Tilusvaihto

Tilusvaihdolla voidaan parantaa kiinteistöjen tarkoituksenmukaista käyttöä.

Mihin tilusvaihto sopii?

Kiinteistöjen välirajojen haitallisia mutkia voidaan usein poistaa vaihtamalla tiluksia. Samoin jos valtaojaa oikaistaessa tai tietä rakennet-taessa on jäänyt pieniä alueita tien tai ojan toiselle puolelle, tilannetta voidaan korjata tilusvaihdoin. Asemakaava-alueella tilusvaihdolla voidaan omistusrajat sovittaa rakennuspaikkojen rajoihin.

Tilusvaihtoon yhteisellä sopimuksella

Tilusvaihdossa vaihdetaan eri kiinteistöihin kuuluvia alueita keskenään. Se on vapaaehtoista ja perustuu alueiden omistajien yhteiseen sopimukseen. Vaihdettavien alueiden tulee olla samanarvoisia, mutta vähäinen arvoero voidaan tasoittaa myös rahalla.

Kiinteistöjen omistajien sopimus tilusvaihdosta toteutetaan tilusvaihtotoimituksessa. Toimituksen tekee maanmittaustoimisto, jonka alueella kiinteistöt sijaitsevat.

Omistajat voivat tehdä sopimuksen joko ennen toimitusta tai sen yhteydessä. Sopimusta ei tule kuitenkaan tehdä kiinteistökaupan muo-toisena eikä vahvistuttaa kaupanvahvistajalla. Jos sopimus tehdään vasta toimituksessa, kaikkien osapuolien on yhdessä haettava toimi-tusta.

Tilusvaihtoa koskevan sopimuksen teossa saa apua maanmittaustoimistosta.

Kiinteistöihin vahvistetut kiinnitykset eivät estä tilusvaihtoa, sillä vaihtoon osallistuvien kiinteistöjen arvot eivät muutu, eivätkä kiinnitykset siirry kiinteistöstä toiseen.

Tilusvaihto tehdään kiinteistörekisteriin merkittyjen kiinteistöjen välillä. Tiluksia voidaan vaihtaa myös määräalan tai yhteisen alueen kanssa. Tilusvaihdossa voi olla mukana myös enemmän kuin kaksi kiinteistöä.

Mitä tilusvaihto maksaa?

Tilusvaihtotoimituksesta peritään kiinteistötoimitusmaksu.

Maanmittaustoimistot antavat toimitukseen liittyviä lisätietoja.

Maanmittaustoimistoista saa asiantuntevaa apua myös muissa kiinteistöihin liittyvissä asioissa.

Toimitusinsinöörit ovat myös julkisia kaupanvahvistajia.

Maanmittaustoimistosta voi hankkia erilaisia kiinteistöön tai määräalaan liittyviä todistuksia kuten kiinteistörekisteriotteita, lainhuutotodistuksia, rasitustodistuksia ja omistajien osoitetietoja.