Hyppää pääsisältöön

Kiinteistötietojen tulostepalvelu

Palvelun kautta saat käyttöösi ajantasaisia kiinteistörekisterin sekä lainhuuto- ja kiinnitysrekisterin otteita ja tulosteita. Otteita haetaan kiinteistö-, määräala- tai laitostunnuksella.

Tiedot tuotetaan Kiinteistörekisteristä ja Lainhuuto- ja kiinnitysrekisteristä.

Palvelun tietoja voi käyttää vain organisaation omassa toiminnassa, eikä tietoja saa luovuttaa kolmansille osapuolille. Organisaatio voi käyttää tietoja esimerkiksi yhdyskuntasuunnittelussa, kiinteistönvälityksessä, kiinteistönarvioinnissa, luoton myöntämisessä ja valvonnassa tai muussa vastaavassa toiminnassa sekä viranomaistoiminnassa.

Lainhuuto- ja kiinnitysrekisterin tietojen käyttö edellyttää KTJ-lain (453/2002) mukaista käyttölupaa. Käyttölupaa harkitaan tapauskohtaisesti. Palvelun käytöstä laaditaan myös sopimus, johon sisältyy tietoturvaliite. Käyttöluvalla ja sopimuksella asiakas sitoutuu huolehtimaan mm. henkilötietojen asianmukaisesta käsittelystä, organisaation käyttäjä- ja pääsynhallinnasta sekä KTJ-tietojen käsittelyn lokittamisesta.

Palvelun käyttö on maksullista ja palvelun käyttöön tarvitaan käyttäjätunnus ja salasana. Viranomaiskäyttö on maksutonta. Palvelua voi myös koekäyttää. Luvanvarainen koekäyttö on maksutonta määräajan.

Palvelussa on joka yö käyttökatko 23.15 - 01.00, jonka aikana rekisteritiedot päivittyvät. Rajapinnan tuki palvelee ma - pe klo 8 - 16.  

Kiinteistötietojen tulostepalvelusta saa seuraavat lainhuuto- ja kiinnitysrekisterin tulosteet pdf-formaatissa:

  • Lainhuutotodistus (henkilötunnus)
  • Lainhuutotodistus (syntymäaika)
  • Rasitustodistus (henkilötunnus)
  • Rasitustodistus (syntymäaika
  • Vuokraoikeustodistus (henkilötunnus)
  • Vuokraoikeustodistus (syntymäaika)
  • Omistajien yhteystiedot
  • Vuokralaisten yhteystiedot

Lainhuuto-, rasitus- ja vuokraoikeustodistuksista on kaksi versiota: henkilön nimen, henkilötunnuksen ja osoitteen sisältävä sekä henkilön nimen ja syntymäajan sisältävä versio.

Kiinteistötietojen tulostepalvelusta saa seuraavia kiinteistörekisterin tulosteita (pdf):

  • Kiinteistörekisteriote 
  • Määräalan kiinteistörekisteriote 
  • Kiinteistörekisterin karttaote
  • Muodostumisketju eteenpäin
  • Muodostumisketju taaksepäin
  • Voimassa olevat muodostuneet
  • Muodostajarekisteriyksiköt ajankohtana
  • Muodostajaselvitys
  • Ote kiinteistötietojärjestelmästä (käyttöoikeusyksikkö)

Kunnille ja Digi- ja väestötietovirastolle on saatavilla myytävät tuoteversiot eli oikeaksi todistettavat otteet: 

  • Kiinteistörekisteriote 
  • Määräalan kiinteistörekisteriote 
  • Kiinteistörekisterin karttaote
  • Lainhuutotodistus (henkilötunnus)
  • Lainhuutotodistus (syntymäaika)
  • Rasitustodistus (henkilötunnus)
  • Rasitustodistus (syntymäaika)
  • Vuokraoikeustodistus (henkilötunnus)
  • Vuokraoikeustodistus (syntymäaika)
  • Ote kiinteistötietojärjestelmästä (käyttöoikeusyksikkö)

Henkilötietoja sisältävistä myytävistä otteista on kaksi versiota: henkilön nimen, henkilötunnuksen ja osoitteen sisältävä sekä henkilön nimen ja syntymäajan sisältävä versio.

Kuvaukset ja esimerkit kiinteistörekisterin otteista ja tulosteista.

Tuotekokonaisuudet

Tuotteet on saatavilla palvelusta tuotekokonaisuuksina. Alla olevassa taulukossa on kuvattu mitä Kiinteistötietojen tulostepalvelun tuotteita tuotekokonaisuudet sisältävät. Hakemuksessa valitaan jokin alla olevista tuotekokonaisuuksista (1-4). Kaikki tulostepalvelun haut täytyy lokittaa.

  Tuotekokonaisuudet       Lokitusvaatimus

 

 

Tuotteet ja tuoteversiot

1) KTJ:n  laajat tiedot henkilötunnuksin 2) KTJ:n laajat tiedot ilman henkilötunnuksia 3) KTJ:n suppeat tiedot 4) KTJ:n suppeat tiedot ja kiinteistön omistajien yhteystiedot  
Lainhuutotodistus (henkilötunnus) x       x
Lainhuutotodistus  (syntymäaika) x x     x
Rasitustodistus (henkilötunnus) x       x
Rasitustodistus (syntymäaika) x x     x
Vuokraoikeustodistus (henkilötunnus) x       x
Vuokraoikeustodistus (syntymäaika) x x     x
Omistajien yhteystiedot x x   x x
Vuokralaisten yhteystiedot x x   x x
Kiinteistörekisteriote x x x x x
Määräalan kiinteistörekisteriote x x x x x
Ote kiinteistötietojärjestelmästä (käyttöoikeusyksikkö) x x x x x
Kiinteistörekisterin karttaote x x x x x
Muodostumisketju eteenpäin x x x x x
Muodostumisketju taaksepäin x x x x x
Muodostajarekisteriyksiköt ajankohtana x x x x x
Voimassaolevat muodostuneet x x x x x
Muodostajaselvitys x x x x x
          x
Tulosteiden oikeaksi todistettavat versiot *) (x)       x

*) Ainoastaan kunnat, Digi- ja väestötietovirasto ja Maanmittauslaitos saavat myydä oikeaksi todistettuja otteita (Laki kiinteistötietojärjestelmästä ja siitä tuotettavasta tietopalvelusta (453/2002)).

Kiinteistötietojen tulostepalvelu

Tuote Hinta € (ilman alv.) Hinta € (sis. alv.)
8001
Lainhuutotodistus
5,30 Ei arvonlisäveroa
8011
Lainhuutotodistus, oikeaksi todistettava
5,30 Ei arvonlisäveroa
8002
Rasitustodistus
5,30 Ei arvonlisäveroa
8012
Rasitustodistus, oikeaksi todistettava
5,30 Ei arvonlisäveroa
8003
Vuokraoikeustodistus
5,30 Ei arvonlisäveroa
8013
Vuokraoikeustodistus, oikeaksi todistettava
5,30 Ei arvonlisäveroa
8021
Yhteystiedot
2,30 Ei arvonlisäveroa
8101
Kiinteistörekisteriote
5,30 Ei arvonlisäveroa
8111
Kiinteistörekisteriote, oik. tod.
5,30 Ei arvonlisäveroa
8102
Määräalan kiinteistörekisteriote
5,30 Ei arvonlisäveroa
8112
Määräalan kiinteistörekisteriote, oikeaksi todistettava
5,30 Ei arvonlisäveroa
8103
Kiinteistörekisterin karttaote
5,30 Ei arvonlisäveroa
8113
Kiinteistörekisterin karttaote, oikeaksi todistettava
5,30 Ei arvonlisäveroa
8104
Ote Kiinteistötietojärjestelmästä (yksityistie)
5,30 Ei arvonlisäveroa
8114
Ote Kiinteistötietojärjestelmästä (yksityistie), oikeaksi todistettu
5,30 Ei arvonlisäveroa
8105
Ote kiinteistötietojärjestelmästä, käyttöoikeusyksikkö
5,30 Ei arvonlisäveroa
8115
Ote kiinteistötietojärjestelmästä, käyttöoikeusyksikkö
5,30 Ei arvonlisäveroa
8121
Muodostumisketju eteenpäin
0,90 Ei arvonlisäveroa
8122
Muodostumisketju taaksepäin
0,90 Ei arvonlisäveroa
8123
Muodostajarekisteriyksiköt ajankohtana
2,30 Ei arvonlisäveroa
8124
Voimassa olevat muodostuneet
2,30 Ei arvonlisäveroa
8125
Muodostajaselvitys
2,30 Ei arvonlisäveroa
8126
Kolmiulotteisen kiinteistön tiedot
0,90 Ei arvonlisäveroa

Ennen käyttöönottoa tutustu palvelusta saataviin tuotteisiin ja tuotekokonaisuuksiin.

