Spektrimittauksen huippuosaajat kokoontuvat Jyväskylässä 25.–27.10.

Kansainvälinen konferenssi Frontiers in Spectral imaging and 3D Technologies for Geospatial Solutions (SPEC3D) käynnistyy keskiviikkona Jyväskylässä. Kolmipäiväisessä tapahtumassa alansa huippuosaajat esittelevät paikkatietoratkaisuja, jotka hyödyntävät kolmiulotteista mittausta ja spektrimittausta.

SPEC3D-konferenssin tieteellinen johtaja Eija Honkavaara Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksesta avaa tapahtuman ohjelmaa:

 

– Uudet sensorit tuottavat samanaikaisesti kolmiulotteisia pistepilviä ja niihin liittyviä spektritietoja ja laitteet voidaan yhdistää liikkuville alustoille kuten reppuun tai drooniin, mikä avaa täysin uusia soveltamismahdollisuuksia, tutkimuspäällikkö Eija Honkavaara kertoo.

 

– Konferenssissa esitellään tuloksia uusien tekniikoiden käytöstä, esimerkiksi nyt vaikka metsän puiden mittausten automatisoinnissa tai maastotietojen tuotannossa, Honkavaara sanoo.

 

3D-mallintamista ja spektrimittausta ja -kuvantamista hyödynnetään myös muun muassa maa- ja metsätaloudessa, jossa drone-sovellusten avulla voidaan tarkastella esimerkiksi sinilevän määrää vesistöissä tai tuholaisten aiheuttamia vaurioita metsissä.

 

Seminaarin järjestää kansainvälinen kaukokartoitusyhdistys International Society for Photogrammetry and Remote Sensing (ISPRS). Tapahtuman järjestelytoimikunnan jäsenet ovat eri puolilta maailmaa: Suomesta, Kanadasta, Saksasta, Italiasta ja Kreikasta. Suomesta isossa roolissa ovat Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus ja Jyväskylän yliopisto.

 

Konferenssi pidetään Jyväskylän yliopistolla. Tapahtuma on osallistujille maksullinen.

 

Lisätietoja

 

Konferenssin verkkosivut

 

Jyväskylän yliopiston lehdistötiedote 25.10.2017

 

Tutkimuspäällikkö Eija Honkavaara, 040 192 0835, etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi