Uusi selvitys metsätilusjärjestelyistä on ilmestynyt. Maanmittauslaitoksen selvitys kokoaa Suomessa 1990- ja 2000-luvuilla tehdyt metsätilusjärjestelyt. "Metsätilusjärjestelyiden käytännöt kaipaisivat kehittämistä", selvityksen tehnyt yli-insinööri Mikko Uimonen Maanmittauslaitoksesta kertoo. Uimonen esittää selvityksessään pilotointihankkeita.
"Kehittämiskohteita voisivat olla yhteismetsien perustamismenetelmät metsäuusjaon yhteydessä, metsätilusjärjestelyjen hyöty-/kustannuslaskelmat sekä maapankkitoiminta eli tilusjärjestelyihin liittyvä maanhankinta- ja luovutustoiminta metsätilusjärjestelyalueilla.", Uimonen luettelee. Hän kuvaa selvityksessään myös Ruotsin metsätilusjärjestelyissä käytettäviä, Suomen menetelmistä poikkeavia käytäntöjä.
Selvityksen aineistoa käytetään myös Metsäntutkimuslaitoksen Metsätilakoon ja rakenteen kehittämishankkeessa. Hanke selvittää keinoja perhemetsälöiden koon kasvattamiseksi tämänhetkisestä noin 24 hehtaarista 50 hehtaariin vuoteen 2050 mennessä Kansallisen metsäohjelma 2015 tavoitteen mukaisesti.
Selvitys: Metsätilusjärjestelyt Suomessa 1990-2000-luvuilla