Lomakkeella ei saa käyttää tuhaterotinta vaan luvut on syötettävä samassa muodossa kuin esimerkiksi verkkopankkiin syöttäessä. Huomioithan, että pinta-ala on ilmoitettava neliömetreinä. 1 ha = 10000 m2 . Mahdollisuutta pinta-alan ilmoittamiseen myös hehtaareina selvitetään, mutta toistaiseksi käytössä on vain neliömetri.
Liitetiedostoa ei saa nimetä liian pitkästi. Skandinaavisten merkkien ja erikoismerkkien ei pitäisi haitata.
Liitetiedostojen enimmäiskoko on 5 Mb. Tätä suuremmat liitteet eivät lähety.
Mikäli pdf-tiedostoa ei saa liitettyä lomakkeelle, vaikka sen koko ja nimi ovat yllä mainituissa rajoissa, niin lomake saattaa tulkita tiedoston rikkinäiseksi. Ohjeena tähän on skannata asiakirja uudelleen tai käyttämällä toista laitetta. Mikäli liittäminen ei tästä huolimatta onnistu, tulee liitteet lähettää erikseen postitse.
Tässä suhteessa ei ole tapahtunut muutoksia. Mm. määräalan luovutuksista on edelleenkin lähetettävä kartta ja luovutuskirja.
Lomake ei ole muuttunut sisällöllisesti entisestä. Jos tiedolle ei ole paikkaa, sitä ei tarvitse ilmoittaa. Tieto on saatavissa liitteenä olevasta luovutuskirjasta, jonka voi tällaisissa tapauksissa lähettää liitetiedostona.
Kuolinpesän ollessa osapuolena tietoihin merkitään vainajan henkilötunnus ja sukunimikenttään kuolinpesän nimi (esim. Mikko Monosen kuolinpesä). Jos kuolinpesän yhteystiedot on ilmoitettu, ne merkitään osoitekenttiin. Kuolinpesän osakkaita ei tarvitse tallentaa, vaikka ne olisivatkin tiedossa.
Mikäli olet tehnyt ilmoituksen virkakortilla tunnistautuen tai olet tehnyt tunnistautumisen pankkitunnuksilla mutta et ole tallentanut lähettämääsi lomaketta, ota yhteyttä siihen maanmittaustoimistoon, jossa luovutuksen kohde sijaitsee. Mikäli olet tallentanut lomakkeen Suomi.fi-palvelun Oma asiointiin, voit tulostaa lomakkeen sieltä milloin tahansa.
Oma asiointi-palvelu toimii vain pankkitunnuksilla tunnistautumisen kautta, ei virkakortilla. Palvelussa voidaan tallentaa täytettyjä kaavakkeita ja muokata niitä silloin, kun niitä ei ole vielä lähetetty. Palvelussa voi olla kerralla tallennettu 20 lomaketta. Tallennetut lomakkeet säilyvät 2 vuotta mikäli niitä ei poisteta. Palvelusta vastaa Suomi.fi.
Virkakortin saa vain valtion palveluksessa olevat. Selvitämme tällä hetkellä muiden varmennekorttien käyttömahdollisuutta mutta toistaiseksi muun korttitunnistautumisen käyttö ei onnistu.
Sähköinen lomake menee se automaattisesti myös kuntaan kun se lähetetään. Mikäli käytät vanhaa excel-lomaketta ja postilähetystä, on lomake lähetettävä erikseen kunnalle.
Suosittelemme hankkimaan pankkitunnukset. Vain painavista syistä kaupanvahvistaja voi lähettää MML:n kaupanvahvistussivuilta löytyvän excel-lomakkeen postitse erikseen kunnalle ja maanmittaustoimistoon.
Lähetetyn lomakkeen tietoja ei voi enää korjata vaan mahdolliset korjaukset ilmoitetaan ao. maanmittaustoimistoon ja kunnalle.
Olemme saaneet lukuisia palautteita koskien lomakkeen toimivuutta (mm. tulostusta) ja sen sisältöä sekä lomakkeelle merkittävien tietojen järjestystä. Kiitämme kaikkia arvokkaasta palautteesta. Palaute on meille tärkeää kiinteistönluovutusilmoituksen edelleen kehittämisessä. Pyrimme mahdollisimman pian kehittämään lomaketta meille tulleiden palautteiden perusteella.