Navigoinnin ja paikannuksen huiput kokoontuivat INTO-seminaarissa

Helsingissä järjestetyssä INTO-seminaarissa pureuduttiin sisätilanavigaatioon ja muihin haastaviin paikannuksen muotoihin. Viime perjantaina 29.11. järjestetyssä tilaisuudessa lavalle nousi useita alan huippuja niin yliopistojen kuin yritystenkin riveistä.

INTO 2019 -seminaarin avaus

Paikkatietokeskuksen, Helsingin yliopiston ja Nordic Institute of Navigation -organisaation järjestämä tilaisuus kokosi navigoinnin ja paikannuksen osaajat saman katon alle. Päivän mittaisessa tilaisuudessa esiteltiin uusimpia ratkaisuja ja käytiin asiantuntijoiden välisiä keskusteluja. Paikkatietokeskuksen navigaation ja paikannuksen osastonjohtaja Sanna Kaasalainen toteaa INTOn tyyppisten seminaarien olevan tärkeitä alan sisäisen verkostoitumisen kannalta.

– Paikkatietokeskukselle on tärkeää tehdä tutkimusta näkyväksi ja lisätä vaikuttavuutta, mutta tällainen seminaari edistää myös verkostoitumista ja yhteistyötä, Kaasalainen toteaa.

Askelia kohti toimivaa älyliikennettä

Sisätilanavigaatio nousi yhdeksi seminaarin tärkeimmistä teemoista. Aihe on tällä hetkellä erityisen pinnalla, sillä sitä parantavat menetelmät kehittyvät nopeasti. Sisätilanavigaatiota on pidetty haastavana navigaation tyyppinä, koska sisätiloissa ei voida käyttää paikannussatelliiteista saatavaa signaalia.

Erilaisia paikannusmenetelmiä yhdistelemällä on alettu kuitenkin saada positiivisia tuloksia. Esimerkiksi älyliikenteessä ei ole mahdollista käyttää ainoastaan satelliittipaikannusta, vaan siihen on yhdisteltävä erilaisia radionavigoinnin tyyppejä, kuten sensorinavigaatiota. Yhdistelyllä voidaan taata toimiva navigaatio myös tilanteissa, joissa satelliittien data ei riitä – myös esimerkiksi vaihtelevassa maastossa tai parkkihallissa. Samoin uusille menetelmille on tilausta myös kaivostyön automatisaation piirissä.

– Hybridipaikannuksen keinoja kehitetään jatkuvasti, ja tutkimuksen avulla pyrimme kehittämään yhä luotettavampia autonomisia laitteita. Ammattilaisseminaarit ovat tutkijoille tärkeitä tutkimuksen edistämisresursseja, Kaasalainen summaa.

Kolmatta kertaa järjestetty tapahtuma oli onnistunut niin osallistujamäärän kuin sisällönkin puolesta. Aktiivinen yleisö kiitteli järjestäjiä etenkin konkreettisista soveltamisehdotuksista ja monipuolisesta ohjelmasta.

Lisätietoja:

Sanna Kaasalainen, 050 369 6806, etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi

Uusimmat uutiset ja blogit