
Yhteismetsästä eroaminen ja alueiden erottaminen yhteismetsästäOsakkaan yhteismetsäosuutta vastaavan alueen erottaminen edellyttää, että siitä on säännös yhteismetsän ohjesäännössä. Jako tehdään kiinteistötoimituksessa yhteisen alueen jakona. Toimitusta haetaan maanmittaustoimistolta. Hakijana on osakas, joka haluaa osuutensa irrotettavaksi. Toimituksessa
Laki ei takaa, että osakas saa takaisin saman alueen, jonka on yhteismetsälle luovuttanut. Yhteismetsä voidaan myös jakaa kahdeksi tai useammaksi yhteismetsäksi. Jos yhteismetsän alueesta osa luovutetaan ulkopuoliselle, alue muodostetaan kiinteistöksi tai siirretään toiseen kiinteistöön noudattaen lohkomisesta annettuja säännöksiä. Muodostettava kiinteistö vapautuu yhteismetsän osakaskiinteistöihin vahvistetuista kiinnityksistä ja kirjatuista eläkeoikeuksista. |