Päivitetty 18.03.2010

 

       

Lainhuudot ja kiinnitykset nyt Maanmittauslaitoksesta 

Kiinteistöjen kirjaamisasiat eli lainhuudot, kiinnitykset ja erityisen oikeuden kirjaamiset ovat siirtyneet Maanmittauslaitokseen 1.1.2010 alkaen. Kiinteistöasioiden kirjaamisia haetaan ja kirjaamisasia ratkaistaan siinä maanmittaustoimistossa, jonka toimialueella kiinteistö sijaitsee.

Lainhuutoa kannattaa hakea viivytyksettä

Lainhuudolla tarkoitetaan kiinteistön omistusoikeuden kirjaamista lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin. Lainhuutoa on haettava puolen vuoden kuluessa siitä, kun kiinteistön tai määräalan kauppakirja on allekirjoitettu. Lainhuutoa on haettava myös silloin, kun omistusoikeus kiinteistöön on saatu esimerkiksi perintönä, lahjana tai vaihtona.

Myös kiinnityshakemukset maanmittaustoimistoihin

Jos kiinteistöä aiotaan käyttää lainojen vakuutena, on kiinteistöön haettava kiinnitystä. Ennen kuin kiinnitys voidaan myöntää, on kiinteistö tai määräala oltava lainhuudatettu, mutta kiinnityshakemuksen voi jättää samaan aikaan kuin lainhuutohakemuksen.

Yleisin erityinen oikeus on maanvuokraoikeus. Muita erityisiä oikeuksia ovat esimerkiksi metsänhakkuu- tai eläkeoikeus tai hallinnanjakosopimus.

Lainhuudoista, kiinnityksistä ja erityisistä oikeuksista ja niiden hakemisesta Maanmittauslaitoksesta kerrotaan kirjaamisasiat.fi -sivustolla. Sivustolta löytyvät myös lomakkeet.