Hyppää pääsisältöön

Kemi- Isohaara-Keminmaa 110 kV voimajohto

Toimitusnumero
2021-660521
Kunta
Kemi
Keminmaa

Metsä Fibre Oy  on saanut valtioneuvoston päätöksellä 25.3.2021 luvan lunastaa lunastuslain 4 §:n nojalla pysyvän käyttöoikeuden 110 kV:n sähkönsiirtojohtoja ja tiedonsiirtolaitteita varten Kemin , Tornion kaupungissa sekä Keminmaan kunnassa . Valtioneuvosto on myöntänyt lunastuslain 58 §:n mukaisen ennakkohaltuunottoluvan voimansiirtojohdon rakentamista varten.

Hakija tarkoituksena on rakentaa uusi voimajohto Kemiin rakennettavan biotuotetehtaan ja Keminmaan sähköaseman välille. 
Uusi voimajohto on Kemin ja Isohaaran sähköasemien väliseltä osaltaan suunniteltu nykyisen tehtaalle kulkevan varayhteysjohdon paikalle. Nykyinen 110 kV rakenteilla rakennettu 20 kV johto puretaan ja nykyiselle johtoalueelle rakennetaan uutta voimajohtoa varten uudet pylväät (harustettu pylväs, Vallinsaaressa vapaasti seisova pylväs). 
Kemin ja Isohaaran osuuden pituus on noin 4 kilometriä.
Isohaaran ja Keminmaan välisellä osuudella reitti kulkee pääosin Oulun ja Tornion välisen rautatien rinnalla. Uutta johtoaluetta on noin 1,3 kilometriä, jonka jälkeen johto sijoittuu loppumatakalla Fingrid Oyj:n Keminmaa- Isohaara 110 kV voimajohdon rinnalle. Osuuden pituus on noin 11,5 kilometriä.
Kallinkankaan Natura-alueen vieressä johto sijoitetaan yhteispylväisiin Fingridin voimajohdon kanssa.
Hanke kohdistuu 97 kiinteistön alueeseen. Johdon pituus on yhteensä 15,5 kilometriä.
Johtoaukean leveys on Kemi- Isohaara pylväsvälillä 0-16 26 metriä, pylväsvälillä 17-19 16 metriä, Isohaara -Keminmaa pylväsvälillä 0-8 ja 14-39 26 metriä sekä pylväsvälillä 9Y- 13Y 28 metriä.
Johtoaukean molemmin puolin on 10 metrin levyiset reunavyöhykkeet (puiden korkeus rajoitettu).

 

Voimajohtohanketta tarvittavat alueet otetaan haltuun ennakkohaltuunotossa . Haltuunotosta tiedotetaan maanomistajille.

Voimajohdon rakentaminen aloitetaan välittömästi haltuunottopäätöksen  jälkeen. Rakentaminen on tarkoitus aloittaa huhti-toukokuussa 2021.

Puuston poistaminen on aloitettu niiden tilojen osalta, jotka ovat sopimuksen tehneet.

Urakoitsijana toimii ELTEL Networks. 

projektipäällikkö Jari Ruotsalainen, puh. 040 311 2399, jari.ruotsalainen@eltelnetworks.com

työmaapäällikkö Mauri Ollila puh. 040 311 3439, mauri.ollila@eltelnetworks.com

 

Lunastajan, Metsä Fibren yhteyshenkilö on

Jorma Heikkilä, puh. 050 598 9013, jorma.heikkila@metsagroup.com

 

 

Liitteenä suunnitelmakartat . Pylväspaikat ja keskilinja kartoilla 1:20 000 (pylväskartta).

Haltuunottotiedot kartoilla 1:2000

 

Yhteystiedot:

Maanmittauslaitos

Toimitusinsinööri Olli Iikkanen
Veteraanikatu 9, 90130 Oulu
sähköposti olli.iikkanen@maanmittauslaitos.fi
puh 0400-277284