Rajapintapalvelun käyttöönotto edellyttää sopimusta Maanmittauslaitoksen kanssa sekä KTJ-lain (Laki kiinteistötietojärjestelmästä) mukaista käyttölupaa. Käyttöluvan lisäksi palvelun käytöstä tehdään sopimus. Sopimus on voimassa toistaiseksi.

Palvelun käyttölupa myönnetään hakemuksen perusteella. Käyttölupa voidaan myöntää, mikäli tietoja tarvitaan

  • yhdyskuntasuunnittelua,
  • kiinteistönvälitystä,
  • luoton myöntämistä tai valvontaa tai
  • muuta näihin verrattavaa kiinteistöihin liittyvää tarkoitusta varten.
  • Suuri osa viranomaisista saa palvelun käyttöönsä ilman lupamenettelyä.

Käyttöluvan myöntäminen harkitaan tapauskohtaisesti hakemuksessa annettujen tietojen pohjalta. Tarvittaessa asiakastuki pyytää kirjallisesti lisätietoja yhteyshenkilöltä. Käyttölupaa ei kuitenkaan voida myöntää suoramarkkinointiin tai muuhun vastaavaan toimintaan.

Hakemuksella voit hakea samalla organisaation käyttöön myös Kiinteistötietojen kyselypalvelua (REST) ja Kiinteistötietojen kyselypalvelua (OGC API Features).

Hakemuksen lisäksi sinulle tulee tietoturvaliite täytettäväksi. Liitteessä sinua pyydetään kertomaan miten organisaatiossanne hoidatte henkilötietojen käsittelyn, organisaation käyttäjä- ja pääsynhallinnan sekä miten tulette järjestämään KTJ-tietojen lokittamisen. Lokitiedoista tulee käydä ilmi kuka henkilö on käyttänyt tietoja, mitä tietoja ja milloin. Lokitiedot tulee toimittaa Maanmittauslaitokselle. Ensisijaisesti toivomme, että toimitat loppukäyttäjätiedon jokaisessa rajapintakyselyssä. Mikäli tämä ei ole mahdollista, voit toimittaa lokitiedot siirtotiedostona Maanmittauslaitokselle kaksi kertaa vuodessa. 

Rajapintapalvelujen käyttäjätunnuksen (palvelutunnus) ja salasanan käyttö

 Sopimuksen solmimisen jälkeen Maanmittauslaitos antaa asiakasorganisaatiolle käyttäjätunnuksen (palvelutunnuksen) ja salasanan. Tunnus ja salasana on tarkoitettu asiakkaan sovelluksen käyttöön. Tunnus-salasanayhdistelmä tulee tallentaa ohjelmaan niin, että sovelluksen loppukäyttäjä  ei saa sitä tietoonsa missään vaiheessa. Käyttäjien pääsyä palveluun tulee hallinnoida muulla tavoin ja varmistaa, että käyttöoikeudet palveluun ovat vain niillä henkilöillä, jotka työtehtäviensä perusteella tarvitsevat luvanvaraisia kiinteistötietoja, eikä ylimääräisiä käyttöoikeuksia jää voimaan esimerkiksi työsuhteen päättyessä tai työtehtävien vaihtuessa.  Lupa ja sopimus edellyttävät, että käyttäjien oikeudet luvanvaraisiin tietoihin ovat ajantasalla.

Sopimuksessa määritellään käyttöoikeus rajapinnan kautta käytettäville aineistoille. Sopimukseen perustuvassa rajapinnan käytössä Maanmittauslaitos varmistaa käyttäjille palvelun toimivuuden ja saatavuuden. Palvelulle tarjotaan myös käyttöönoton tukea. Sopimukseen perustuva rajanpinnan käyttö on maksullista (katso kohta Hinnasto) ja palvelun käyttöön tarvitaan käyttäjätunnus ja salasana.

