Päivitetty 02.09.2010

 

       

Vanhat kartat, nimistö ja paikallisuus Paikkatietoakatemiassa

Paikkatietoakatemia on poikkitieteellinen luentosarja, joka järjestetään vuosittaisten GIS expo -paikkatietomarkkinoiden yhteydessä.

Tämän vuoden Paikkatietoakatemia valottaa paikkatiedon ja historian suhdetta. Akatemian aihe ”375 vuotta paikkatietoa” kytkeytyy vietettävään maanmittauksen juhlavuoteen.

Maanmittaus alkoi Suomessa 375 vuotta sitten, jolloin ensimmäinen maanmittari lähetettiin matkaan Tukholmasta. Maanmittauksen tarkoituksena oli tuottaa tietoa maasta ja sen asukkaista. Työn tuloksena syntyivät maakirjakartat, joiden perusteella määriteltiin muun muassa verot kansalle.

Kartta kuljettaa ajassa

Paikkatietoakatemian esitykset osoittavat, kuinka laajasti paikkatieto on vaikuttanut ihmisiin ja yhteiskuntaan. Aiheen käsittely kulkee varhaisempien karttojen ajoista nykypäivään ja tulevaisuuteen.

Paikat ja paikannimet sisältävät myös paljon yksittäisille ihmisille tärkeää tietoa ja muistoja. Tämä tulee esiin muun muassa Maanmittauslaitoksen hankkeessa tuottaa luovutetun Karjalan alueen kartat verkkoon.

Nykyisin paikkatiedot ovat kiinteä osa arkeamme esimerkiksi reittioppaiden ja navigaattoreiden kautta. Tekniikkaa tuo jatkuvasti uusia mahdollisuuksia tämänkaltaisen tiedon hyödyntämiseen.

Osallistu verkossa

Paikkatietoakatemiaan voi osallistua myös verkon kautta. Esitykset lähetetään reaaliaikaisesti webcasting-taltiointina. Myöhemmin esitykset löytyvät Maanmittauslaitoksen sivuilta > Tiedotus > Webcasting .

Verkon kautta akatemiaan voi lähettää kysymyksiä ja kommentteja.

Paikkatietoakatemia keskiviikkona 24.9. klo 9-12 Helsingin Messukeskuksen Kongressisiivessä ja verkossa

9.00 FT Heikki Rantatupa, Jyväskylän yliopisto, Historian ja etnologian laitos: Kartta historian lähteenä 

9.30 FT Mikko Huhtamies, Helsingin yliopisto, Historian laitos: 1600-luvun maakirjakarttojen selitysosien tietosisällöt
 
10.00–10.15 Tauko

10.15 Dos., erikoistutkija Terhi Ainiala, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus: Muuttuva nimistö ja paikallisuus

10.45 Markkinointipäällikkö Pekka Lehtonen ja verkkotoimittaja Mikko Laine, Maanmittauslaitos: Matka sinne mitä ei enää ole. Luovutetun Karjalan kartat Maanmittauslaitoksen verkossa.

11.15 Pääjohtaja Jarmo Ratia, Maanmittauslaitos: Paikkatiedon merkitys ennen, tänään ja tulevaisuudessa

 Puheenjohtajana Johtaja Marja Rantala, Maanmittauslaitos

Lisätietoja: Tiedottaja Annukka Lyra, p. 040 801 1297, etunimi.sukunimi[at]maanmittauslaitos.fi

GIS expo -paikkatietomarkkinat Helsingin Messukeskuksen Kongressisiivessä 23.–24.9.
Lue lisää tiedotteesta >

Paikkatietomarkkinoiden ohjelma löytyy kätevimmin Maanmittauslaitoksen etusivun logon kautta > Paikkatietojen yhteiskäytön sivut > Paikkatietomarkkinat 2008