Venäläiset ostavat Suomesta kiinteistöjä kiihtyvään tahtiin. Ulkomaalaiset ovat tehneet kiinteistökauppoja tasaisesti noin 200 - 300 kaupan vuosivauhtia, mutta vuonna 2007 kauppoja tehtiin jo ennätykselliset 850 kappaletta.
"Vuonna 2007 ulkomaalaisten osuus oli 1,0 prosenttia kaikista Suomen kiinteistökaupoista", kertoo asiantuntija Juhani Väänänen Maanmittauslaitoksen Kehittämiskeskuksesta. "Tässä tapauksessa ulkomaalaisiksi lasketaan ne ulkomailla asuvat jotka eivät ole suomen kansalaisia."
"Määrä on ollut tasaista vuodesta 1992 vuoteen 2004, mutta sen jälkeen ulkomaalaisten kiinteistökauppoja on tehty yhä enemmän. Viime vuonna niitä tehtiin nelinkertainen määrä aiempaan verrattuna", hän jatkaa.
Alle 80 kiinteistökauppaa viime vuonna tekivät esimerkiksi Alankomaissa, Britanniassa, Norjassa, Ruotsissa, Saksassa ja Virossa asuvat. Venäjällä asuvat ostivat kiinteistöjä huomattavasti enemmän, eli noin 620 kappaletta.
"Kun venäläisten osuus ulkomaalaisten tekemistä kaupoista oli vielä vuonna 2003 29 prosentin luokkaa, on osuus kasvanut nyt 72 prosentiksi", sanoo yli-insinööri Markku Airaksinen Maanmittauslaitoksesta. "Vuonna 2003 ulkomaalaisten käyttämä rahamäärä oli kymmenen miljoonaa euroa, mutta nyt määrä lähentelee jo sataa miljoonaa euroa. Tästä venäläisten osuus on 76 prosenttia, EU-maissa asuvien 11 ja Pohjoismaissa asuvien kuusi prosenttia."
Koko Suomen kiinteistökaupasta määrä vastaa 1,2 prosentin osuutta.
"Itä-Suomi kiinnostaa selvästi: Savonlinnassa venäläisille myytyjen kiinteistöjen osuus oli 15 prosentin luokkaa, Enonkoskella 23 prosenttia ja Sulkavalla 13 prosenttia", kertoo Juhani Väänänen. "Rahamäärissä se tekee Savonlinnassa 23, Enonkoskella 27 ja Sulkavalla 43 prosenttia vuoden kaikista kiinteistökaupoista. Toisaalta Pohjanmaalta, Pirkanmaalta ja Ahvenanmaalta venäläiset eivät ostaneet kiinteistöjä."
Kiinteistöjä myyvät eniten yksityiset, mutta myös yhtiöt ja kunnat.
Vielä 1990-luvulla ulkomaalaiset tarvitsivat lääninhallituksen luvan Suomessa tehtyjä kiinteistökauppoja varten. Nykyisin lainsäädäntö on muuttunut eikä lupia enää tarvita.
Maanmittauslaitos julkaisee vuoden 2007 kiinteistöjen kauppahintatilaston 1.4.2008. Tilastot tuotetaan Maanmittauslaitoksen ylläpitämästä kiinteistöjen kauppahintarekisteristä. Rekisteri sisältää tiedot kaikista kiinteistönluovutuksista vuodesta 1985 lähtien koko Suomen alueelta.
Asiantuntija Juhani Väänänen, p. 020 541 5610
Asiantuntija Maija Lääti, p. 020 541 5569
Yli-insinööri Markku Airaksinen, p. 020 541 5606
sähköposti: etunimi.sukunimi[at]maanmittauslaitos.fi