Saavutettavuusanalytiikka auttaa selvittämään ruuan kysynnän ja tarjonnan tasapainoa

Teksti: Terhi Ala-Hulkko ja Ossi Kotavaara

Liikenne- ja terveysmaantieteestä tuttu menetelmä tarjoaa uusia työkaluja ekosysteemipalvelujen käyttömahdollisuuksien mittaamiseen. 

Etäisyyskynnys
Etäisyyskynnys kertoo, miten hyvin alueellinen kysyntä ja tarjonta kohtaavat, jos ruokatuotemarkkinat toimisivat esimerkiksi 500 km etäisyydellä tuotantoalueilta. Karttakuvissa (A) ruoan jakelu toteutuu puhtaasti kysynnän ja tarjonnan mukaan riippumatta poliittisista rajoista. Karttakuvat (B) havainnollistavat valtioiden sisäistä ruoan jakelua. Mikäli kartassa kuvattu saavutettavuusarvo on alle yksi, kysyntä ylittää ruoan tuotannon. Arvo yksi kuvastaa kysynnän ja tarjonnan välistä tasapainoa. Arvot, jotka ovat yli yhden, osoittavat ylituotantoalueet. KUVA: TERHI ALA-HULKKO.

 

Ekosysteemipalveluiksi katsotaan kaikki sellaiset hyödyt, joita ihmiset saavat luonnosta joko suoraan tai välillisesti. Tällaisia ovat muun muassa raaka-aineet, lääkkeet, puhdas vesi ja virkistäytyminen. 

Ruoka on esimerkki yhdestä konkreettisimmasta ekosysteemipalvelusta, jota ilman ihminen ei tule toimeen. Sen tuotanto ja kulutus vaihtelevat alueellisesti, sillä palvelua tuottavat ekosysteemit ja niitä hyödyntävät ihmiset sijaitsevat usein maantieteellisesti eri alueilla. Vaikka helposti saavutettavien ekosysteemipalvelujen on todettu olevan tärkeä osa ihmisten hyvinvointia, on ekosysteemipalveluja tuottavien alueiden ja niitä hyödyntävien ihmisten väliseen maantieteelliseen yhteyteen harvoin kiinnitetty huomiota. Ekosysteemipalvelujen käyttömahdollisuuksia on mitattu huhtikuussa 2019 julkaistussa tutkimuksessa, jossa selvitettiin, millainen tasapaino ruoan tuotannon ja kulutuksen sekä kuljetustarpeen välillä Euroopassa vallitsee eri mittakaavoilla. 

Eurooppalaiset riippuvaisia rajat ylittävästä ruuanjakelusta

Tutkimus perustuu paikkatietopohjaiseen analyysiin, jossa hyödynnettiin laajaa aineistoa viljan tuotannosta ja kulutuksesta Euroopassa. Tuotantoa mitattiin laskemalla peltolohkoille viljakasvien satomäärät FAO:n (the Food and Agriculture Organization of the United Nations) tilastojen perusteella. Laskennoissa huomioitiin ne viljamäärät, joiden oletetaan päätyvän ihmisten ruokapöytiin. Kysyntää tarkasteltiin laskemalla väestölle viljakasvien kulutusmäärät kansallisten kulutusta mittaavien EFSA:n (European Food Safety Authority) kyselytutkimusten perusteella. 

Viljan kysynnän ja tarjonnan suhteen selvittämiseksi tutkimuksessa testattiin liikenneverkkoon pohjautuvaa paikkatietopohjaista saavutettavuusanalyysia. Tätä englanninkielisellä nimellä vakiintunutta ”Enhanced two-step floating cathment area” -analyysia on sovellettu esimerkiksi liikenne- ja terveysmaantieteessä, mutta ekosysteemipalvelujen käyttömahdollisuuksien arvioinnissa sitä ei ole juuri hyödynnetty. Menetelmän avulla on mahdollista laskea viljan saavutettavuuspotentiaali tuotantoalueilta sinne, missä tuotteita kulutetaan. Analyysi kykenee huomioimaan paitsi viljan kysynnän ja tarjonnan määrän myös näiden välisen verkostollisen kuljetusetäisyyden. Välimatkan kasvaessa kuljetuksen potentiaali siis pienenee. 

