
Uusi Rovaniemi -lehti kirjoitti Googlen kartoista löytyvistä virheistä ja virheellisten osoitetietojen aiheuttamista ongelmista. Osoitetiedoista ja osoitetietojen hallintaan liittyvistä prosesseista löytyykin paljon korjattavaa.
Osoitetietoja ylläpidetään tällä hetkellä useissa eri järjestelmissä. Valtakunnallisesti rakennusten osoitteet on koottu Digi- ja väestötietoviraston ylläpitämään väestötietojärjestelmään. Virheitä ja puutteita on syntynyt vuosien saatossa muun muassa siksi, että tiedot eivät eri syistä aina ole päivittyneet kuntien järjestelmistä valtakunnalliseen tietojärjestelmään.
Tarkista oman osoitteesi tilanne Osoitehaavista
Kehitämme Maanmittauslaitoksessa uutta valtakunnallista osoitetietojärjestelmää, jonka on tarkoitus tuoda helpotusta osoiteongelmiin. Osoitetietoja tarkennetaan, ja niiden laadusta ja ajantasaisuudesta pidetään huolta. Tavoite on, että kunta saisi yhden luukun taktiikalla päivitettyä osoitemuutokset kaikkien toimijoiden tietoon.
Sairaanhoitopiirin ensihoitopäällikkö Panu Karjalainen kertoi jutussa, että puutteet talojen numeroinnissa ja pihaliittymien merkitsemisessä ovat ensihoidolle ongelma. On tärkeää, että osoitenumerot on merkitty näkyvästi rakennuksiin, mutta osaltaan tätä ongelmaa helpottaa uuteen osoitetietojärjestelmään kerättävä tarkentava tieto.
Uuden Osoitehaavi-palvelun (www.osoitehaavi.fi) kautta kuka tahansa voi tallentaa esimerkiksi liittymän sijainnin oman kotinsa osoitetietojen yhteyteen. Tällaisten perille opastavien kulkupistetietojen lisäksi Osoitehaaviin tallennetaan sisäänkäyntien sijainnit rivi- ja kerrostaloissa.
Google ei tarkalleen kerro, mitä aineistoja se käyttää, jolloin myös mahdollisia virheitä on vaikea jäljittää. Käyttäjä voi kuitenkin vaikuttaa tiedon laatuun antamalla palautetta. Googlen tai auton navigaattorin virheistä kannattaa ilmoittaa suoraan yrityksille.
Oman osoitteesi tilanteen valtakunnallisessa osoitetietojärjestelmässä voit tarkistaa Osoitehaavin kautta. Jos tiedoissa on virheitä tai osoite puuttuu, voit jättää siitä palautetta, jolloin tiedot saadaan kuntoon viranomaisten palveluissa.
Osoitetiedot tärkeitä turvallisuuden vuoksi
Uuden osoitetietojärjestelmän valtakunnalliset osoitetiedot tulevat avoimesti saataville ja toivommekin, että tarkemmat osoitetiedot otettaisiin mahdollisimman laajasti käyttöön myös yritysten palveluissa. Ajatuksemme on, että tulevaisuudessa niin kaupalliset karttapalvelut kuin esimerkiksi kuljetus- ja lähettiyritykset voisivat hyödyntää tarkkaa ja laadukasta osoitetietoa.
Osoitetietojen parantamistyötä on lähdetty viemään eteenpäin ensisijaisesti turvallisuuden vuoksi niin, että hätätilanteessa apu löytäisi mahdollisimman nopeasti perille. Osoitetalkoisiin osallistuminen ja tietojen tallentaminen Osoitehaaviin on pieni vaiva, mutta tulevaisuudessa tieto voi pelastaa jonkun hengen.
Sakeri Savola
johtava asiantuntija ja Osoitetietojen hallinta -projektin päällikkö Maanmittauslaitoksessa
