Hyppää pääsisältöön

Maanmittauslaitos rekrytoi uusia kirjaamissihteereitä – syynä kasvu kiinteistö- ja asunto-osakekaupassa

Koronaepidemian aikana kasvanut kiinteistöjen ja asunto-osakkeiden kauppojen määrä on ruuhkauttanut lainhuutohakemusten ja huoneistojen omistusten rekisteröintien käsittelyä Maanmittauslaitoksessa. Maanmittauslaitos rekrytoi jo keväällä uusia kirjaamissihteereitä vastaamaan kasvaneeseen kysyntään, ja uudet rekrytoinnit ovat käynnissä.

Kuvassa pieni mökki ja auringonlasku.
Kuva:
Pixabay

Vuonna 2020 lainhuutohakemusten määrä kasvoi 20 % verrattuna edellisvuoteen. Vuoden 2021 heinäkuun loppuun mennessä hakemusten määrä on kasvanut 10 % verrattuna vuoden 2020 vastaavaan aikaan. Maanmittauslaitoksessa aloitti 20 uutta kirjaamissihteeriä vuoden 2021 alussa. 

Asuntokauppojen määrän kasvun lisäksi huoneistotietojärjestelmään liittyy jatkuvasti lisää asunto-osakeyhtiöitä. Huoneistojen kirjaamisten käsittelyaika on täten myös pidentynyt. Maanmittauslaitos on rekrytoimassa ensin noin 10 henkilöä huoneistokirjaamisen puolelle. Näihin kirjaamissihteerin tehtäviin on valintaprosessi vielä kesken. Syksyn aikana käynnistyy uusi kirjaamissihteerihaku kiinteistökirjaamiseen. 

Maanmittauslaitos kiinnostaa työnantajana, ja hakijoita oli huoneistokirjaamisen haussa ilahduttavan paljon. Myös osa kesäharjoittelijoista jatkaa osa-aikaisena kesän jälkeen. Näillä kaikilla rekrytoinneilla Maanmittauslaitos vastaa kasvaneeseen kysyntään paremmin.

Rekrytointien lisäksi työprosessia tehostetaan

– Olemme tehostaneet hakemusten käsittelyä monella tavalla laadusta tinkimättä. Olemme esimerkiksi urakoineet kiinnityshakemuksia, koska niissä on yleensä taustalla asiakkaan tuleva tarve saada rahoitus pankilta. Automatisaatiota edistetään myös, mutta siitä saadaan hyötyjä vasta pidemmällä aikavälillä, kertoo johtaja Janne Murtoniemi Maanmittauslaitoksesta. 

Kiinteistön ostajan oikeudet eivät millään tavalla vaarannu, vaikka käsittely kestää hetken pidempään. Tällä hetkellä lainhuutohakemuksen käsittely kestää vireilletulosta päätökseen keskimäärin 4 kuukautta ja huoneistojen omistusoikeuden rekisteröinnit keskimäärin 3 kuukautta. 

– Kiinteistökirjaamisessa tehdään pääasiallisesti jälkikäteistä rekisteröintiä ja on hyvä muistaa, että omistusoikeus kiinteistöön siirtyy jo saantokirjalla ei lainhuutorekisterimerkinnällä. Kiireellisten hakemusten käsittelyn olemme priorisoineet. Pahoittelemme käsittelyaikojen pitkittymistä ja pyydämme asiakkailtamme kärsivällisyyttä odottaa yhteydenottoamme, Murtoniemi muistuttaa.

Kiinteistökauppojen määrä kasvoi vuonna 2020 9,5 % edelliseen vuoteen verrattuna. Vuonna 2021 kiinteistökauppa on jatkunut edelleen vilkkaana. Tammi-toukokuussa 2021 tehtiin 6 060 luovutusta enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Prosentuaalisesti kasvua on 22 %. Kiinteistönvälitysalan keskusliiton tilastojen mukaan myös asunto-osakkeiden kauppa on ollut kasvussa. Esimerkiksi huoneistotietojärjestelmän piirissä jo olevista uusista kerrostaloasunnoista tehtiin kauppaa 32 % enemmän tammi-toukokuussa vuonna 2021, kun verrataan viimeisen viiden vuoden keskiarvoon. 

Sähköisillä palveluilla sujuvuutta kiinteistöjen kirjaamisasioiden hoitamiseen

– Asiakaspalveluun ei kannata soittaa vain kysyäkseen väliaikatietoja oman hakemuksen edistymisestä. Olemme yhteydessä, kun hakemuksesi otetaan käsittelyyn. Varainsiirtoveroasiat kannattaa kuitenkin tarkistaa OmaVerosta yhteydenottoa odotellessa. Verotietojen puutteellisuus on yksi yleisimmistä syistä, miksi yksittäisen hakemuksen käsittelyaika pitkittyy, kertoo palvelupäällikkö Saara Vesa Maanmittauslaitoksesta.

Viisainta on toimittaa oma hakemus sähköisesti ja sen mukana kaikki tarvittavat liitteet. Asiointipalvelun kautta voi lähettää hakemukseen pyydetyt täydennykset. Sähköinen palvelu on tietoturvallinen ja nopea tapa toimittaa asiakirjoja asian käsittelyä varten. 

Kiinteistövaihdannan palvelussa voi esimerkiksi hakea kiinnityksiä ja siirtää sähköisiä panttikirjoja. Kun hakemus tehdään palvelussa sähköisesti, asia voidaan usein ratkaista heti.

Joitakin asiakirjoja ei voi toimittaa sähköisesti, vaan niistä tarvitaan alkuperäiset kappaleet. Alkuperäiset asiakirjat voi toimittaa postitse ja ne palautetaan viipymättä. Asiakirjat voi myös käydä näyttämässä Maanmittauslaitoksen asiakaspalvelupisteessä.

Lisätietoja

Johtaja Janne Murtoniemi, 040 710 8862, etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi

Maanmittauslaitoksen asiakaspalvelu, asiakaspalvelu@maanmittauslaitos.fi

Uutinen: Kiinteistökirjaamisen hakemusten käsittelyissä ruuhkaa (14.6.2021)

Uutinen: Ennätysvilkas kiinteistökauppavuosi ruuhkauttanut lainhuutojen käsittelyä (25.2.2021) 

Kesämökit vaihtoivat omistajaa vilkkaasti myös lumisena talvena (24.5.2021)


 

Asuntokauppa
Kiinteistökauppa
Asiakaspalvelu

Uusimmat uutiset ja artikkelit