|
Struven mittausketju on päässyt
uutena kohteena Unescon Maailmanperintöluetteloon. Struven ketju oli
kymmenen valtion (Norja, Ruotsi, Suomi, Venäjä, Viro, Latvia, Liettua, Valko-Venäjä,
Ukraina ja Moldova)
yhteisesitys.
Saksalaissyntyinen tähtitieteilijä Friedrich George Wilhelm
Struve päätti 1800-luvun alkupuolella selvittää tarkemmin Maapallon kokoa ja muotoa kolmiomittauksilla.
Maapallo oli todistettu pyöreäksi 1500-luvulla, mutta jo
Isaac Newton 1600-luvulla arveli, että maapallo olisi
sittenkin hieman litteä navoiltaan. Seuraavalla vuosisadalla Lappiin ja Peruun
lähetetyt retkikunnat olivat osoittaneet tämän teorian
oikeaksi.
|
Struven ketjuksi
nimetyn kolmioketjun mittaukset aloitettiin vuonna 1816 ja saatiin päätökseen
vuonna 1855. Ketju muodostuu 258 peruskolmiosta ja 265 peruspisteestä. Pohjoisin
piste sijaitsee Norjassa lähellä Hammerfestia ja eteläisin Mustanmeren tuntumassa Ukrainassa.
Suomessa Struven ketjua on kutsuttu myös venäläis-skandinaaviseksi
astemittaukseksi.
Suojeltavaksi kohteeksi on valittu 34
mittauspistettä. Niistä kuusi sijaitsee Suomen alueella: Stuor-oivi
(nimi nykyasussa Stuorrahanoaivi) lähellä Norjan rajaa, Avasaksa
(Aavasaksa) ja Tornea (Alatornion kirkko) Länsi-Lapissa, Puolakka
(Oravivuori) Korpilahdella sekä Porlom II (Tornikallio)
Lapinjärven Porlammilla ja Svartvira (Mustaviiri) Pyhtään
saaristossa.
|

Ketju kulkee kulkee läpi itäisen Euroopan
|
 Ketjun päätepiste
Hammerfestissa
|
Kun ketju mitattiin, se kulki
kahden valtion - Venäjän ja Ruotsin - alueella. Nykyään
alueella on kymmenen valtiota eli Norja, Ruotsi, Suomi, Venäjä,
Viro, Latvia, Liettua, Valko-Venäjä, Moldova ja Ukraina.
Nämä maat ovat tehneet yhteistyötä ketjun suojelemiseksi ja
mittauspisteiden kunnostamiseksi jo vuodesta 1993. Struven ketju onkin
ensimmäinen maailmanperintökohde, joka ulottuu näin monen valtion
alueelle.
|
|
Ennen kuin
maanmittauksessa päästiin hyödyntämään satelliitteja, mittaukset
perustuivat mittauspaikkojen muodostaman kolmioverkon kulmien
havaintoihin. Lisäksi verkon mittakaavan määrittämiseksi mitattiin
yksi tai useampi perusviiva. Nämä etäisyysmittaukset tehtiin Struven
aikoihin mittatangoilla ja myöhemmin invarlangoilla kunnes 1960-luvulla
otettiin käyttöön etäisyydenmittauslaitteet.
Nykyään mittauksissa
käytetään satelliittipaikannukseen perustuvia GPS-laitteita, joiden
tarkkuus on parhaimmillaan millien luokkaa. Suomessakin käyttöön
otetun VRS-tekniikan (Virtual Reference Station) ansiosta mittauksissa
tarvitaan vain yhtä liikuteltavaa laitetta. VRS-järjestelmä laskee
käyttäjälle oman virtuaalitukiaseman, jossa tukiasemaverkko muodostuu
kiinteistä GPS-tukiasemista GSM-verkon välityksellä.
|

|
|
|
Ketjun
alkupiste Stara Nekrasivkan kylässä
|
|
Kolmiomittauksen alkuperäinen tavoite oli selvittää maapallon
täsmällinen muoto ja mitat. Struven ketjun
mittaustulokset ovatkin yllättävän tarkkoja. Sen perustavaa laatua olevia
tuloksia on käytetty monissa tieteellisissä tehtävissä. Myöhemmin se
on toiminut malliesimerkkinä kolmiomittaustekniikasta ja antanut hyvän pohjan
myöhemmille kartoitustöille niin Suomessa kuin muissakin maissa.
Suomessa Struven ketju yhdisti pohjoisen ja etelän
kolmiomittausketjut toisiinsa yli sadan vuoden ajan aina
1960-luvulle saakka, jolloin Maanmittauslaitoksen kolmioketjut eivät
vielä kattaneet koko maata.
Myöskin monessa muussa maassa ketjun pisteistö on luonut
pohjan käytännön kartoitustyölle. Tähän on ollut hyvät mahdollisuudet
erityisesti siitä syystä, että koko työ on erittäin tarkasti dokumentoitu.
F.G.W. Struve julkaisi vuonna 1860 teoksen Arc du méridien de 25° 20'
entre le Danube et la Mer Glaciale mésure depuis 1816 jusqu'en 1855, 3
vol. and diagrams, St. Petersburg.
|
 Alatornion
kirkko
|
Struven ketjun suojelua ovat ajaneet asianomaisten maiden
maanmittaus- ja karttalaitosten lisäksi alan kansainväliset järjestöt
kuten International Federation of Surveyors (FIG), International
Association of Geodesy (IAG), International Astronimical Union (IAU) sekä
Euroopan kartta- ja maanmittauslaitosten yhteenliittymä EuroGeographcis.
Suomessa Opetusministeriö on kulttuurikohteita
koskevien maailmanperintöasioiden vastuullinen viranomainen. Hankeen
toteutuksessa Opetusministeriö ja Museovirasto ovatkin olleet
erittäin aktiivisesti mukana. Näiden viranomaisten varaukseton
sitoutuminen ja kulttuuriministeri Tanja Karpelan voimakas panos kymmenen
maan yhteisen hankkeen eteenpäin viemisessä on taannut saavutetun
lopputuloksen - Struven ketju on nyt kulttuurikohteena
Maailmanperintöluettelossa.
Tähän mennessä Unescon maailmanperintöluettelossa on
ollut Suomesta viisi kohdetta: Suomenlinna, Vanha Rauma, Petäjäveden vanha
kirkko, Verlan puuhiomo ja pahvitehdas sekä Sammallahdenmäen
pronssikautinen hautaröykkiöalue. Maailmanperintöluettelossa Struven ketju
edustaa tieteen ja tekniikan kulttuuriperintöä.
Voit tutustua Struven ketjuun ja
maailmanperintöön myös Karttakäärö-sivustolla.
|