Maanmittauslaitos on käynnistänyt myrskytuhoilmakuvausten koordinoinnin ja hankinnan maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti.
Tuhoilmakuvaukset suunnataan Säkylän ja Huittisten seudulle, jossa puuta arvellaan kaatuneen yli miljoonan kuutiometrin verran. Kaikkiaan myrskytuhojen laajuudeksi arvioidaan yhteensä 3,5 miljoonaa kuutiometriä. Tuhoilmakuvausalue kattaa kaikkiaan 1 620 neliökilometriä.
Myrskytuhoilmakuvausten suunnittelu aloitettiin heti Tapaninpäivänä, ja päätös kuvien hankinnasta tehtiin ministeriössä 30.12.2011. Samana päivänä Maanmittauslaitos valitsi ilmakuvausten tekijäksi Blom Kartta Oy:n.
Tuhoilmakuvaukset tulee suorittaa mahdollisimman pian myrskyn jälkeen. Ilmakuvaukset tulisi suorittaa kymmenen päivän kuluessa kuvausvalmiuden nostamisesta. Maanmittauslaitos antaa kuvausluvan heti sopivien sääolosuhteiden salliessa.
Haasteensa ilmakuvaamiselle tuo vuoden pimeimpänä aikana sateiden ja pilvisyyden lisäksi auringon matala korkeuskulma. Kun aurinko paistaa vain lyhyen ajan ja matalalla horisontissa, aiheuttaa se ilmakuville pitkiä varjoja sekä kuvatuotteille yleistä tummaa sävyä.
Ilmakuvaukset kuvataan digitaalisella kuvauskameralla noin 6 000 metrin korkeudesta. Ilmakuvista lasketaan mittatarkat ortokuvat, joiden maastoerotuskyky eli pikselikoko on puoli metriä.
Ilmakuvilta saadaan metsätuhoalueilta nopeasti ja tehokkaasti tilannearvio, jonka avulla voidaan suunnitella tarvittavat toimenpiteet. Ilmakuvia voivat hyödyntää metsäalan toimijat ja yksityiset metsänomistajat.
Kaatuneet puut tulee korjata myrskytuhoalueilta mahdollisimman pian, jotta seurauksilta, kuten hyönteistuhoilta, voidaan välttyä.
Maa- ja metsätalousministeriön tuhoilmakuvauspäätöksen perusteluissa todetaan ilmakuvien saamisen pahimmilta tuhoalueilta olevan välttämätöntä metsien yhteiskunnallisen merkityksen vuoksi.
Maanmittauslaitos tiedottaa tuhoilmakuvausten etenemisestä osoitteessa:
www.maanmittauslaitos.fi/tuhoilmakuvaus
Maanmittauslaitoksessa tuhoilmakuvausten koordinoinnista vastaava Pentti Kupari,
040 524 2509, pentti.kupari[ät]maanmittauslaitos.fi