Hyppää pääsisältöön

Suomigrammi on ikkuna maamme maastotietoihin

Tietoa Maasta 2/2020

Nippelitiedon aarreaitta, tietovisailijoiden apuri – ja tulevaisuudessa myös faktantarkistajan paras ystävä. Tutustu uuteen Suomigrammi-palveluumme!

Huom! Palvelu suljettiin keväällä 2021. 

Oletko koskaan kaivannut palvelua, josta voisi kätevästi tarkistaa, missä päin Suomea on eniten peltoja, niittyjä tai soita? Tai montako rakennusta oman kunnan alueella on? Juuri tällainen työkalu on Suomigrammi.

Suomigrammi visualisoi tilastoja Suomen maastosta. Palvelu näyttää joko kartalla tai diagrammina erilaisten maastokohteiden, kuten järvien, peltojen, niittyjen ja soiden määrän kunnittain, maakunnittain tai koko Suomen alueelta. Mukana on myös rakennetun ympäristön kohteita, kuten autotiet ja rakennukset.

Palvelun nimen perässä oleva grammi viittaa kuviin. Suomigrammi onkin ikkuna siihen, millaista tietoa Maanmittauslaitoksen maastotietokanta sisältää.

Elinkaaritiedot tuovat näkymiä aluekehitykseen

– Alkuperäinen visio oli kehittää reaaliaikainen tilannekuvapalvelu, joka kertoo paikkatiedon avulla, mitä Suomessa tapahtuu. Vielä ei olla niin pitkällä, mutta Suomigrammi on jo nyt toimiva työkalu, palvelun teknisestä kehittämisestä vastaava Teemu Saloriutta kertoo.

Avainsanana tulevaisuuden hyödyntämismahdollisuuksissa on maastotietokannan kehittämisohjelma Kansallinen maastotietokanta ja kohteisiin lisättävät elinkaaritiedot. Elinkaaritiedot tuovat mukaan aikaulottuvuuden, mikä antaa mahdollisuuden esimerkiksi muutosten vertailuun. Erityisen kiinnostavaa tieto on rakennetun ympäristön kohteista – kuten rakennuksista tai autoteistä.

– Ideana on, että Suomigrammin avulla voi tulevaisuudessa tutkia, miten tiettyjen kohteiden määrä on kehittynyt kunnittain tai maakunnittain. Tieto siitä, missä esimerkiksi puretaan paljon rakennuksia, muttei rakenneta uusia tilalle, tarjoaa kiinnostavia näkymiä alueiden tilaan, Saloriutta pohtii.

Vähemmän mutua, enemmän faktaa

Suomigrammi kuuluu Paikkatietoalustan palveluihin. Paikkatietoalustan palveluilla halutaan edistää paikkatietojen tehokasta käyttöä yhteiskunnassa  –  esimerkiksi tuomalla paikkatietoa aiempaa helpommin päätöstentekijöiden käyttöön. Suomigrammi on yksi työkalu, jota voi käyttää faktojen tarkistamiseen Suomen alueella.

– Kyllä meidän ajatuksemme on, että voimme tarjota myös tietoa päätösten tueksi. Asioista ei tarvitse puhua musta tuntuu -pohjalta, kun on palvelu, josta helposti tarkistaa faktat kuntoon, Saloriutta kertoo.

Suomigrammin kehittäminen jatkuu. Nykyinenkin palvelu sisältää roppakaupalla kiinnostavaa tietoa. Se käy tietolähteeksi niin toimittajille ja tutkijoille kuin vaikkapa koululaisillekin – tai kenelle tahansa, joka haluaa selvittää kiinnostavia tietoja Suomesta tai omasta lähiympäristöstään.

 

Mikä on Suomigrammi?

  • Työkalu, joka visualisoi maastotietokannasta laskettuja tilastoja.
  • Palvelusta voi tutkia maastotietokannan 19 kohdeluokan tietoja. Mukana on sekä maastokohteita kuten pellot, järvivedet ja suot että rakennetun ympäristön kohteita kuten tiet ja rakennukset.
  • Tilastoja voi tutkia joko kartalla tai diagrammina ja aineiston ladata itselleen paikkatietomuodossa jatkohyödyntämistä varten.
  • Palvelu on toteutettu kokonaan avoimen lähdekoodin työkaluilla.
  • On osa Paikkatietoalustan palveluvalikoimaa.

 

Teksti: Maria Vilppola
Kuvitus: Maanmittauslaitos

Takaisin sisällysluetteloon.