Vanhempi tutkija Mirjam Bilker-Koivula

Mirjam Bilker-Koivula

Painovoima on yksi luonnon perusvoimista, joka vaikuttaa kaikkeen maailmankaikkeudessa. Se pitää yhtä lailla taivaankappaleet radoillaan kuin myös omat jalkamme maan pinnalla. Ei ihme, että painovoimaa Paikkatietokeskuksessa tutkivan Mirjam Bilker-Koivulan äänestä kuuluu aito innostus omaa tutkimusalaa kohtaan.

− Painovoiman tutkiminen on hirveän kiinnostavaa! Haastava työ, jota tykkään tehdä. Juuri se minua työssäni motivoi eniten.

Mirjam vetää geodesian ja geodynamiikan tutkimusosastoon kuuluvaa Painovoima-tutkimusryhmää, joka tutkii muun muassa painovoimakentän ajallisia ja paikallisia muutoksia. Mirjam kertoo, että painovoiman mittaamiseen käytetään gravimetriä, joka on eräänlainen hyvin tarkka vaaka. Käytössä on myös esimerkiksi yksinkertaisia jousivaakoja, joissa painovoiman muutokset havaitaan jousen päässä roikkuvan punnuksen avulla.

− Painovoimadataa voidaan käyttää esimerkiksi geoidimallin laskentaan. Geoidimalli on muunnospinta, joka linkittää esimerkiksi GPS:llä mitatut korkeudet Suomen korkeusjärjestelmään. Painovoima liittyykin suoraan korkeuksiin, hän kuvailee.

Hollannin Delftistä Kirkkonummen Masalaan

Mirjam on työskennellyt Paikkatietokeskuksessa yhtäjaksoisesti 90-luvun puolivälistä saakka. Talo tuli tutuksi kuitenkin jo opintojen aikana, kun Hollannissa Delftin teknillisessä yliopistossa geodesiaa opiskellut Mirjam tuli harjoitteluun Suomeen, silloin vielä Geodeettisena laitoksena tunnettuun tutkimuskeskukseen.

Harjoittelun aikana Mirjam tutustui myös nykyiseen mieheensä, ja valmistumisen jälkeen edessä olikin pysyvä muutto Suomeen, pian myös paluu tuttuun työpaikkaan. Aluksi Mirjam työskenteli fotogrammetrian ja gps-tutkimuksen parissa, kunnes 2000-luvun alussa siirtyi lempiaiheensa painovoiman pariin.

− Koulussa olin aina hyvä matematiikassa ja fysiikassa, mutta myös maantieto kiinnosti. Niitä kun sekoittaa, saadaan maanmittausta ja geodesiaa. Alusta asti olen ollut kiinnostunut nimenomaan painovoimasta ja fysikaalisesta geodesiasta, Mirjam kertoo.