Blogi: Kuka omistaa maatamme ja missä?

Maanmittauslaitos osallistuu Porin SuomiAreenalla useisiin tapahtumiin tänä kesänä. Yksi tapahtumistamme tulee olemaan keskustelu aiheesta "Kuka saa omistaa maata Suomessa?".

Lainhuudatus juontaa juurensa kirkossa kuuluttamisesta

Lähtökohtaisesti maan omistajana pidetään sitä, kenelle omistusoikeus maahan on kirjattu. Omistusoikeuden kirjaamista tai sen rekisteröimistä kutsutaan lainhuudatukseksi. Tämä vanha käsite juontaa juurensa siihen aikaan, jolloin maan omistuksen vaihtuminen "kuulutettiin" kirkossa kirkollisten tiedotusten yhteydessä. Kuulutukset julkaistiin kolme kertaa, ja jos kenelläkään ei ollut huomauttamista omistuksen vaihtumisesta, myönnettiin käräjillä ns. kiinnekirja omistusoikeuden vakuudeksi. Tämä on hyvin pelkistetty kuvaus sen aikaisesta prosessista.

Huolehdimme maanomistusoikeuden kirjaamisesta

Nykyisin Maanmittauslaitos huolehtii kiinteistörekisterin ylläpitämisen lisäksi maanomistusoikeuden kirjaamisesta. Erilaisia kiinteistöjen kirjaamisiin liittyviä ratkaisuja kuten lainhuudatuksia, kiinnityksiä ja erityisten oikeuksien esimerkiksi vuokraoikeuksien kirjaamisia tehdään vuosittain noin 250 000 kpl. Näistä päätöksistä valitetaan hyvin vähän, alle 10 tapausta vuosittain. Kirjaamisprosessimme on luotettava.

Tarvittaisiin nykyistä selkeämpiä pelisääntöjä

Suomen maa-alasta yli 60 % on yksityisessä omistuksessa. Suomen valtio omistaa noin 30 %. Kunnilla, seurakunnilla ja yrityksillä on noin 10 % osuus.

Meillä suomalaisilla on hyvin tunteenomainen suhtautuminen maanomistukseen ja maahan. Onhan sanontakin Pohjanmaalta, että siellä maata ostetaan ja peritään - ei myydä. Euroopan unioniin liittymisen jälkeen maanostamiseen liittyvät rajoitukset on purettu. Aika ajoin käydään keskustelua, pitäisikö maanostoa kuitenkin rajoittaa.

Rekisteriviranomaisen, kuten Maanmittauslaitoksen, näkökulmasta on tärkeää, että maanomistajaan tarvittaessa saadaan yhteys helposti esimerkiksi tilanteissa, kun maanomistajalle pitää saada tieto perille tämän kiinteistöön liittyvissä kysymyksissä. Monesti ongelmana ovat kirjeen tai viestin perille menemisen esteet osoitetietojen puuttumisen johdosta. Tähän tarvittaisiin ainakin selkeämpiä pelisääntöjä.

Arvo Kokkonen
Pääjohtaja


Plokkauksia Maasta -blogissa  eri kirjoittajat käsittelevät Maanmittauslaitoksen ajankohtaisia asioita.  Voit keskustella aiheesta kirjoittamalla blogiin kommentin sivun alareunassa. Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

Uusimmat uutiset ja blogit