Helsingin Sanomat julkaisi 18.1.2019 jutun, jossa kerrottiin pääkaupunkiseudun väestön keskipisteen sijainnista. Toimittaja oli hienosti muokannut dekkarimuotoon, miten datankäsittelyn kömmähdykset korjattiin tapahtumavyyhdissä, jonka lopputulemana selvisi pääkaupunkiseudun Weberin piste. Sillä tarkoitetaan väestökeskipistettä, johon kaikkien pääkaupunkiseudun asukkaiden yhteenlaskettu linnuntie-etäisyys on pienin.
Luin 11. tammikuuta Hesarista jutun, jonka mukaan pääkaupunkiseudun väestön massakeskipiste sijaitsisi Helsingin Kannelmäessä, Sitratorilla. Ajattelin huvikseni testata muutaman minuutin työllä massakeskipisteen sijainnin, mutta se olikin aivan muualla. Jäimme tutkijakollega Ville Mäkisen kanssa ihmettelemään, missä piste oikeasti sijaitseekaan.
Alkuperäisestä uutisesta paljastui useita kömmähdyksiä. Massakeskipisteen laskentaan oli livahtanut mekaaninen virhe, mutta samalla selvisi, ettei oikeastaan massakeskipiste edes ole kiinnostava, vaan Weberin piste. HSY:n avoin väestötietoruutuaineisto sisälsi meillekin yllätyksiä. 30 000 henkeä oli sijoitettu merelle, mikä osaltaan vääristi keskipisteen laskennan. Selvitystyön tuloksena ilmeni, että aineiston metatietokuvauksista oli unohtunut maininta ylimääräisestä väestöruudusta, johon oli sijoitettu kaikki sellaiset henkilöt, joita ei voi yhdistää rakennukseen sekä laitoksissa asuvat henkilöt. Lopulta löysimme oikean pisteen Helsingin Metsälästä.
Harjoitus kävi hyvästä oppitunnista avoimien datojen oikeaan ja virheettömään käsittelyyn. Datatiede on haastava juttu, ja monta asiaa pitää olla hanskassa ennen kuin tuloksissa on mitään mieltä.
Juha Oksanen
Osastonjohtaja, Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus
_______________________________________________________________________________________
Maanmittauslaitoksen blogissa eri kirjoittajat käsittelevät Maanmittauslaitoksen ajankohtaisia asioita.
Kommentit
Submitted by Liisa Norrgård (ei varmistettu) on 2.12.2020 klo 13.57
Weberin piste
Annoitteko Hesarin toimittajalle palautetta virheellisestä määrityksestä.?
Submitted by Juha Oksanen (ei varmistettu) on 4.12.2020 klo 16.28
In reply to Weberin piste by Liisa Norrgård (ei varmistettu)
Re: Weberin piste
Kyllä monta hyvää keskustelua Hesarin toimittajien kanssa käytiin ja prosessista itsekin paljon uutta opittiin. Mikä parasta, myös väestötietoruudukon metatietoja päivitettiin, jottei kaikkien tarvitse samoja virheitä toistaa!