Murroksessa: Paikkatietoa Pohjois-Amerikan murroksilla

Artikkelin pdf-versio

Positio 2/2018 sisällysluettelo

Kirjoittaja: Pyry Kettunen

Isoseismikartta Etelä-Kalifornian maanjäristyksestä 5.4.2018
Isoseismikartta Etelä-Kalifornian maanjäristyksestä 5.4.2018 (M 5.3 Richterin asteikolla, syvyys 17 km).
Kuva:
USGS

Pohjois-Amerikkaa, Yhdysvaltoja ja erityisesti Kaliforniaa pidetään Euroopassa usein tieteellisen ja teknisen kehittämisen ihmemaina, jotka masinoivat massiivisia teknologisia murroksia todenteolla liikkeelle. Esitän Murroksessa-palstalla kahden jutun verran teknis-kulttuurisia havaintojani puolen vuoden vierailulta Yhdysvalloista, paikkatietoihin peilaten. Aluksi arkisempia huomioita.

Murrosten liikkeistä

Toistaiseksi tärisyttävin paikkatietokokemukseni oli sananmukaisesti tärisyttävä, kun Pohjois-Amerikan mannerlaatta otti toistuvaan tapaansa länsirannikolla pienen liikkeen ylöspäin, tällä kertaa muutaman kymmenen mailin päässä Kalifornian rannikosta. Vaaraa ei tästä tärinästä ainakaan ihmisille onneksi syntynyt, mutta M 5.3 Richterin asteikolla liikutteli maankamaraa rannikollakin sen verran, että jopa työskentelevä tutkija havahtui hakemaan suojapaikkaa. Varttiminuutin heivauksen jälkeen meno laantui, mutta huolestunut paikkatietotutkija painui toki heti nettiin selvittämään mitä tapahtui ja mitä on odotettavissa.

Paljastui, että liittovaltion viranomaiset ovat tässä asiassa erinomaisesti ajan tasalla: järistysilmoitus, tsunamiarvio ja kartografinkin silmät kestävä isoseismikartta löytyivät saman tien ja hälvensivät pahimmat pelot isommista vahingoista tai suuremmasta jatkojäristyksestä.

Joukkoistuskin oli hoidettu, kun pystyin heti jättämään oman kokemukseni tapahtuneesta USGS:n tietokantaan. Geovisualisoijan ihastukseksi isoseismikartta päivittyi reaaliajassa hetki hetkeltä lisääntyvien sensori- ja mahdollisesti myös joukkoistustietojen perusteella. Karttaa katsellessa opin rannikkoseudun merkittävimpien murroslinjojen sijainteja ja nimiä tajuten lopullisesti, kuinka seisminen alue Pohjois-Amerikan länsirannikko todella on.

Järjestelmää uskaltaa kutsua paikkatietotekniikan edistykselliseksi ja ennen kaikkea hyödylliseksi soveltamiseksi. Parempaakin pitäisi olla tulossa: Kalifornia ja koko länsirannikko odottavat odottamasta päästyään liittovaltion rakenteilla olevaa mutta rahoitusvaikeuksien viivästämää järistysten ennustejärjestelmää.

Amerikan mittakaavasta

Amerikanmaan rakenteiden suuruus eurooppalaisiin nähden on kaikkien tiedossa, mutta silti se jaksaa pidemmälläkin vierailulla ihmetyttää ja tuntua luonnonvarojen tuhlaukselta. Kun näin suuri maa on rakennettu näin suurilla tonteilla, taloilla ja teillä, ja moottoritiet ja lentokentät mahtuvat myös suurkaupungeissa aivan ydinkeskustojen viereen, autoista ja lentokoneista riippumatonta elämäntapaa on mahdotonta kuvitella kovinkaan monen arkielämään. Paikallisetkin paikat ovat kaukana toisistaan, ja kattavaa joukkoliikennettä on ilmeisen vaikea saada aikaan, vaikka haluakin olisi kuten suhteellisen ekologisesti ajattelevassa Kaliforniassa.

Näin ajatellen Yhdysvaltojen vastentahtoisuuden ilmastonmuutoksen vastaisessa kamppailussa kykenee selittämään: maa on rakennettu tilaa ja luonnonvaroja säästelemättä ainakin osittain ihan vain siksi, että tilaa ja luonnonvaroja on ollut tarjolla, ja nyt tuhlailevassa infrastuktuurissa on pakko elää.

Tieto- ja paikkatietotekniikan mahdollisuudet fyysisten rajoitteiden poistossa voisivatkin olla Yhdysvalloille jopa Eurooppaa suurempi mahdollisuus ilmastokamppailussa. Fyysisten resurssien, kuten autojen ja asuntojen, tehokäyttöä edistävät sovellukset sekä videoneuvottelu- ja etätyöohjelmistot kykenisivät tuomaan suurempia materiaalisia säästöjä. Oleskeluni aikana olen saanut kuulla, että henkilökohtaisten autojen ja asuntojen ansaintakäytöstä on tullut monelle paikalliselle jopa päätulonlähde ja elämäntapa, mikä on tuonut maan yksilökeskeisen omistuksen pääobjekteille uusia ulottuvuuksia.

Amerikan mittakaavassa on hiukan ihmetyttänyt julkisten tilojen silmiinpistävä autious. Tilaa on paljon, mutta tuntuu kuin rakennetusta ympäristöstä, niin sisä- kuin ulkotiloista, olisi tarkoituksella jätetty puuttumaan suojaisuutta. Ulkoilija tuntee olevansa jatkuvasti torilla. Ehkä osin siksi amerikkalaiset eivät erityisemmin oleskele julkisissa tiloissa ulkosalla. Suurkaupunkikeskustojenkin jalkakäytävillä ja puistoissa on usein väkeä harvakseltaan kuin suomalaisissa maaseutukaupungeissa. Viime aikojen uutisten valossa osasyyksi voi arvailla myös aseiden pelkoa, mutta tilanne voi toki johtua siitäkin, että tilojen suuruus itsessään saa ne näyttämään tyhjiltä.

Oma toimintaympäristöni vierailevana tutkijana on melko tyypillinen akateeminen yliopistoympäristö. Erona Suomeen on lähinnä se, että kampukseenkin sopii ylläoleva kuvaus mittakaavoista ja tilasta. Seuraavassa numerossa enemmän ammatillisista kokemuksista.