Murroksessa: Paikkatietopöhinää Euroopassa 2017

Artikkelin pdf-versio

Positio 1/2018 sisällysluettelo

Kirjoittaja: Antti Jakobsson

Kuva Geo business -messuilta. Iso messuhalli, jossa ihmisiä.

Kuva: Antti Jakobsson

Osallistuin neljään paikkatietotapahtumaan vuoden 2017 aikana. Ensimmäinen oli Ruotsin Kartdagarna Örebrossa maaliskuun lopussa, toinen GEO Business Lontoossa toukokuussa, kolmas Foss4G Europe Pariisissa heinäkuussa ja neljäs Intergeo-messut syyskuussa. Kaikissa tapahtumissa on näytteilleasettajia ja luentotyyppistä ohjelmaa.

Paras markkinointiorganisaatio oli Geo Business -tapahtumalla, ja osittain tämän markkinoinnin ansioista päätin osallistua ensimmäistä kertaa. Näytteilleasettajia oli noin 200 ja vierailijoita 2200. Osallistujia oli järjestäjien mukaan yli 50 maasta, mutta se ei erityisesti paikalla näkynyt. Luento-ohjelma oli suunnattu paikallisille osallistujille eikä ollut erityisen korkealaatuinen. Näyttely oli tyyliä härpäkkeitä ja ohjelmistoja paikkatietoammattilaisille ja ehkä vielä erityisesti maanmittareille. Yksi paikallinen tuttavani ihmettelikin miksi olin vaivautunut paikan päälle ja kerroin markkinoinnin antaneen toisenlaisen kuvan tapahtumasta. Tapahtumaa voisi luonnehtia paikalliseksi maanmittauspäiviksi kaupallisen markkinointitoimiston toteuttamana.

Ruotsissa osallistuin perinteisille karttapäiville, joka on kolmipäiväinen tapahtuma. Järjestäjien mukaan se on suurin paikkatietotapahtuma Pohjoismaissa. Sen järjestää kartografinen seura, joka on varakas järjestö ja jäsenmäärältään suuri verrattuna Suomeen. Luento-ohjelma on erittäin kattava ja käsittää kaikki alan aihepiirit. Olen osallistunut tapahtumaan nyt parin viime vuoden aikana. Tapahtuma on suositeltava, jos haluaa tietää mitä Ruotsissa paikkatietoalalla tapahtuu.

Suomesta on ollut muutamia yrityksiä myös mukana näytteilleasettajina ja olen ymmärtänyt, että ne ovat pitäneet tapahtumaa hyvänä. Osallistujia Suomesta ei ole juurikaan. Kuntien voimakas rooli näkyy tässä tapahtumassa. Ruotsissa osataan myös keynote-esitysten organisointi, ja ilta-ohjelmassa on mukana aina laadukas show perinteisen illallisen kera. Näytteilleasettajien joukko näyttää melko vakiolta ja on melko samanlainen kuin Suomen paikkatietomarkkinoilla. Paikkatietomarkkinoihin ja maanmittauspäiviin verrattuna Ruotsi saa pisteitä luento-ohjelmasta. Paikkatietomarkkinoilla oli kyllä meillä tänä vuonna enemmän pöhinää. Kolmen päivän kesto näkyy myös osallistujajoukossa viimeisenä päivänä.

OSGeon järjestämä Foss4G Europe -tapahtuma Pariisissa järjestettiin nyt kolmatta kertaa, ja osallistuin tähän ensimmäistä kertaa. Tapahtuma on suunnattu avoimen lähdekoodin käyttäjille ja kehittäjille. Tapahtuma on myös näistä neljästä pienin, noin 300 osallistujaa, ja ehkä myös siksi kiintoisin. Myöskään näyttely ei ollut kovin iso, mutta mielenkiintoinen se oli. Järjestelyt olivat ehkä melko kotikutoiset ranskalaiseen tyyliin, ja ohjelmassa oli mukana perinteinen illallinen tällä kertaa Pariisin ulkopuolella. OSGeo järjestää vuosittain myös kansainvälisen tapahtuman, joka oli 2017 Bostonissa ja tänä vuonna Dar es Salaamissa. Lisäksi järjestetään kansallisia tapahtumia.

Lopuksi päätin osallistua ensimmäistä kertaa perinteiseen InterGEO-tapahtumaan, joka on Saksan paikkatietojärjestöjen järjestämä. Osallistujamäärä on huikea 18 000 ja tapahtuma kolmepäiväinen. Se sisältää myös konferenssiohjelman, mutta suurin osa kävijöistä käy vain messuilla. Suomalainen osaanotto oli vahvaa sekä osallistujien ja ilahduttavasti myös yritysten osalta. Näytteilleasettajia oli 580 yli 35 maasta, joten sitä voi luonnehtia todella kansainväliseksi tapahtumaksi. Messuhalleja oli useampia, ja päivässä voi olla vaikeaa perehtyä kaikkiin. Suurin osa näytteilleasettajista asettuu luokkaan härpäkkeet, eli mittauspainotus on edelleen kova. Hyviä puolia edusti SmartCity-osasto, vaikka siellä ei paljon näytteilleasettajia ollutkaan.

Edelleen tapahtumat näyttävät perustuvan melko voimakkaasti tekniikkaan ja mittaamiseen. Osallistujat ovat alan ammattilaisia, eivät käyttäjiä. Mitään wau-efektiä ei näyttelyissä syntynyt, mutta hyödyllisiä kaikki olivat. Paras luento-ohjelma on Ruotsissa, paras markkinointi Englannissa ja paras näyttely InterGEOssa. Iltaohjelma on paras Ruotsissa. Mielenkiintoisin omalta kannaltani oli Foss4G, koska etsin innovatiivisia paikkatietosovelluksia.

Antti Jakobsson työskentelee Maanmittaulaitoksessa maa- ja metsätalousministeriön julkisen hallinnon paikkatietoalustahankkeessa hankepäällikkönä. Sähköposti: antti.jakobsson@maanmittauslaitos.fi