
Yhteismetsään liittyminenMaanomistaja voi liittää metsäkiinteistönsä ennestään olevaan yhteismetsään sopimalla asiasta yhteismetsän osakaskunnan kanssa. Liittymisestä laaditaan liittymissopimus, minkä jälkeen liitettävän kiinteistön omistaja hakee maanmittaustoimistolta Alueen liittäminen yhteismetsään - kiinteistötoimitusta. Liitettävä alue tulee osaksi yhteismetsää, kun toimitus on merkitty kiinteistörekisteriin. Kiinteistö, jonka alue liitetään, saa alueen arvoa vastaavan osuuden yhteismetsästä. Arvon määrittämiseksi voidaan käyttää jyvitysmenetelmää tai kokonaisarviomenetelmää taikka osakaskunta on voinut ohjesäännössä sopia tulevien kiinteistöjen osuuksien suuruuksista tai niiden laskentaperusteista. Yleensä osakaskunta on sopinut kaikista ehdoista myös osuuden suuruudesta liittymissopimuksessa. Toimitusmiehet hyväksyvät sopimuksen toimituksessa ellei se loukkaa kenenkään oikeutta. Toimituskustannukset maksetaan valtion varoista (Kiinteistönmuodostamislaki 100
§).
|