
TOIMITUSMENETTELYN KÄSIKIRJA TMK1.3 MUUT TOIMITUKSET JA TOIMENPITEET Toimitusmääräyksessä tarkoitetun toimituksen lisäksi voi olla tarvetta suorittaa haetun toimituksen ohella myös muu toimitus. Niitä ovat esim. halkomisessa suoritettu lohkominen, osittamistoimituksissa emäkiinteistön ulkopuolelle ulottuvat rasite- ja yksityistiejärjestelyt, rajankäynti, tilusvaihto sekä alueiden siirrot ja liittämiset (ks. YksTL 38 a §), yhteisen alueen muodostaminen ja yhteisalueosuuden siirto. Toimituksen yhteydessä voidaan suorittaa toimenpiteitä, joita ei voi pitää tavanomaiseen menettelyyn kuuluvina. Ne ovat joko laissa tai asetuksessa säädettyjä (lohkokiinteistön vapauttaminen kiinnityksistä ja kantakiinteistön kartan laatiminen) tai sellaisia tilaustehtäviä, jotka liittyvät kiinteästi toimitukseen (esim. laajahko omistusselvitys tai jakosopimuksen laatiminen). Muiden toimitusten ja toimenpiteiden suoritettavaksi ottamisen edellytyksenä on yleensä asiakkaan esittämä pyyntö tai eräissä tapauksissa kiinteistöjärjestelmän selvyyden kohentamistarve. Rajankäynti voidaan kuitenkin tarvittaessa tehdä muun toimituksen yhteydessä hakemuksetta (KML 103.2 §). |