Hyppää pääsisältöön

Huoneistotietojärjestelmään siirtymisessä merkittäviä alueellisia eroja − katso oman maakuntasi tilanne

Kaikkien asunto-osakeyhtiöiden pitää siirtää osakeluettelonsa huoneistotietojärjestelmään vuoden 2023 loppuun mennessä, mutta siirron on tehnyt vasta reilu kahdeksan prosenttia taloyhtiöistä. Uuteen huoneistotietojärjestelmään siirtyminen on toistaiseksi ollut siis varsin verkkaista.

Taloyhtiöitä Helsingissä
Kuva:
Riku Nikkilä

Huoneistotietojärjestelmään siirtymisessä on ollut huomattavia alueellisia eroja. Tällä hetkellä aktiivisimmat taloyhtiöt löytyvät Etelä-Savosta ja Etelä-Karjalasta, joissa huoneistotietojärjestelmään siirtyneitä taloyhtiöitä on suhteessa jopa kolme kertaa enemmän kuin perää pitävissä Satakunnassa tai Keski-Pohjanmaalla.

Alla olevasta listauksesta voit tarkistaa oman maakuntasi tilanteen marraskuulta 2022.

 

huoneistotietojärjestelmään siirtyminen maakunnittain marraskuu 2022
Koko maan keskiarvo on 8,6 %

 

Miten huoneistotietojärjestelmään siirtymistä voisi vauhdittaa?

Taloyhtiöiden määrä maakunnittain vaihtelee. Uudellamaalla on yli 30 000 taloyhtiötä, kun taas Keski-Pohjanmaalla taloyhtiöitä on alle 900. Pienempi maakunta voikin tehdä vaadittavan siirtymisen parissa viikossa, jos vain tahtoa riittää.

- Avainasemassa ovat pienet asunto-osakeyhtiöt, jotka voivat siirtää taloyhtiönsä osakeluettelon huoneistotietojärjestelmään omatoimisesti vaikka heti, kunhan siirtymisestä päätetään ensin taloyhtiön hallituksen kokouksessa, toteaa Maanmittauslaitoksen asiantuntija Suvi Väärälä.

Kaikkiaan Suomessa on noin 90 000 taloyhtiötä, joita siirto koskee. Tällä hetkellä 8 000 niistä on tehnyt tarvittavan siirron. Maanmittauslaitos kannustaa nyt taloyhtiöitä siirtymään huoneistotietojärjestelmään mahdollisimman pikaisesti – tukea ja apua saa sekä puhelimitse että verkon kautta.

Jos taloyhtiö hoitaa isännöinnin omatoimisesti, taloyhtiön edustaja voi siirtää osakeluettelon Maanmittauslaitoksen osakeluettelon siirtopalvelussa, missä on valmiiksi pohjatietoina taloyhtiön siirrettävät tiedot. Jos yhtiö on ammattimaisen isännöinnin piirissä, isännöintitoimisto hoitaa osakeluetteloiden siirrot oman aikataulunsa mukaisesti.

Näin taloyhtiö välttää myöhästymismaksun

Taloyhtiö voi siirtää osakeluettelonsa maksutta huoneistotietojärjestelmään vuoden 2023 loppuun asti. Vuoden 2024 alusta alkaen osakeluettelon siirroista aletaan periä maksu. Maksun suuruus ja maksun määräytymisen perusteet eivät ole vielä selvillä.

Asunto-osakeyhtiön eli taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja: Nosta osakeluettelon siirto taloyhtiön hallituksen kokouksen asialistalle jo seuraavaan kokoukseen.

Asuinhuoneiston eli asunto-osakkeen omistaja: Kysy taloyhtiösi hallituksen jäseneltä tai puheenjohtajalta, milloin aiomme siirtää taloyhtiön osakeluettelon huoneistotietojärjestelmään.

Myöhemmässä vaiheessa 1,5 miljoonan suomalaisen on rekisteröitävä oma omistuksensa huoneistotietojärjestelmään. Yksittäinen omistaja ei voi tehdä mitään ennen, kun taloyhtiö on siirtänyt osakeluettelon. Osakkeenomistajilla ei ole kiire, sillä aikaa rekisteröinnille on 10 vuotta, paitsi asuntokaupan yhteydessä, jolloin uuden osakkaan on haettava omistuksen rekisteröintiä kahden kuukauden kuluessa.

Isännöitsijä: Ota yhteyttä taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaan ja ehdota otetaanko osakeluettelon siirto huoneistotietojärjestelmään seuraavan taloyhtiön hallituksen kokouksen asialistalle. Kysy järjestelmätoimittajaltasi tarkempi aikataulu siirron tekemiselle.

Tukea osakeluettelon siirtoon

Taloyhtiö voi tehdä siirron helposti ja ilmaiseksi verkko-osoitteessa osakehuoneistorekisteri.fi.

Osakeluettelon siirtoon saa tukea arkisin puhelimitse soittamalla tai verkkolomakkeen kautta.

- Puhelinpalvelu avoinna arkisin klo 9–12 numerossa 029 530 1144 
Verkkolomake

 

Lisätietoja

Johtaja Janne Murtoniemi, 040 710 8862, janne.murtoniemi@maanmittauslaitos.fi

 

Lue lisää

Siirrä taloyhtiösi osakeluettelo
Näin rekisteröit osakehuoneistosi omistusoikeuden
Hakemusten käsittelyajat Maanmittauslaitoksessa 

 

Huoneistotietojärjestelmä
Huoneistot
Osakeluettelon siirto

Uusimmat uutiset ja artikkelit