Venäläisten kiinteistökaupat Suomessa ovat kestopuheenaihe. Kun Venäjällä ulkomaalaisomistuksia on rajoitettu, moni miettii, pitäisikö Suomea myydään venäläisille.
Suomi alkoi 1993 toteuttaa Euroopan sisämarkkinoiden avaamista sallimalla ulkomaalaisille kiinteistöjen oston. Siirtymävaiheessa seurattiin lain voimin sitä, nostavatko ulkomaalaiskaupat kiinteistöjen hintoja. Oletuksena oli, että saksalaiset ryntäävät Suomeen ja ostavat kaikki rannat.
Seitsemän vuoden seurannan jälkeen huomattiin, ettei keskieurooppalaisista ollut uhkaa Suomelle. Kiinteistökauppa vapautettiin täysin vuonna 2000. Ulkomaalaiset ostivat maata tasaiseen 300 kiinteistön vuositahtiin. Ostajina olivat ruotsalaiset, venäläiset, keskieurooppalaiset ja sekalainen joukko ympäri maailmaa. Ryhmät ostivat kukin noin neljänneksen.
Hiljaiseloa jatkui kaupan avaamisen jälkeen neljä vuotta, kunnes huomattiin, että uusrikkaat venäläiset tulivat rahakassien kanssa Imatralle ja alkoivat ostaa sen ympäristöstä maata. Meno oli hurjaa ja hintapyynnöt tavanomaisista rantamökeistä nousivat hetkessä satoihin tuhansiin ja jopa yli miljoonan euron.
Venäläisostajat nähtiin uhkana ja jyrkimmissä kannanotoissa epäiltiin salaliittoja; "Kiinteistöt on ostettu strategisilta alueilta. Laivaväylän varrelta ostivat. Tätä vauhtia venäläiset ostavat koko Suomen."
Venäläiset ovat ostaneet osin tai kokonaan noin parikymmentä lomakeskusta Suomesta. Osa keskuksista on toiminnassa, suuri osa elää hiljaiseloa ja osa on suurten suunnitelmien kohde. Suurin osa kiinteistökaupoista on kuitenkin yksityisten ihmisten tekemiä. Yksityiset ostavat pinta-alaltaan keskimäärin yhden hehtaarin kiinteistön.
Eniten kauppaa käytiin vuonna 2008. Silloin venäläiset ostivat 780 kiinteistöä. Taloudellinen taantuma kolaisi sen verran, että viime ja toissa vuonna 400 kiinteistöä vuodessa siirtyi venäläisomistukseen. Hintatasokin on muuttunut kohtuullisemmaksi.
Jäämme odottamaan vuoden 2010 lukuja, jotka julkaistaan Kiinteistöjen kauppahintatilastossa maaliskuun loppupuolella.
Asiantuntija Juhani Väänänen
Kehittämiskeskus
Suomen ja Venäjän viranomaiset ovat julkaisseet yhteistyössä esitteet kiinteistön kauppaan liittyvästä menettelystä. Venäjänkielinen "Kiinteistön ja asunnon hankinta Suomessa" -esite on suunnattu venäläisille ja suomenkielinen "Kiinteistön hankinta Venäjällä" -esite puolestaan suomalaisille.