Tutkimuksen tulokset osoittavat selkeästi, että monet Euroopan maat ovat riippuvaisia rajat ylittävästä ruoan jakelusta. Etenkin Keski-Euroopassa on maita, joissa väestöntiheys on niin suuri, ettei maan oma viljantuotanto riitä kattamaan kysyntää. Myös vuoristoisten maiden kansalaiset näyttävät jäävän nuolemaan näppejään, jos ihmisten ruokkiminen jää oman maan tuotannon varaan. 

Maaseutu
KUVA: JULIA HAUTOJÄRVI.

 

Viljaa riittää myös vuoriston asukkaille - kunhan jakelu toimii 

Ruoan järkevällä jakelulla tilanne ei kuitenkaan vaikuta olevan Euroopan osalta huolestuttava. Vilja-aitat Ranskassa ja Balkanin alueella takaavat, että ruokatuotanto riittää myös muille eurooppalaisille, mikäli rajat pidetään auki ja jakelu toimii optimaalisesti. Alle tuhannen kilometrin jakeluverkolla reilusti yli puolella Euroopan väestöstä on mahdollisuus saada lähellä tuotettua ruokaa, ja jopa hyvin lyhyillä etäisyyskynnyksillä voidaan parantaa tasapainoa ylituotanto- ja alituotantoalueiden välillä. Todellisuudessa tilanne ei ole näin yksinkertainen. Monimutkaiset tuotantoketjut ja markkinajärjestelmät tekevät ruoan alkuperän jäljittämisestä haasteellista. Globaali kaupankäynti on mahdollistanut myös sen, että ihmiset voivat surutta kuluttaa enemmän kuin paikallisten ekosysteemien kantokyky antaisi myöden. Tämä on suoraan kytköksissä ekosysteemien tilan heikkenemiseen, jolloin pitkällä aikavälillä myös ihmisen hyvinvointi on uhattuna. 

Vaikka tutkimuksessa jakeluverkko on yksinkertaistettu malli kysynnän ja tarjonnan välisestä tasapainosta, saadaan sen avulla hyvä yleiskuva siitä, missä akilleenkantapäät Euroopassa sijaitsevat. Pelkkiä tilastollisia tunnuslukuja vertailemalla todellinen kuva helposti vääristyy. Julkaisussa esitetty tarkastelutapa antaa hyvän lähtökohdan päätöksentekijöille ja maankäytön suunnittelijoille arvioitaessa ekosysteemipalvelujen käytön ylikuormittuneisuutta suhteessa luonnon kykyyn tarjota palveluja. Arvioimalla viljaa tuottavien ja niitä hyödyntävien alueiden välistä palveluvirtaa paikkatietopohjaisesti, on mahdollista saada tarkempaa ja hyödyllisempää tietoa ruoan kysynnän ja tarjonnan välisestä tasapainosta kuin mitä yleisesti käytettyjen karttatasojen väliseen vertailuun perustuvasta arvioinnista saadaan. Tutkimuksen menetelmä antaa työkaluja myös muunlaisten ekosysteemipalvelujen tilan arviointiin. 

Tutkimus on julkaistu huhtikuussa 2019 ilmestyneessä Ecological Indicators -lehdessä.

Lue lisää aiheesta: Ala-Hulkko, T., O. Kotavaara, J. Alahuhta ja J. Hjort (2019). Mapping supply and demand of a provisioning ecosystem service across Europe. Ecological Indicators 103: 520-529.

Saavutettavuudella tarkoitetaan jonkin sijainnin saavuttamisen mahdollisuutta tai sinne pääsyn kustannuksia jostain toisesta sijainnista. Kustannukset voivat muodostua esimerkiksi käytetystä ajasta tai liikutusta etäisyydestä. Kuljetusjärjestelmän kapasiteetilla ja liikenneverkon rakenteella on keskeinen vaikutus saavutettavuuden määrittelyssä.

Terhi Ala-Hulkko ja Ossi Kotavaara työskentelevät Oulun yliopistolla. Terhi Ala-Hulkko on luonnonmaantieteen tohtorikoulutettavana Maantieteen tutkimusyksikössä. Ossi Kotavaara toimii Kerttu Saalasti Instituutissa alueellisen erinomaisuuden tutkimusjohtajana. Sähköposti: etunimi.sukunimi@oulu.fi.