Maanmittauslaitoksessa on laskettu Suomen nykyisten kuntien pinta-alat. Laskenta on tehty Maastotietokannasta. Kanta sisältää maastosta koko maan alueelta digitaalisina tarkimmat ja ajantasaisimmat tiedot. Aloissa tapahtui 1.1.2008 yksi kuntien yhdistymisestä aiheutunut ja lisäksi useita pieniä muutoksia.
Maanmittauslaitoksen vuositilastoissa on julkaistuina kuntien, maakuntien ja läänien pinta-alat sekä koko valtakunnan ala. Alat on luokiteltu edelleen maan, makean veden ja meriveden alueisiin. Makean veden alaan sisältyvät järvet, lammet, tekojärvet, kanavat sekä yli 5 metriä leveät joet, ojat ja purot. Pinta-alat on laskettu Kartastokoordinaattijärjestelmän sen kaistan karttaprojektiossa, johon kuuluu suurin osa kunnasta.
Tämän vuoden alussa kuntien määrä väheni 415:een, kun Leivonmäen kunta lakkautettiin ja liitettiin Joutsaan. Lisäksi kuntien välillä tapahtui muutamia pieniä aluesiirtoja. Kuntarajojen sijainti muuttui myös kartoitusten tarkentuessa. Lapissa Inarin ja Utsjoen kunnissa vesiala täsmentyi, kun Maastotietokanta valmistui syyskuussa Ylä-Lapista ja koko Suomesta. Inarissa vettä tilastoitiin 153,20 ja Utsjoella 24,58 km2 enemmän kuin vuosi sitten.
Kaksi vuotta sitten pinta-alatilasto uudistui, kun laskentaa ryhdyttiin tekemään digitaalisesta Maastotietokannasta. Samalla tilastoihin tulivat mukaan merivedet. Sitä ennen pinta-alat perustuivat peruskartoista käsin määritettyihin aloihin.
Vuoden takaisiin pinta-aloihin verraten on tapahtunut lukuisia pieniä muutoksia, joista osa johtuu kuntien rajojen kartoitustarkkuuden paranemisesta ja osa vesi- ja maa-alueiden elämisestä. Pitkällä rajalla pienikin rajan karttasijainnin muutos näkyy vähintään kunnan alan neliökilometrien desimaaleissa. Maannouseminen merestä, vesijättöjen muodostuminen ja rantaviivojen tulkinta vaikuttavat alan jakautumiseen maahan sekä meri- ja makeaan veteen.
Koko valtakunnan ala kasvoi 0,03 km2. Tämä on näennäinen muutos, joka aiheutuu laskentatulosten pyöristyksistä.
Ensi vuoden alussa on tulossa ennätysmäärä kuntien yhdistämisiä. Kuntien rajamuutokset viedään Maastotietokantaan tammikuussa ja uudet pinta-alat julkistetaan helmikuussa 2009.
Lisätietoja pinta-aloista antaa maanmittausteknikko Mirjami Lahti, p. 020 541 5622, mirjami.lahti[at]maanmittauslaitos.fi