Uusia innovaatioita 3D-rakennusmalleista

02.02.2017
Kajaanin kaupunki on tuottanut yhteistyössä KMTK-ohjelman kanssa 3D-kaupunkimallin. Kajaanin 3D-rakennukset olivat yksi innovaatiokisassa käytössä olleista testiaineistoista.
Kuva: Kajaanin kaupunki

Kolmiulotteisten rakennusmallien avulla voidaan luoda uutta liiketoimintaa, parantaa päätöksentekoa ja kiinnittää huomiota vaarallisiin ilmiöihin. Tämä nähtiin Kansallinen maastotietokanta (KMTK) 3D-rakennusmalli-innovaatiokisan kilpailutöiden esittelytilaisuudessa 20.1.2017.

– Tilaisuudessa nähdyt kuusi kilpailutyötä valikoitiin innovaatiokisassa pilotointivaiheeseen yli kahdenkymmenen ehdokkaan joukosta. Ne ovat oivallisia esimerkkejä siitä, mitä avoimella datalla ja ennakkoluulottomalla asenteella voidaan saada aikaan, kertoo Maanmittauslaitoksen johtava asiantuntija Heli Laaksonen.

Innovaatiokisassa etsittiin ideoita KMTK-hankkeessa toteutettujen 3D-rakennusmallien hyödyntämiseksi erityisesti siinä vaiheessa, kun koko maan rakennuskanta on mallinnettu kolmiulotteisesti.

Pilotointivaiheeseen valitut kilpailutyöt

1) Matti Viitalan demossa visualisoidaan avoimia WLAN-verkkoja kaupunkiympäristössä. 3D-ympäristö on luonnollinen tapa välittää käyttäjille tietoa WLAN-verkkojen liityntäpisteistä ja signaalin voimakkuusarvoista mittauspisteissä, koska signaalin kantoalue on luonteeltaan kolmiulotteinen.
Raportti
Demovideo

2) Pointscale Oy:n demon ideana on mahdollistaa uudisrakennusten näkyvyystarkastelu selainpohjaisella käyttöliittymällä. Monissa uudisrakennuskohteissa näkyvyystarkastelu vie aikaa ja resursseja muulta suunnittelulta. Työkalun avulla näkyvyystarkastelu tapahtuu helposti.
Raportti
Demovideo

3) Vuolun ja Ubigu Oy:n demossa kaupunkiympäristön 3D-visualisointi ja tietojen yhdistely luovat edellytykset paikkatiedon tehokkaammalle hyödyntämiselle suunnittelun ja päätöksenteon tukena. Tietoa on paljon, mutta yhdyskuntasuunnittelussa sekä paikka- että muun tiedon yhdistäminen perinteisellä 2D-kartalla ei vastaa nykypäivän tarpeita.
Raportti
Demovideo

4) Antti Aholan Riskimitta-sovelluksessa 3D-rakennusmalleja voidaan hyödyntää vakuutusyhtiöissä paloriskin määrittämisessä. Koska tulipalo ei etene kaksiulotteisesti, on riskin määrittämisessä tunnettava kolmiulotteiset etäisyydet läheisiin rakennuksiin.
Raportti
Demovideo

5) Lotta Funck on kehittänyt rakennusmalleista sovelluksen, jossa jokainen voi tarkastaa talonsa tai taloyhtiönsä lumiestetarpeen. Funck haluaa sovelluksellaan kiinnittää huomion putoavan lumen aiheuttamiin riskeihin ja vahinkotapauksiin.
Raportti
Demovideo

6) Mikko Vekkelin ja kumppaneiden tekemä Ekotasaus herättelee ja muistuttaa siitä, miten rakentamisen myötä menetetään ekologisia elinympäristöjä. Ekotasauksen ideana on hyödyntää 3D-rakennusmalleja työkalussa, joka kannustaa aurinkoenergian hyödyntämiseen.
Raportti
Demovideo

Lisätietoja:

KMTK-hankkeen verkkosivut

Johtava asiantuntija Heli Laaksonen, 040 098 8243
Kehityspäällikkö Risto Ilves, 040 514 6085

etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • HTML-merkintää ei sallita.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
By submitting this form, you accept the Mollom privacy policy.