Maanmittauslaitos otti helmikuussa käyttöön ETRS89-koordinaattijärjestelmän.
Kansalaisille koordinaatiston muutos näkyy muun muassa painetuissa maastokartoissa, Kansalaisen karttapaikka -verkkopalvelussa ja kiinteistötoimituksissa tontin rajamerkkien koordinaateissa kartalla.
Uusi koordinaattijärjestelmä on tarkempi ja tasalaatuisempi kuin aiemmin käytössä ollut kartastokoordinaattijärjestelmä (KKJ). Kiinteistötoimituksissa rajamitat ja pinta-alat vastaavat järjestelmässä entistä paremmin todellisia arvoja maastossa.
ETRS89 on yleiseurooppalainen koordinaattijärjestelmä, jota kaikki EU-maat käyttävät. Euroopassa yhteinen järjestelmä helpottaa myös kansainvälistä tietojenvaihtoa.
Suomessa ETRS89-koordinaattijärjestelmään ovat jo siirtyneet myös muun muassa Lahden, Oulun ja Jyväskylän kaupungit. Myös muut kaupunkiseudut suunnittelevat ETRS89-koordinaattijärjestelmän käyttöönottoa.
Aikaisemmin käytössä ollutta kartastokoordinaattijärjestelmää Maanmittauslaitos ei omassa toiminnassaan enää käytä. Vanhaa järjestelmää tuetaan vuoden 2012 loppuun asti esimerkiksi rajapintapalveluissa, kuten erilaisissa kyselypalveluissa. Siirtotiedostoja erilaisista koordinaatti- ja kartta-aineistoista voidaan tehdä edelleen vanhassa järjestelmässä.
ETRS89-koordinaattijärjestelmän kanssa käytetään tasokoordinaatistoja ETRS-TM35FIN ja ETRS-GKn.
Lue lisää tiedotteesta