Laserkeilaamalla tuotetaan uutta korkeusmallia

Maanmittauslaitos alkoi vuonna 2008 tuottaa laserkeilausaineistoja, joiden perusteella tuotetaan uutta valtakunnallista korkeusmallia.

Kevään 2011 keilauslentojen jälkeen laserkeilausaineistoja on saatavilla yhteensä jo noin 130 000 neliökilometrin alueelta. Laserkeilausalueiden sijainti näkyy indeksikartalla. Maanmittauslaitoksen laserkeilausaineistojen pistetiheys on minimissään puoli pistettä neliölle ja pisteiden korkeustarkkuudeksi on määritelty 15 senttimetriä. Tarkempi kuvaus aineistoista on luettavissa laserkeilausaineiston tuotekuvauksesta.

Kuvassa laserkeilausaineiston perusteella tuotetun korkeusmallin vinovalovarjostekuva. Maaston pienetkin yksityiskohdat saadaan näkyviin tarkan korkeusaineiston avulla.

Laserkeilausaineistoista ja korkeusmallista hyötyä monille

Tarkkaa korkeustietoa tarvitaan monien eri yhteiskunnan toimintojen suunnittelussa sekä poikkeaviin olosuhteisiin varautumisessa. Maanmittauslaitoksen laserkeilauksia on suunnattu ensisijaisesti tulvaherkille ja tiheään asutuille alueille, joissa tulvakarttojen laadintaan tarvitaan entistä tarkempaa korkeustietoa.

Laserkeilausaineistoja ja uutta korkeusmallia voidaan hyödyntää monissa ympäristön suojeluun ja poikkeusolosuhteisiin, kuten kaatosateisiin ja peltojen pintavaluntaan liittyvissä ennakoivissa toimissa ja suunnittelussa. Korkeustietoa hyödynnetään myös monissa kartoitus- ja kaavoitus- sekä rakennetun ympäristön suunnittelutöissä. Entistä pienempien maanpinnan yksityiskohtien havaitseminen laserkeilausaineistoista hyödyttää monissa geologian sovelluksissa ja kiinnostaa myös esimerkiksi arkeologeja.

Maanmittauslaitos tuottaa laserkeilausaineistoista korkeusmallin, josta tulee osa Maanmittauslaitoksen Maastotietokantaa. Tarkemman korkeusmallin avulla voidaan myös laskea yhä tarkempia ortoilmakuvia.

Erilaisia esimerkkejä ja esityksiä laserkeilausaineistojen ja korkeusmallin sovelluksista löydät sivun laserkeilaus- ja korkeusmalliseminaari kautta.

Tulevien laserkeilausalueiden suunnittelu

Laserkeilauksia suunnataan alueille, joissa tarkempaa korkeustietoa tarvitaan kiireellisimmin. Laserkeilausalueiden sijoittamisen suunnittelussa Maanmittauslaitos tekee laajaa yhteistyötä yhteiskunnan eri toimijoiden kanssa.

Lisää tietoja yhteistyön mahdollisuuksista saa ottamalla yhteyttä Maanmittauslaitoksen ilmakuvakeskukseen. Laserkeilausaineistojen myynnistä vastaa Maanmittauslaitoksen tietopalvelukeskus

Haluatko tietoa ajankohtaisista asioista liittyen Maanmittauslaitoksen laserkeilaus- ja korkeusmallituotantoon? Liity sähköpostilistallemme!