Näin tehdään kartta

Kartan tekeminen alkaa runkomittauksesta. Siinä maastossa oleville kiintopisteille mitataan koordinaatit. Näiden pisteiden avulla mitataan kartalla esitettävien maaston kohteiden koordinaatit. Aikaisemmin runkomittausta tehtiin kolmiomittaustorneista, nykyään käytetään satelliittipaikannusta (GPS).

Runkomittauksen jälkeen maasto kuvataan ilmasta. Ilmakuvausta varten runkopisteet näkyvöitetään eli signaloidaan. Kuvilta voidaan mitata myös rajamerkkien koordinaatit. Tällöin nekin on signaloitava. Rajamerkkien signaloinnista huolehtivat pääasiassa maanomistajat vapaaehtoistyönä. Ilmakuvauksia tehdään keväisin heti lumen sulamisen jälkeen ennen kuin lehdet puhkeavat puihin.

Ilmakuvauksen jälkeen on vuorossa ilmakolmiointi eli fotogrammetrinen pistetihennys. Siinä kuville määritetään stereokartoitusta varten tarpeellinen määrä koordinaateiltaan tunnettuja tukipisteitä.

Ilmakuva kertoo enemmän

Kartan teko alkaa ilmakuvista. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa - ilmakuvakin sisältää enemmän yksityiskohtia ja tietoa kuin kartta. Mutta tämä tieto on tulkitsematonta. Kuvan katsojan on itse tunnistettava kuvalta, missä menee tie tai pellon reuna, mitkä ovat rakennuksia. Joskus se on helppoa, joskus vähän vaikeampaa. Kartan tekijä tulkitsee ilmakuvalta ne kohteet ja maaston yksityiskohdat, jotka halutaan esittää kartalla. Samasta ilmakuvasta voi siis tehdä erilaisia karttoja riippuen siitä, mitkä asiat kuvilta kartalle poimitaan.

Eri tarkoituksiin on olemassa erilaisia ilmakuvia. Maastokartan tekoon käytetään mustavalkoisia kuvia, joiden mittakaava on 1:31 000. Kun kuvalta halutaan mitata myös rajapyykkien sijainti, käytetään 1:16 000 -mittakaavaisia kuvia. Metsän ja muun kasvillisuuden tulkintaan käytetään ns. väärävärikuvia, joissa puut ja muu kasvillisuus erottuvat punertavina. Ortokuvaksi puolestaan kutsutaan sellaista ilmakuvaa, joka vastaa geometrialtaan karttaa. Siitä on poistettu ilmakuvan keskusprojektiosta johtuvat geometriset vääristymät.

Ilmakuvaesimerkkejä

Stereokartoitus ja maastotyöt

Stereokartoituksessa kartoitetaan ilmakuvissa näkyvät kohteet. Stereokartoituksessa ilmakuvia katsellaan erityisen stereokartoituskojeen avulla. Se muodostaa ilmakuvista maaston 3-ulotteisen mallin, josta voidaan mitata maaston kohteiden koordinaatit. Aikaisemmin näillä koneilla piirrettiin suoraan kartan konseptipiirrosta. Nyt mitatut koordinaatit tallennetaan tietokoneelle, Maastotietokantaan.

Kuvilta ei aina pystytä tulkitsemaan ihan kaikkea, vaan epäselvät kohdat on tarkistettava maastossa. Maastotyöt ajoittuvat touko-lokakuuhun. Stereokartoitustyön jälkeen Maastotietokantaan yhdistetään vielä tietoja numeerisesta kiinteistörajakartasta ja aikaisemmin tehdyistä tietokannoista. Tätä tietokoneelle kerättyä aineistoa kutsutaan Maastotietokannaksi. Maastotietokannasta valmistetaan Maanmittauslaitoksen julkaisemat painetut kartat, erimittakaavaiset karttatietokannat ja kartta CD:t. Maastotietokannasta voi jo tehdä erilaisia karttatulosteita, mutta kartan painatusta varten on tehtävä painofilmit.

Kartan painaminen

Maastokartat painetaan neljällä värillä: mustalla, keltaisella, syaanin sinisellä ja magentan punaisella. Näitä värejä yhdistämällä voidaan muodostaa kaikkia kartalla esitettävät värit. Tässä vaiheessa Maastotietokannasta poimittuihin tietoihin liitetään painetulla kartalla olevat tiedot, kuten karttamerkkien selitykset, koordinaattiruudusto ja kartan kehysmerkit. Kartan valmistus ilmakuvauksesta painatukseen vie noin pari vuotta.

Peruskartoituksen historiaa

Peruskartoitus alkoi Oulunjokilaaksosta. Koetyöt aloitettiin vuonna 1947 ja ensimmäinen painettu karttalehti, Hyrkäs,valmistui vuonna 1949. Tarkin koko Suomen kattava kartta oli tuolloin tiekartta 1:200 000. Ennen peruskartoituksen aloittamista käytössä oli 1:20 000 -mittakaavaisia pitäjänkarttoja sekä Venäjän vallan aikaisia topografikarttoja, mutta nämä kartat eivät kattaneet koko Suomea. Ensimmäinen painettu karttalehti valmistui vuonna 1949.