Hyppää pääsisältöön

Maantietoimitus, 2019-607652

Toimitusnumero
2019-607652
Toimituslaji
Maantietoimitus
Kunta
Turku

Toimituksessa lunastetaan maantien 185 Pernon ja Ihalan eritasoliittymien parantamishankkeeseen tarvittavat alueet ja oikeudet sekä käsitellään hankkeesta aiheutuvien haittojen ja vahinkojen korvaaminen. Toimitus perustuu Liikenneviraston hyväksymään tiesuunnitelmaan. Lisäksi toimituksessa tehdään tarvittavat rajankäynnit, tilus- ja yksityistiejärjestelyt sekä käsitellään muut maantietoimitukseenkuuluvat asiat.

Kokouksessa maanomistajat saavat lisätietoa hankkeen kulusta sekä vaikutuksista omistamiinsa kiinteistöihin. Maanomistajalla on velvollisuus ilmoittaa viipymättä minulle ne tiedossaan olevat erityisen oikeuden haltijat (esimerkiksi vuokralaiset), joita toimitus koskee.

Alkukokouksessa selostetaan menettelyä maantietoimituksessa ja tietyön vaiheita. Samalla pidetään haltuunottokatselmus, jossa päätetään hanketta varten tarvittavien alueiden ennakkohaltuunotosta. Mahdolliset ennakkokorvausvaatimukset on tehtävä viimeistään kokouksessa. Toimitusta jatketaan ja siihen kuuluvat lopulliset päätökset tehdään tietyön valmistuttua.

 

Toimitusinsinööri Joonas Kärkkäinen

Puhelinnumero +358 40 734 4356

Sähköposti joonas.karkkainen@maanmittauslaitos.fi

Liitteet

Jos olet osallisena toimituksessa ja tarvitset toimituksen liitteen saavutettavassa muodossa, ota yhteyttä toimitusinsinööriin (ei koske karttaliitteitä).