Kiinteistötietojen historiaa

Tietoja 470 vuoden ajalta

Nykyisin kiinteistöjen rekisteröinnillä pyritään turvaamaan maanomistus ja maahan kohdistuvat oikeudet. Numeerisessa muodossa olevaa aineistoa voi helposti tutkia tietokoneella. Kiinteistörekisteri valmistui 17.10.1994, kun Kuusankoski viimeisenä kuntana liitettiin atk-pohjaiseen kiinteistörekisteriin. Kiinteistöjen rekisteröinnillä on kuitenkin pitkät perinteet.

Kuningas Erikin ja piispa Henrikin tekemä ristiretki liitti Suomen Ruotsin valtapiiriin. Keskiajalla Ruotsissa ei maaseudulla vielä maan tai talojen myynnistä tehty kirjallista sopimusta, vaan kaupanteossa noudatettiin vuosisataisia perinteitä.

Kaupungeissa sen sijaan oli jo olemassa alkeellisia kiinteistörekistereitä. Siellä kirjoitettiin kiinteistöjen myynnistä vakuuskirja. Ruotsin vanhin kiinteistön myynnistä kertova asiakirja on jo vuodelta 1227. Ruotsin valtakunnan yhtenäistämisen aloitti Kustaa Vaasa, josta tuli kuningas vuonna 1521. Kustaa Vaasa huomasi melko pian, ettei kruunu ollut kyllin hyvin selvillä veroistaan. Maavero oli lähes ainoa kruunun tulo. Vuoden 1524 valtiopäivät päätti laatia maakirjan, jotta verot saataisiin mahdollisimman täydellisinä ja ne koottaisiin oikeudenmukaisesti. Ensimmäinen maakirja olikin luettelo talonpojista ja heidän veroistaan.

Ruotsin kuningas Kustaa II Adolf otti tavoitteekseen kehittää maansa keskushallintoa. Matemaatikko Andreas Bure sai tehtäväkseen luoda ruotsalainen maanmittaustoimi ja tehdä tarkat kartat koko maasta. Bure alkoi myös kouluttaa maanmittareita. Suomen ensimmäinen maanmittari Olof Gangius sai virkamääräyksensä vuonna 1633. Suomen vanhimmat maakirjat ovat Hämeestä vuodelta 1539.

Geometrisiä maakirjoja laadittiin vuosina 1634-54. Niissä verrattiin maan todellista tuottoa äyrilukuun.

1600-luvun verollepanot alkoivat perustua maanmittaukseen, joka suoritettiin sarkajaon leveysmitan sijasta neliömitalla. Maanmittarien valtakirjoissa vuodelta 1633 määrättiin mitattu maa muuntamaan äyriluvuiksi ja vertamaan sitä entiseen äyrilukuun sekä tutkimaan autiotilat ja verovähennykset. Vuosilta 1643-54 mitattuja karttoja Suomesta on maanmittaushallituksen arkistossa 14.

Vuoden 1662 lääninkirjanpitäjäin johtosäännön mukaan maakirjaan piti merkitä talot, ulkopalstat, myllyt, niityt, kalastukset ja muut verolliset tai verollepanokelpoiset tilat. Vuoden 1689 ohjeiden mukaan täydellinen maakirja piti tehdä joka kuudes vuosi.

Kun verotusyksiköksi tuli talonpojan sijasta talo itse, syntyivät talojen tunnisteiksi talojen nimet. Itäsuomen maakirjoihin talonnimet ilmestyivät vasta 1820-luvulla. Samannimisten ja nimettömien talojen erottamiseksi selvemmin toisistaan määrättiin kuninkaan kirjeellä 1696 numeroimaan talot kylittäin.

Isojako

1700-luvulla elettiin valistuksen ja yhteiskunnallisten uudistusten aikaa. Talousoppineet alkoivat kannattaa fysiokratismia, joka korosti maatalouden merkitystä kansallisvarallisuuden lisäämisessä. Maatalousuudistusten pahimmaksi esteeksi katsottiin sarkajakoinen maanviljelys. Jakamalla maat isompiin yhtenäisiin lohkoihin arveltiin maanviljelyksen uudistuksien leviävän nopeammin.