Jos olet kiinnostunut palvelusta, ota yhteyttä sähköpostitse verkkopalveluiden asiakastukeen osoitteeseen verkkopalvelut(at)maanmittauslaitos.fi. Viestistä tulisi käydä ilmi, minkälaiseen sovellukseen palvelusta saatavia tietoja ollaan liittämässä ja miten tietoja on tarkoitus käyttää.

Asiakastuki toimittaa sinulle hakemuksen ja tietoturvaliitteen täytettäväksi. Käyttölupaa harkitaan tapauskohtaisesti. Tarvittaessa pyydämme lisätietoja. Mikäli lupa tietojen käyttöön voidaan myöntää, toimitamme sopimuksen allekirjoitettavaksi.

Kiinteistörekisterin tulosteet

Voit testata Kiinteistörekisterin tulosteita maksutta Kiinteistötietojen tulostepalvelussa (tuotantoympäristö). Hae kiinteistörekisterin otteiden koekäyttölupaa lomakkeella. Koekäyttölupa on voimassa 1 kk. 

Lainhuuto- ja kiinnitysrekisterin tulosteet

Voit testata lainhuuto- ja kiinnitysrekisterin tulosteita maksutta koekäyttöpalvelussa. Tulosteet tuotetaan staattisesta lainhuuto- ja kiinnitysrekisterin kopiosta, eivätkä ne siis vastaa todellista rekisteritilannetta. Yritysten ja henkilöiden tiedot eivät myöskään ole todellisia.

Palvelun käyttöön tarvitaan koekäyttölupa ja käyttäjätunnus. Ota yhteyttä verkkopalveluiden asiakastukeen: verkkopalvelut@maanmittauslaitos.fi. Kirjoita viestiin

  • millaista palvelua olet suunnittelemassa
  • millaiseen käyttötarkoitukseen tuotantopalvelun tietoja on tarkoitus hyödyntää ja
  • kuka tietoja käyttää.

Koekäyttöpalvelun lupa on voimassa kuusi kuukautta. Testaus on maksutonta.

Koekäyttö on tarkoitettu vain tekniseen testaamiseen. Oikeiden ja ajantasaisten tietojen hyödyntäminen edellyttää tuotantosopimuksen laatimista (katso kohta Ota käyttöösi).

Rajapinnan tekninen tuki palvelee ma - pe klo 8 - 16. Saat tukeen yhteyden verkkolomakkeella.

Sopimuksiin ja käyttäjätunnuksiin liittyvää tukea saat osoitteesta verkkopalvelut@maanmittauslaitos.fi

Mahdollisista häiriöistä ilmoitetaan sovellusinfossa. Palveluun tehtävistä muutoksista tiedotetaan Palvelutiedotteet -verkkosivuilla

Tutustu myös näihin

Kiinteistötietojen kyselypalvelu (REST)

Palvelun kautta saat käyttöösi ajantasaisia lainhuuto- ja kiinnitysrekisterin tietoja.

Lue lisää

Kiinteistötietojen kyselypalvelu (OGC API Features)

Palvelusta saat käyttöösi kiinteistörajat, kiinteistötunnukset ja rajamerkit sijaintitietoineen, sekä palstan, rekisteriyksikön ja määräalan keskeisiä tietoja. Palvelusta saa myös tietoja käyttöoikeusyksiköistä, joiden sijainti on tallennettu kiinteistörekisteriin. Käyttöoikeusyksiköitä ovat mm. tieoikeudet, luonnonsuojelualueet yksityisten omistamilla alueilla ja voimansiirtolinjat. Lisäksi palvelusta on saatavissa myös kunnan rekisterinpitoalueiden sijainnit.

Lue lisää

Sovellusten ja palveluiden tila

Tarkista sovellusten ja verkkopalveluiden tilanne ja mahdolliset häiriöt. Tietoja päivitetään ma–pe klo 8–16.15.

Verkkopalveluiden asiakastuki

Verkkopalveluiden asiakastuki palvelee sopimuksiin ja käyttölupiin liittyvissä asioissa. Ota yhteyttä asiakastukeen verkkopalvelut@maanmittauslaitos.fi tai 029 530 1119.

Ongelmia palvelun käytössä?