
Kartta-arkistotPainetut kartat Painetuilla karttatuotteilla tarkoitetaan tässä yhteydessä karttoja, jotka eivät ole toimituskarttoja. Maanmittauslaitos on maan suurin kartantuottaja ja se on julkaissut erilaisia painettuja karttoja jo 1800-luvun lopulta lähtien. Tällaisia ovat muun muassa eri mittakaavoissa valmistetut maastokartat, peruskartat, vanhat pitäjänkartat ja taloudelliset kartat. Kaikista painetuista kartoista ja painoksista arkistoidaan Maanmittauslaitoksessa arkistokappale. Arkistokappaleet on luetteloitu. Suomen itsenäisyyden ajan painettujen karttojen arkistosarjat ovat Maanmittauslaitoksen arkistossa (Jyväskylässä). Maanmittauslaitoksessa voidaan etsiä tieto, onko asiakkaan etsimää karttaa painettu. Karttapalvelua ja esim. jäljenteitä näistä vanhoista painetuista kartoista voi tiedustella Kansallisarkistosta tai Helsingin yliopiston kirjastosta, joka on saanut kappaleet jokaisesta karttalehdestä vapaakappalelain perusteella. Kartta-arkistoja on myös muissa arkistoissa, esim. Sota-arkistossa. Painettua karttaa voi käyttää yksityisesti perhepiirissä ja siitä voi ottaa kopion tai tulosteen omaan käyttöön. Muutoin kopiointiin, painamiseen tai julkaisemiseen tarvitaan lupa. Luvanvaraisuus koskee kaikkea ammattikäyttöä, elinkeinotoimintaa tai vaikkapa opetus- ja harrastustoimintaa. Julkaisuluvan myöntää Maanmittauslaitos ja se on useimmiten maksullinen. Lupa on hankittava myös kartan julkaisemiseksi Internetissä. Yli 70 vuotta vanhojen karttojen julkaiseminen on tavallisesti maksutonta, mutta julkaisemisen yhteydessä on aina mainittava aineiston alkuperä. Näissäkin tapauksissa on hyvä ottaa yhteyttä Maanmittauslaitoksen myyntipalveluihin tai maanmittaustoimistoon. Karttoja myös luovutetun Karjalan alueelta Karjalan Kannakselta ja Laatokan Karjalasta Maanmittaushallituksen ja Topografikunnan ennen vuotta 1939 laatimat kartat ovat nyt saatavissa. Arkistoissa on säilynyt luovutetun Karjalan topografisia ja pitäjänkarttoja 1:20 000 sekä pienempimittakaavaisia 1:100 000 ja 1:400 000 topografisia ja taloudellisia karttoja, jotka esittävät Karjalan asutusta, teitä ja maasto-olosuhteita sellaisina kuin ne olivat ennen talvisotaa, kunkin kartan julkaisuajankohtana. Kartat digitoitiin Maanmittauslaitoksen, Topografikunnan ja Imitsi Oy:n yhteistyönä vuoden 2002 aikana. Ne ovat saatavana CD-levykkeellä taikka tulosteina. Kartat ovat CD:llä seuraavasti:
Kullakin CD:llä on kaikki ko. alueen karttatyypit, mikäli niitä on painettu. Karjalan karttojen tekijänoikeus kuuluu Maanmittauslaitokselle tai Topografikunnalle. Karttoja saa kopioida, monistaa ja julkaista ei-kaupallisiin tarkoituksiin vapaasti, mutta julkaisussa on mainittava karttojen tekijät ja digitointihankkeen tukijat. Kaupalliseen julkaisemiseen tarvitaan Maanmittauslaitoksen tai Topografikunnan lupa. Karjalan kartoista ja käyttölupa-asioista voi tiedustella Maanmittauslaitoksen myyntipalveluista tai maanmittaustoimistoista. Kaava- ja mittausaineistot Kunnan viranomaiset palvelevat kaava- ja mittausaineistoihin liittyvissä tiedusteluissa. Maanmittauslaitoksessa säilytetään kaava- ja mittausaineistoja Maanmittauslaitoksen omaa tarvetta varten. Linkkejä: |