Kesä tuo monelle kutsun sukulaisiin, joiden näkemisestä saattaa olla vuosia. Reitti on tuttu, vaan mistä se tie taas kääntyikään?
Onko hyvänä maamerkkinä ollut siirtolohkare vielä paikoillaan? Ja vieläkö uimaranta on siinä paikassa, jossa aina pysähdyttiin?
Omien muistikuvien tueksi kannattaa kurkata karttaa. Maanmittaustoimistoista saa ajantasaiset kartat maastoon ja maantielle.
Uudet peruskartat mittakaavassa 1:25 000 ovat pätevä apu niin marja- kuin sienimetsässä. Karttaa tutkimalla ja sen käyttöä opettelemalla kuluu kesälomailevien koululaistenkin aika.
Maastokartta 1:50 000 sopii myös veneilijöille täydentämään merikarttaa. Kalastajia ilahduttaa tieto, että vesistöjen syvyystiedot lisääntyvät jatkuvasti kartoituksen edetessä. Uudet maastokartat kattavat koko maan.
Kartta on mieluinen tuliainen kyläpaikkaan. Räätälöity kartta on omiaan silloin kun mökkipaikka osuu karttalehtien rajalle. Räätälöidyn kartan voi rajata siten, että mukaan mahtuvat juuri itselle tärkeät retkimaastot.
Kestäväksi käsitellyn kartan voi huoletta ottaa mukaan, vaikka Suomen suvi tarjoaisi muutakin kuin paistetta ja pilvipoutaa.
Lomareissun tunnelmiin voi virittäytyä myös tutustumalla ilmakuviin, jotka nyt ovat selattavissa Kansalaisen Karttapaikalla. Ilmakuvat tulivat Karttapaikalle toukokuussa ja saavuttivat heti suuren suosion.
Kansalaisen Karttapaikka on mukana Suomen Parhaat Verkkosivut -kilpailussa. Toukokuussa sivusto äänestettiin sarjansa parhaaksi. Kilpailuun voi osallistua Karttapaikalla.