Yhteisten vesialueiden
yhdistäminen
Samassa järvessä saattaa toimia
useita monipalstaisia osakaskuntia, joiden vesialueet yhdessä
muodostaisivat yhtenäisen kokonaisuuden. Yhteisten alueiden yhdistäminen
voi olla ratkaisu alueiden tehokkaampaan hallintoon ja asianmukaiseen
hoitoon.
Yhteisten alueiden yhdistäminen vaatii osakaskuntien
sopimuksen alueiden yhdistämisestä. Osakaskunnat voivat käsitellä
yhdistämistä kokouksissaan ja jättää yhteisen hakemuksen
maanmittaustoimistoon. Tässä esitteessä on käsitelty vesialueiden
yhdistämistä, mutta vastaavaa menettelyä voidaan noudattaa myös yhteisten
maa-alueiden yhdistämiseen.
Vesialueiden yhdistämisestä koituu osakaskunnille
monenlaista etua
-
osakkaiden kalastusoikeus laajenee koko
yhdistettävälle alueelle
-
kalaveden käytön ja hoidon suunnittelu
helpottuu
-
kunnostusten suunnittelu ja toteuttaminen
yksinkertaistuvat
-
osakaskuntien hallinto kevenee ja syntyy vahvempia
yksiköitä, jolloin hallintokulut esimerkiksi kokous- ja tiedottamiskulut
pienenevät
-
kalastus ja kalastuksen valvonta helpottuvat
-
aikaisemmin järjestäytymättömät ja pienet
osakaskunnat saadaan suunnitelmallisen toiminnan piiriin.
Yhteisen alueen muodostaminen yhteisiä alueita
yhdistämällä tuli mahdolliseksi vuoden 2001 alussa kun
kiinteistönmuodostamislakiin tehtiin muutos.
Lain mukaan ne
yhteiset alueet, joiden osakaskunnat ovat sopineet alueiden
yhdistämisestä, voidaan liittää yhteen muodostamalla osakaskuntien
yhteisistä alueista uusi yhteinen alue.
Yhteiseen alueeseen voidaan
liittää myös yksityiseen kiinteistöön kuuluva alue. Tällöin kiinteistölle
annetaan liitettävää aluetta vastaava osuus yhteiseen alueeseen.
Liittäminen edellyttää kiinteistön omista-jan ja yhteisen alueen
osakaskunnan välistä sopimusta.
Yhdistämisneuvottelujen alkuvaiheessa on hyvä ottaa
yhteyttä maanmittaustoimistoon. Toimistossa tarkistetaan, että
yhdistettäviksi aiotuilla osakaskunnilla on vahvistetut osakasluettelot.
Puuttuvat luettelot voidaan laatia ja vahvistaa erillisessä
kiinteistönmääritystoimituksessa jo ennen yhdistämishakemuksen
jättämistä. Samalla voidaan selvittää, onko osakaskunnilla omistukseltaan
epäselviä alueita esi-merkiksi saaria, vesialueita tai jakamattomia
vesijättöjä.
Toimituksen hakijoina ovat osakaskunnat. Osakaskunnat
tekevät ennen hakemuksen jättämistä yhdistämistä koskevan päätöksen
osakkaiden kokouksessa. Kokouskutsussa ja -menettelyssä noudatetaan
yhteisaluelakia.
Toimitus perustuu osakaskuntien tekemään sopimukseen alueiden
yhdistämisestä. Sopimuksessa on mainittava
-
sopijaosapuolet
-
yhdistettävät vesialueet
-
vesialueiden arvioimistapa (Yhteiset alueet on arvioitava uuden osakasluettelon laatimiseksi.
Arviointi voidaan sopia tehtäväksi suoraan pinta-alojen suhteessa
tai se tehdään maanmittaustoimituksessa.)
-
uuden osakaskunnan nimi
-
uuden
osakaskunnan varainhoito (pankkitili) sekä
-
kiinteistötoimituksen hausta ja kustannusten suorittamisesta
tehdyt sopimukset.
Maanmittaustoimistosta saa
yhdistämissopimukseen soveltuvia malleja sekä hakemuslomakkeen. Toimisto
voi tehdä myös taulukkomuotoisen esityksen uuden osakaskunnan
muodostumisesta.
Erityistapauksissa hakijana voi olla suuren
osakaskiinteistön omistaja, esimerkiksi kunta. Jos hakijana on joku muu
kuin osakaskunta, osakaskunnat voivat tehdä sopimuksen toimituskokouksen
yhteydessä pidettävissä osakkaiden kokouksissa.
Yhteisten alueiden yhdistämistä haetaan joko
vapaamuotoisella hakemuksella tai maanmittaustoimistosta saatavalla
hakemuslomakkeella.
Hakemuksesta on ilmettävä ne yhteiset alueet
(osakaskunta, yhteyshenkilöt, alueiden kiinteistötunnukset), jotka
on tarkoitus yhdistää.
Liitteenä on
oltava
-
osakaskunnan kokouksen pöytäkirjat, joissa yhdistämisestä on
päätetty
-
allekirjoitettu yhdistämissopimus. Hakemuksen
lähettämisessä on huomioitava, että osakaskunnan päätös
yhdistämisestä tulee lainvoimaiseksi kahden kuukauden kuluttua
päätöksentekopäivästä.
-
ratkaistaan
toimituksen edellytykset
-
pidetään
osakkaiden kokoukset, mikäli osakaskunta ei ole tehnyt yhdistämispäätöstä
jo aikaisemmin
-
selvitetään
osakaskuntien alueet arviointia varten (omistukseltaan epäselvät alueet ratkaistaan
osakaskunnan hakemuksesta)
-
arvioidaan yhdistettävät yhteiset alueet uuden
osakasluettelon laatimiseksi
-
laaditaan ja vahvistetaan uusi
osakasluettelo siten, että kunkin kiinteistön osuus
muodostettavaan yhteiseen alueeseen määrätään sellaiseksi,
että se vastaa arvoltaan kiinteistölle
kuuluneen yhteisalueosuuden arvoa. Kiinteistöille tulevien osuuksien
suuruus tai osuuksien
laskemisperuste määrätään osakaskuntien sopimuksen mukaisesti, jollei sopimus loukkaa
kenenkään oikeutta.
-
pidetään uuden osakaskunnan
järjestäytymiskokous ja vahvistetaan osakaskunnalle säännöt. Myös kalatalouskeskuksen edustaja
kutsutaan järjestäytymiskokoukseen.
-
todetaan vanha osakaskunta
lakanneeksi, jos sen kaikki alueet on yhdistetty uuteen
yhteiseen alueeseen.
Kiinteistötoimituksen maksu määräytyy toimitukseen
käytetyn ajan perusteella. Arvion kustannuksista saa paikallisesta
maanmittaustoimistosta.
Lisätietoja antavat maanmittaustoimistot, työvoima- ja
elinkeinokeskusten kalatalousyksiköt, Kalatalouden Keskusliitto,
kalatalouskeskukset ja kalastajaliitot.
|