Maa- ja vesialueita lunastetaan esimerkiksi luonnonsuojelualueita ja lentokenttiä varten. Voimalinja- ja maakaasuputkilunastuksissa on yleensä kysymys käyttöoikeuden lunastamisesta. Lunastustoimituksessa ratkaistaan hanketta varten tarvittavat alueet ja oikeudet sekä hankkeesta aiheutuvat korvauskysymykset.
Lunastus perustuu yleensä valtioneuvoston tai ympäristöministeriön myöntämään lunastuslupaan. Tällöin lunastusluvan hakijana on yleensä valtio tai kunta. Lunastusta voi hakea myös yhtiö, joka huolehtii yleisen tarpeen vaatimasta tehtävästä kuten sähkön siirrosta. Ennen lunastusluvan käsittelemistä hakijan on kuultava asianosaisia joko kirjallisesti tai erityisissä kuulemiskokouksissa.
Lunastaminen voi perustua myös vahvistettuun asemakaavaan, jolloin erillistä lunastuslupaa ei tarvita. Kunnalla on maankäyttö- ja rakennuslain nojalla oikeus lunastaa esimerkiksi katu- tai virkistysalue. Lunastustoimitus saattaa tulla suoritettavaksi myös eri lakeihin perustuvien lunastus- ja korvausvelvollisuuksien ratkaisemiseksi.
Lunastus voidaan toteuttaa myös jonkin muun kiinteistötoimituksen yhteydessä, kuten maantietoimituksen, ratatoimituksen, tontin tai rakennuspaikan osan lunastuksen tai vesijätön lunastuksen yhteydessä.
Lunastustoimituksen suorittaa lunastustoimikunta, johon kuuluu maanmittaustoimiston määräämä toimitusinsinööri sekä kaksi uskottua miestä.
Toimitusinsinööri lähettää maanomistajille ja lunastuksen hakijalle kutsukirjeen toimituksen aloituskokoukseen vähintään 10 päivää ennen kokousta.
Lunastustoimitus koostuu maanmittaustoimistossa tehtävästä arkistotyöstä, alkukokouksesta, arviointikatselmuksesta, maastotöistä ja loppukokouksesta sekä asiakirjojen laadinnasta ja rekisteröinnistä. Toimituskokouksia tarvitaan yleensä yhdestä kolmeen.
Alkukokouksessa toimitusinsinööri selostaa toimituksen kulun ja antaa tietoja korvauskäsittelystä. Mikäli lunastuksen syynä on rakentamishanke, johon liittyy ennakkohaltuunottolupa, suoritetaan alkukokouksessa haltuunottokatselmus, jonka jälkeen rakentaminen voi alkaa. Maanomistajan niin vaatiessa haltuunottokatselmuksessa voidaan määrätä ennakkokorvauksesta.
Alkukokouksen jälkeen ja mahdollisen rakennushankkeen valmistuttua lunastettava alue merkitään maastoon. Maastotöiden perusteella laaditaan korvauskäsittelyä varten toimituskartta ja muut asiakirjat.
Jatkokokouksissa toimitusinsinööri esittelee toimituskartan ja muut asiakirjat, joihin omistajat voivat esittää huomautuksensa. Kokouksessa kuullaan omistajien korvausvaatimukset ja suoritetaan tarpeelliset arviointikatselmukset. Loppukokouksessa lunastustoimikunta antaa päätöksen korvauksista ja muista toimitukseen kuuluvista asioista.
Asemakaavoitukseen liittyvissä tai pienehköjä alueita sisältävissä lunastustoimituksissa maastotyöt tehdään usein etukäteen ja lunastuspäätös voidaan antaa jo ensimmäisessä toimituskokouksessa.
Lunastettavan omaisuuden omistajalla on oikeus saada täysi korvaus hänelle lunastuksen vuoksi aiheutuvista taloudellisista menetyksistä. Lunastuskorvaus koostuu kohteen-, haitan- ja vahingonkorvauksesta.
Lunastettavasta omaisuudesta määrätään maksettavaksi käyvän hinnan mukainen täysi korvaus. Omistajalle jäävän omaisuuden pysyväisluonteisesta käytön vaikeutumisesta tai arvon alentumisesta määrätään haitankorvaus. Vahingonkorvaus määrätään muun muassa muuttokustannuksista, elinkeinon keskeytymisestä tai tietyön aikaisista vahingoista.
Korvaukset määrätään viran puolesta ilman eri vaatimusta. Omistajien on kuitenkin syytä olla aktiivinen erityisesti haittojen ja vahinkojen selvittämiseksi.
Lunastuskorvauksen lisäksi omistajilla on oikeus saada korvaus välttämättömistä edunvalvontakustannuksistaan kuten toimituskokouksiin osallistumisesta tai asiamiehen palkkioista.
Toimituksesta voi valittaa 30 päivän kuluessa maaoikeuteen.
Lunastuksen hakija maksaa korvaukset kolmen kuukauden kuluessa toimituksen loppukokouksesta. Mikäli haltuunottokatselmuksen perusteella on jo määrätty ennakkokorvauksia, tulee tässä vaiheessa maksettavaksi lopullisten korvausten ja ennakkokorvausten erotus. Ellei lunastukseen ole liittynyt ennakkohaltuunottoa, saa hakija lunastettavan omaisuuden haltuunsa vasta suoritettuaan korvaukset.
Toimitus merkitään kiinteistörekisteriin, kun korvaukset on maksettu ja toimitus on saanut lainvoiman. Tällöin tilojen pinta-aloista vähennetään lunastetun alueen pinta-ala sekä tehdään muut rekisterimerkinnät. Maanmittaustoimisto lähettää asianosaisille kopiot toimitusasiakirjoista, ellei niitä ole jo aiemmin toimitettu.