Hyppää pääsisältöön

Voimajohtohanke Imatra – Svetogorsk 110 kV

Toimitusnumero
2019-621354
Toimituslaji
Lunastustoimitus
Kunta
Imatra

Fortum Power and Heat Oy:n, jäljempänä Fortum, tarkoituksena on saneerata vuonna 1934 rakennettu Imatran ja  Svetogorskin välinen 110 kV:n voimajohto Imatran sähköasemalta valtakunnan rajalle. Voimajohdon rakentamistyöt ajoittuvat vuodelle 2020. Vanha voimajohto puretaan ja tilalle rakennetaan uusi johto, kuitenkin niin että pylväiden paikat
tulevat muuttumaan. Uusia pylväitä Suomen puolelle tulee 34 kappaletta ja ne ovat pääasiassa harustettuja teräsputkipylväitä.

 

Maanmittauslaitos on myöntänyt hankkeelle lunastus- ja ennakkohaltuunottoluvan 22.10.2019. Lunastusluvan mukaisesti johtoaukean leveys on 30 metriä sekä lisäksi reunavyöhykkeen leveys 10 metriä johtoaukean molemmin puolin. Alue ei laajene entisestä oikeudesta.

 

Sivun alareunassa on katsottavissa linjan yleiskartta sekä suunnitelmakartta, joista käy ilmi hankkeen sijoittuminen alueelle.

 

Toimituksen eteneminen

- Aloituskokouksessa 23.1.2019 käytiin läpi hanke ja Fortum otti suunnitelmakartan osoittaman alueen haltuun rakentamista varten.

- Linjan rakentaminen tapahtuu vuoden 2020 aikana.

- Rakentamisen valmistuttua käsitellään hankkeesta ja käytön rajoittamisesta aiheutuvat korvaukset. Ennen korvausten määräämistä varataan osapuolille mahdollisuus tehdä vaatimukset korvauksista.

 

Rakentamisen yhteystiedot:

Eltel Networks Oy

Työmaapäällikkö Jorma Välimäki puh. 040 311 3635

jorma.valimaki@eltelnetworks.com

Projektipäällikkö Jussi Ala-Kokko puh. 040 311 3643

jussi.ala-kokko@eltelnetworks.com

 

Fortum Power and Heat Oy

Projektipäällikkö Risto Meskanen puh. 040 484 3294

risto.meskanen@fortum.com

 

Toimituksen yhteystiedot:

Toimitusinsinööri Jouni Partanen, Maanmittauslaitos / Kouvola

jouni.partanen@maanmittauslaitos.fi

040 5147467

Kauppamiehenkatu 4, 45100 Kouvola

 

Liitteet

Jos olet osallisena toimituksessa ja tarvitset toimituksen liitteen saavutettavassa muodossa, ota yhteyttä toimitusinsinööriin (ei koske karttaliitteitä).