Ruotsin maanmittauskonttorin johtaja Jakob Faggot julkaisi vuonna 1746 teoksen Svenska landtbrukens hinder och hjälp, jossa selviteltiin isojaon pääpiirteitä. Valtiopäivät antoivat isojakoasetuksen vuonna 1757. Suomi sai oman isojakoasetuksen vuonna 1762.

Kaikkialla Suomessa ei sarkajakoa noudatettu, mutta isojakoa tehtäessä suoritettiin myös verollepano eli tarkistettiin tilojen verotusta.
Isojako jatkui lähes puolitoistasataa vuotta. Kun Suomi liitettiin Venäjään, isojakoa alettiin tehdä Vanhan Suomen alueella, joka oli Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721 liitetty Venäjään. Pohjois-Suomessa isojakoja jatkettiin pitkälle 1900-luvulle.

Isojaolla pyrittiin laajentamaan myös erämaa-alueiden asuttamista. Paikoitellen uudisasutuksen edistämisestä tulikin tärkeämpi projekti kuin isojaosta. Vuosina 1721-1875 Suomeen muodostettiin 11000 uudistilaa.

Venäjän vallan aika

Ruotsi menetti Suomen Venäjälle vuonna 1809. Koska Suomessa ei Ruotsin vallan aikana ollut ollut omaa keskushallintoa, piti se nyt perustaa. Ensimmäiseksi koottiin valtion kiinteistövirasto, jonka johtajaksi tuli Engel. Se alkoi suunnitella uuden pääkaupungin, Helsingin, rakentamista. Viidentenä koottiin maanmittaushallinto. Suomen Suuriruhtinaanmaan Pää-Maanmittauskonttorin ohjesäännöt vahvistettiin 14.11.1812. Maanmittauksen ensimmäiseksi ylitirehtööriksi nimitettiin Abraham Nordenstedt, joka oli aikaisemmin ollut Ruotsi-Suomen maanmittauslaitoksen palveluksessa. Maanmittauksen ylihallitus perustettiin vuonna 1848.

Maarekisterin pitäminen aloitettiin vuonna 1895 keisarillisella julistuksella. Maarekisteriin tiedot kerättiin maakirjojen talojaotuksen pohjalle. Tiedot saatiin pääasiassa maanmittaustoimituksista. Kun maarekisteri valmistui 1904, siinä oli rekisteritiloja 121 684.

Itsenäisyyden aika

Itsenäisyyden alkuajan vuokra-alueiden lunastukset, asutustoiminta ja osittamisvapaus lisäsivät kiinteistöjen määrää huimasti. Alueluovutuksissa 1944 menetettiin runsaat 100000 tilaa, mutta niiden vastineeksi muodostettiin maanhankintalain nojalla saman verran uusia. 1968 aloitettiin kiinteistöjen rekisteröintijärjestelmän rakentaminen ATK:n avulla.

Vajaan sadan vuoden aikana kiinteistömäärä kasvoi 20-kertaiseksi ja rekisterin tietosisältö laajeni. Toiminta ja kustannukset olivat kasvaneet, mutta rekisterin käyttökelpoisuus heikentynyt. Maarekisterikirjoja oli kaikkiaan 3500 eli useita satoja hyllymetrejä. Rekisteristä kirjoitettiin otteita jopa 200 000 kpl vuosittain. Eri rekistereiden päällekkäisyyden poistamiseksi sekä asioinnin helpottamiseksi ja nopeuttamiseksi päätettiin aloittaa kiinteistöjen rekisteröinti atk:n avulla.

Uudistus vaati 700 henkilötyövuotta ja sen välittömät kustannukset olivat 90 milj. mk. Kaikkien rekisteriyksiköiden siirto maarekisteristä kiinteistörekisteriin on maksanut 26 mk/kpl. Voimassa olevia kiinteistörekisteriyksikköjä on nyt koko valtakunnan käsittävässä rekisterissä yhteensä 2,1 miljoonaa. Kiinteistörekisterin laatua parannetaan edelleen ja tietosisältöä täsmennetään jatkuvasti. Työ jatkuu perusparannuksena.