Hyppää pääsisältöön

Luottavaisin mielin kohti vuotta 2021

Kaikista muutoksista ja myllerryksistä huolimatta meidän on Maanmittauslaitoksessa suunniteltava tulevaa vuotta. Suunnittelun on aina perustuttava näkemykseen siitä, miten toimintaympäristön arvioidaan kehittyvän.

Kun viime vuoden lopulla suunnittelimme vuotta 2020, ei meistä tainnut kukaan arvata kuinka erilainen vuosi meille saapuukaan. En edes tiennyt, mitä sana korona merkitsee. Nykyään jopa päiväkotien lapset puhuvat koronaviruksesta. Meistä isommista puhumattakaan. Lasten vanhemmat tekevät töitä kotona, on koettu karanteeneja, vältetty tapaamasta läheisiä, rajoitettu harrastuksissa käymistä.

Kaikki on toisin. Ei vain meillä Suomessa, vaan koko maailmassa. Maailman taloudessa on tapahtunut täysin ennakoimaton kehitys. Kukapa meistä olisi vuosi sitten uskonut, että lentoliikenne tulee pysähtymään lähes tyystin.

Olemme laatineet syksyn aikana maa- ja metsätalousministeriön kanssa erilaisia skenaarioita monivuotisen tulossopimuksen valmistelussa. On tunnistettu niin lyhyellä kuin pitkällä ajanjaksolla toimintaamme vaikuttavia seikkoja. Toimintamme ja tuottamamme tieto on yhteiskunnallisesti merkittävää. Aiomme toteuttaa yhteiskuntavastuuta entistä selkeämmin ja avoimemmin.

Yhteistyö on voimavaramme

On tärkeää arvioida kehityksen suuntaa samoista lähtökohdista, kun perustehtävämme on yhteiskunnan tietoinfrastruktuurista huolehtiminen usean viraston yhteistyönä. Kantavana ajatuksena on edetä yhteiseen suuntaan. Yhteistyö on voimavaramme niin julkishallinnon eri toimijoiden kuin yksityisen sektorin toimijoiden kanssa.

Maanmittauslaitoksen perustehtävä on huolehtia meille uskottujen palveluiden kuten maanmittaustoimitusten ja kirjaamistehtävien suorittamisesta, eri rekisterien ylläpitämisestä, korkeatasoisesta tutkimuksesta, toimivien tietojärjestelmien ylläpidosta, uusimisesta ja kehittämisestä. Perustehtävistä on huolehdittava kaikissa oloissa, myös tarpeellisista sisäisistä palveluista. (Lue blogi Maanmittauslaitoksen historiasta)

Olemme saaneet kokemusta toimimisesta muuttuvissa oloissa. Henkilöstömme sitoutuminen, joustavuus, innovatiivisuus ja luovuus antavat uskoa ja varmuutta – me pärjäämme tehtävissämme.

Kehittäminen ja uudistaminen jatkuu

Ensi vuonna siirrymme uudistettuun organisaatioon ja johtamisjärjestelmään. Olemme valmistelleet muutosta huolellisesti – tuloksena olemme asiakkaillemme entistä palvelukykyisempi laitos. Olemme rekrytoineet meille uutta osaamista.

Jatkamme yhteiskunnalle hyödyllisten kehittämishankkeiden toteuttamista yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa – huoneistotietojärjestelmän, osoitetietojärjestelmän ja MaaVero-hankkeen. Pitkäkestoinen maastotietojärjestelmän uudistaminen etenee suunnitellusti. Uudet yhteistyöelimet aloittavat toimintansa ensi vuonna, kuten GeoForum Finland-yhdistys, johon osallistumme omalla osuudellamme. 

Arvo Kokkonen
pääjohtaja

Kirjoitus on julkaistu Tietoa Maasta-lehden numerossa 4/2020.

Maanmittauslaitoksen pääjohtaja Arvo Kokkonen.
Kuva: Maanmittauslaitos

_______________________________________________________________________________________

Maanmittauslaitoksen blogissa eri kirjoittajat käsittelevät Maanmittauslaitoksen ajankohtaisia asioita.

Maanmittauslaitos

Kommentit

Uusimmat blogit