Talouden syvän taantuman vaikutus pienentää edelleen kiinteistökaupan volyymiä. Vuoden 2009 alkupuoliskolla tehtiin 27 500 kiinteistökauppaa. Kauppojen määrä laski 24 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Kiinteistökauppaan käytetty rahamäärä oli 2,7 miljardia euroa, mikä on 34 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna.
Pientalotontteja myytiin vuoden 2009 alkupuoliskolla koko maassa 35 % vähemmän kuin vuoden 2008 vastaavana aikana ja 44 % vähemmän kuin alkuvuonna 2007. Hintojen vertailua vaikeuttaa kauppojen lukumäärien vähäisyys.
Kuntien ja yksityishenkilöiden myymien tonttien hinnat pysyivät asemakaava-alueilla kuitenkin koko maan puitteissa samoina ja laskivat haja-asutusalueella 15 prosenttia. Helsingissä yksityisten myymien kaavatonttien keski- eli mediaanihinta oli 827 euroa kerrosneliömetriltä (laskua 12 %), Espoossa 699 €/k-m2 (-17 %), Vantaalla 490 €/ k-m2 (-9 %).
Pientalokauppoja tehtiin vuoden 2009 alkupuoliskolla yhteensä 6 320. Kauppojen määrä laski 23 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Hinnat laskivat kaava-alueilla keskimäärin yhden prosentin ja nousivat haja-asutusalueilla kaksi prosenttia.
Omakotikiinteistön keskihinta (mediaanihinta) kaava-alueilla oli Espoossa 400 000 euroa (laskua 8 %), Helsingissä 308 500 € (-16 %), Vantaalla 271 500 € (+4 %), Turussa 180 000 € (-1 %), Tampereella 210 000€ (-14 %) ja Oulussa 171 000 € (-24 %).
Loma-asumista palvelevia kiinteistökauppoja tehtiin alkuvuonna yhteensä 5 800, joka on 25 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Myös venäläisostajien kiinnostus suomalaisia lomakiinteistöjä kohtaan on vähentynyt. Kun venäläiset ostivat viime vuonna 780 kiinteistöä, jäänee kauppojen määrä tänä vuonna noin neljäänsataan. Suosituimmat kohteet ovat edelleen Etelä-Karjalassa ja Etelä Savossa.
Rantaan rajoittuvan rakennetun lomakiinteistön hinta laski kaava-alueella 17 prosenttia edellisvuoden ensimmäiseen puoliskoon verrattuna. Kaava-alueen ulkopuolella hintataso pysyi samana.
Rakennettu omarantainen lomakiinteistö maksoi ranta-asemakaava-alueella keskimäärin 103 500 euroa. Kaava-alueen ulkopuolella omarantaisten lomakiinteistöjen keskihinta oli 85 000 euroa ja ilman omaa rantaa olevien niin sanottujen kuivan maan mökkien keskimäärin 38 000 euroa.
Kaava-alueella sijaitsevat lomakiinteistöt olivat kalleimpia Varsinais-Suomessa, jossa keskihinta oli 215 000 euroa. Kaava-alueen ulkopuolella sijaitsevista rantamökeistä maksettiin eniten Uudellamaalla, keskimäärin 160 500 euroa.
Peltokauppa on hiljaista. Kauppoja tehtiin yhteensä 223 kappaletta, joka on kolmannes vähemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Pellon hinta on kuitenkin noussut koko maassa 14 prosenttia verrattuna vuoden 2008 alkupuoliskoon. Koko maan keskihinta alkuvuonna 2009 oli 7 340 euroa hehtaarilta.
Kalleinta pelto oli Varsinais-Suomen maakunnassa, 9 700 euroa hehtaarilta. Matalin keskihinta oli Pohjois-Karjalan maakunnassa, jossa hehtaarihinta oli 2 500 euroa. Pohjois-Suomen tietoja ei kauppojen vähäisen määrän takia ollut käytettävissä.
Edustavia, yli kahden hehtaarin metsäkauppoja, tehtiin vuoden 2009 alkupuoliskolla 1 024 kappaletta, mikä on 25 prosenttia vähemmän kuin edellisen vuoden alkupuoliskolla. Koko maan keskihinta metsälle oli 2 000 euroa hehtaarilta. Viime vuoden vastaavasta ajanjaksosta laskua on neljä prosenttia.
Kalleinta metsämaa oli Itä-Uudenmaan maakunnassa, 4 760 euroa hehtaarilta, ja halvinta Lapissa, jossa hehtaari maksoi 593 euroa.
Koko tilastojulkaisu löytyy Maanmittauslaitoksen verkkosivuilta kohdasta Toiminta > Julkaisut > Tilastot > Kauppahintatilastot .
Lisätietoja tilastosta ja tietopalvelusta antavat Maanmittauslaitoksen Kehittämiskeskuksessa julkaisun tekijät:
Erikoistutkija Juhani Väänänen, p. 020 541 5610
Asiantuntija Maija Lääti, p. 020 541 5569
sähköposti: etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi
Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakunnat Aaro Mikkola, p. 040-824 0680
Etelä-Pohjanmaan maakunta Teuvo Pajukoski, p. 0400-164 162
Etelä-Savon maakunta Pekka Mättö, p. 040-727 1261
Itä-Uudenmaan maakunta Juhani Väänänen, p. 040-801 1204 ja Maija Lääti, p. 040-801 7671
Kainuun maakunta Pekka Jakobsson, p. 050-561 6529
Kanta-Hämeen maakunta Arja Lankinen, p. 040-530 0412
Keski-Suomen maakunta Mikael Holm, p. 040-543 9625
Lapin maakunta Riitta Juvonen-Ryynänen, p. 040-723 5204 ja Sirkka Harju, p. 040-521 8950
Keski-Pohjanmaan maakunta Teuvo Pajukoski, p. 0400-164 162
Pirkanmaan ja Satakunnan maakunnat Anne Ala-Orvola, p. 040-861 6822
Pohjanmaan maakunta Teuvo Pajukoski, p. 0400-164 162
Pohjois-Karjalan maakunta Heikki Simola, p. 040-724 7683 ja Riitta Määttä, p. 040-801 7546
Pohjois-Pohjanmaan maakunta Esko Kallio, p. 040-730 4169
Pohjois-Savon maakunta Taisto Toppinen, p. 0400-175 387
Päijät-Hämeen maakunta Arja Lankinen, p. 040-530 0412
Uudenmaan maakunta Juhani Väänänen, p. 040-801 1204 ja Maija Lääti, p. 040-801 7671
Varsinais-Suomen maakunta Ilkka Kärkkäinen, p. 040-746 9779
Ahvenanmaan maakunta Jan-Henrik Törnroos, tel 040-868 6423
Maanmittauslaitoksen palvelut laajenevat vuoden 2010 alusta alkaen, kun lainhuudot, kiinnitykset ja muut kiinteistöjen kirjaamisasiat siirtyvät käräjäoikeuksista Maanmittauslaitoksen hoidettaviksi.