Asiasanasto:

kartoitus

Aiemmat tiedotteet myrskytuhokuvista

Ajankohtaista (12.1.2012) 

Tuhoilmakuvausalueen ortokuvat valmistuvat viikon 3 alkuun mennessä. Kuvat toimitetaan Maanmittauslaitokselle, josta ne välittömästi lähetetään Suomen metsäkeskukselle sekä metsäntutkimuslaitokselle metsien tuhoarviointia varten.

Kuvat saadaan ladattua Maanmittauslaitoksen verkkopalveluihin viikon 3 aikana. Myrskytuhokuvia voi katsella oheisen karttaikkunan kautta sekä Paikkatietoikkunassa.

Historiateos kuvaa Peruskartan vaiheita

Peruskartoituksen historiasta kertova teos Peruskarttamme pitkä polku julkaistiin 8.12. "Kirja kertoo mittavimmasta kartoitustyöstä, jota Suomessa on koskaan tehty. Peruskarttalehtien valmistaminen kesti 30 vuotta vuosina 1947–1977", kirjan toimittajat Heikki Rantatupa ja Yrjö Teeriaho kertovat.

Suomi

Perusparannetun sijaintiaineistojen lataaminen KTJkii-järjestelmään kielletty marras-joulukuussa

 

Osa kiinteistörekisteripitäjäkunnista on aloittanut ETRS89-koordinaatistojärjestelmään siirtymisen ja samassa yhteydessä perusparannettu koko rekisterinpitoalueen sijaintiaineisto on ladattu KTJkii-järjestelmään. Lataustyön on saanut valmiiksi muutama kunta ja noin kymmenen kuntaa tekee latausta tai suunnitelee sen aloittamista.

Muistutuksena vielä latausohjeesta löytyvä kohta latauksen ajoittamisesta

Suomi

Tervetuloa laserkeilaus- ja korkeusmalliseminaariin 7.10.2011

Maanmittauslaitos järjestää perinteisen laserkeilaus- ja korkeusmalliseminaarin Helsingissä perjantaina 7.10.2011.  Ilmoittaudu mukaan maksuttomaan seminaariin 30.9. mennessä.

Suomi

Yleisten kartastotöiden strategia 2011-2020 valmistunut

Maa- ja metsätalousministeriö on julkaissut kartastotöiden strategian alkaneelle vuosikymmenelle. Maastotietojärjestelmä kovaan käyttöön määrittelee linjauksia ja rajauksia, joiden mukaisesti yleiseen käyttöön tarkoitettuja valtakunnallisia maastotietoja ja -karttoja ja sekä niihin liittyviä palveluita tuotetaan.

Suomi
Asiasanat:

Halonen myönsi kunniamerkkejä rajankäynnistä ruotsalaisille

Tasavallan presidentti Tarja Halonen on myöntänyt Maanmittauslaitoksen pääjohtaja Jarmo Ratian aloitteesta kunniamerkkejä Suomen ja Ruotsin välisen rajan tarkistaneille ruotsalaisille.

Suomi

Laserkeilaus ja korkeusmallit -seminaari 8.10.2010

Maanmittauslaitos järjestää Laserkeilaus ja korkeusmallit -seminaarin 8.10.2010 Helsingissä. Ilmoittaudu viimeistään 1.10.2010.

Tule kuulemaan, miten Maanmittauslaitoksen laserkeilaus- ja korkeusmalliaineistoja voidaan hyödyntää muun muassa maaperägeologiassa, meren- ja metsäntutkimuksessa.

Suomi

Uuden maastokartan (1:50 000) kattavuus

Uuden maastokartan (1:50 000) kattavuus (pdf).

Haluamasi maastokartan painovuoden sekä käytetyn koordinaatiston  saat selville myös Karttapaikalla valitsemalla Tilaa karttatuote ja Painettu kartta.

Uuden peruskartan (1:25 000) kattavuus

Uuden peruskartan (mittakaava 1:25 000) kattavuus (pdf).

Haluamasi peruskartan painovuoden sekä käytetyn koordinaatiston  saat selville myös Karttapaikalla valitsemalla Tilaa karttatuote ja Painettu kartta.

Julkaise syötteitä