Paikkatietoalustan palveluissa päivityksiä

Paikkatietoalustan kehitys- ja koulutusympäristö osoitteessa beta.paikkatietoalusta.fi on päivitetty. Tässä kootusti tietoa uudistuksista.

Kuvakaappaus Paikkatietoalustan kehitys- ja koulutusympäristön etusivusta.

Päivityksessä sivustolle lisättiin kieliversiot. Osa palveluista on nyt käytettävissä ruotsiksi ja osa sisällöistä on käännetty myös englanniksi.

Paikkatietohakuun on lisätty mahdollisuus käyttää lainausmerkkejä haussa. Lainausmerkit mahdollistavat tietyn kirjoitusmuodon hakutulosten sekä sanaparien tai fraasien löytämisen. Oikean aineiston löytäminen on tämän ansiosta helpompaa ja nopeampaa.

Tiedonyhdistämispalvelun käyttöliittymää on parannettu. Tiedonyhdistämispalvelulla voi yhdistää taulukkomuotoista aineistoa erilaisiin aluejakoihin. Uuden käyttöliittymän myötä palveluun on lisätty älykkyyttä. Muun muassa aluejakosarake (esim. kuntakoodi) tunnistetaan automaattisesti, eikä käyttäjän tarvitse valita sitä erikseen. 

Myös Laatuvahdin ja Tallennuspalvelun käyttöliittymää on päivitetty. Raporttinäkymään on lisätty suodatustoiminto, jonka ansiosta käyttäjän on helpompi löytää oikea raportti. Lisäksi Tallennuspalveluun on jatkokehitetty kuntien osoitetiedon tallentamiseen tarvittavia ratkaisuja. Tämä mahdollistaa ajantasaisen voimassaolevan osoitetiedon tuomisen koontitietokantaan kunnan rajapinnasta.

INSPIRE-validointipalvelu on päivitetty uuteen versioon. Validointipalvelu auttaa INSPIRE-velvoitettuja viranomaisia tarkistamaan tietotuotteidensa, verkkopalveluidensa ja metatietojensa INSPIRE-vaatimusten mukaisuus. Uudessa versiossa mukaan tuli validointisääntöjen päivityksiä.

Myös Osoitehaaviin on tehty pieniä korjauksia ja parannuksia, ja kesän aikana Osoitehaavia kehitetään edelleen. Päivityksillä pyritään muun muassa parantamaan kerättävän tiedon laatua. Osoitehaavin ruotsinkielinen versio saadaan käyttöön syksyn aikana.

Tutustu ja testaa

Käy tutustumassa Paikkatietoalustaan ja testaa palveluita osoitteessa beta.paikkatietoalusta.fi/palvelut. Vastaa samalla kävijäkyselyyn, jonka yhteydessä voit osallistua myös Suomi-karttatekstiilin arvontaan.

•    Paikkatietoalustan kehitys- ja koulutusympäristö: beta.paikkatietoalusta.fi
•    Hae käyttöoikeuksia verkkolomakkeella. Lisätietoa käyttöoikeuksien hakemisesta tiedontuottajille suunnatuilla sivuilla.
•    Kysyttävää palveluiden käytöstä tai käyttöönotosta? Ota yhteyttä: tuki@paikkatietoalusta.fi
•    Haluatko antaa palautetta? Käytä sivuston alareunasta löytyvää palautelomaketta tai laita viestiä osoitteeseen info@paikkatietoalusta.fi.
 

Uusimmat uutiset ja blogit