StartUp: Reittejä raitille

Kirjoittaja: Katri Isotalo, katri.isotalo@viestintaisotalo.fi

Artikkelin pdf-versio

Kuva Citynomadi-palvelun kehittäjistä

Citynomadi on tehnyt sisätilapaikannukseen perustuvan reitin Tampereen uuteen Muumimuseoon. Kuvassa Nadja Osipova, Merja Taipaleenmäki, Mari Isomäki ja Sami Karhumäki. Kuva: Citynomadi.

Citynomadi syntyi Benefonin ja käsikirjoituskurssin innoittamana

Millaisen kävelyn tekisin Porvoossa? Mitä nähtävää on Espoon rantaraitilla tai kuka onkaan maalannut edessäni olevan alttaritaulun?

Unohda hakukoneet. Tamperelainen Citynomadi tarjoaa valmiiksi suunniteltuja teemareittejä kohdeselostuksineen niin kirkkoon, kaupunkiin kuin luontoonkin. Esimerkiksi Turun tuomiokirkossa kävijä saa tietoa ympärillään olevista kohteista Nomadi-mobiilisovelluksella, ja kirkossa käynnin jälkeen hän voi siirtyä saumattomasti ympärillä oleviin kohteisiin. Palvelu on tiettävästi lajissaan maailman ensimmäinen.

”Seurakunnilla on yllättävän paljon tarvetta puhelimella toimivalle opastukselle erityisesti kirkkojen sisällä”, sanoo Citynomadin perustaja Merja Taipaleenmäki. Turun tuomiokirkon mobiiliopastusten sisäpaikannus on toteutettu IndoorAtlas-teknologialla.
Tampereen seurakunta ja Espoon kaupunki olivatkin yrityksen ensimmäisiä asiakkaita vuonna 2009.

”Espoon 40 kilometrin Rantaraitin opastus lähti liikkeelle Leena Lehtolaisen dekkareiden tapahtumapaikoista”, kertoo muun muassa kirjallisuutta ja informaatiotieteitä opiskellut Taipaleenmäki. Paikkatietopuolesta yrityksessä vastaavat sovellusarkkitehdit Sami Karhumäki ja Kalle Koljander.

Benefon innoitti

Idean matkapuhelimen paikannusominaisuuksiin perustuvaan teemareittipalveluun Merja Taipaleenmäki sai crossmedia-käsikirjoituskurssilla jo vuonna 2003. Sytykkeenä toimi Benefonin mullistava puhelinuutuus, jossa oli GPS sisäänrakennettuna. Tarvittiin kuitenkin Nokian ja Applen karttapalvelut ennen kuin idea lähti lentoon.

Tällä hetkellä Citynomadissa työskentelee neljä henkilöä kokopäiväisesti, ja toiminta on jo useamman vuoden ollut voiton puolella. Käyttäjälle Nomadi-mobiilisovellus on ilmainen. Raha liikkuu Citynomadin ja teemareitin tilanneen asiakkaan välillä. Asiakkaina on erityisesti kuntia, matkailukohteita ja tapahtumajärjestäjiä.

Esimerkiksi Turku Tall Ship Race´ssa laivojen nimiä ja sijainteja haki Citynomadin sovelluksella yli 10 000 kävijää heinäkuisen viikonlopun aikana. Jokaisen laivan kohdalla olisi voinut olla myös vaikkapa historiatietoa aluksesta.

Citynomadin sovellus kerää käyttäjätietoa ainoastaan anonyymisti. Se tiedetään, että suosituimpia teemaopastukset ovat kohteissa, joissa on paljon reittivaihtoehtoja. Tällainen on esimerkiksi Pyhä-Luoston kansallispuisto.

Kartta-aineisto voi olla esimerkiksi kunnan, Maanmittauslaitoksen, Fonectan tai OpenStreetMapin tuottamaa.

Teemareittejä sisätiloihin

Suomen markkinat ovat tunnetusti pienet, joten Citynomadi hakee kasvua ulkomailta. Viimeksi Taipaleenmäki oli haistelemassa markkinoita Kiinassa. Jo nyt tarjolla on leffa-Nomadi, jolla voi liikkua elokuvan tapahtumapaikoilla vaikkapa Lontoossa.

Citynomadi ei ole alallaan ainoa, mutta Taipaleenmäen mukaan useimmat kilpailijat hakevat vielä paikkaansa. Citynomadi on muun muassa tuotteistuksessa pidemmällä. Tällä hetkellä tuotteistetaan kiivaasti sisätilapaikannusta. Viiden vuoden kuluttua Citynomadi aikoo olla jo kansainvälinen yritys.