Hyppää pääsisältöön

Johtava IT-asiantuntija Jani

Johtava IT-asiantuntija Jani istuu toimistoympäristössä.

Johtavana IT-asiantuntijana työskentelevä Jani on viihtynyt Maanmittauslaitoksessa nyt noin viisi vuotta.

– Siirryin tänne yksityiseltä puolelta konsulttitalosta. Halusin päästä tekemään yhteiskunnallisesti merkittävää työtä laajalla skaalalla ja koen sen onnistuvan hyvin Maanmittauslaitoksessa, Jani kertoo.

Janilla on taustalla ohjelmistotekniikan AMK-opinnot. Myöhemmin hän suoritti työn ohessa myös ylemmän AMK-tutkinnon kyberturvallisuudesta, johon myös hänen nykyinen työnsä vahvasti liittyy.

Jani vetää laadunvarmistuksen tukitiimiä, joka vastaa siitä, että Maanmittauslaitoksen asiakkaat saavat käyttää turvallisia ja toimivia palveluita. Janin työ näkyy siis esimerkiksi siinä, että sähköinen asiointipalvelu toimii ja kiinteistöjen omistamiseen liittyvät asiat pysyvät turvassa lainhuuto- ja kiinnitysrekisterissä.

– Saan vastata ohjelmistoturvallisuudesta kehityksestä aina tuotantoon asti. Perkaan, millaisista osista palvelumme ovat rakentuneet ja tarkastelen niitä palasia, Jani kuvailee.

Edistyksellinen IT-talo

Kun Jani siirtyi konsulttimaailmasta valtiolle, hän yllättyi positiivisesti siitä, miten ennakkoluulottomia IT-ratkaisuja Maanmittauslaitoksessa oli tehty. Ohjelmistokehitystä viedään suuntaan, josta usein yksityisellä puolellakin vasta haaveillaan.

Myös uutta pääsee kehittämään. Tästä hyvä esimerkki on ohjelmistorobotiikan hyödyntäminen.

– Keksimme tavan automatisoida varainsiirtoveron maksuun liittyvät muistutukset. Hyödynsimme tässä testauksessa käyttämäämme RPA-teknologiaa uudella tavalla, Jani kertoo.

Monipuolisia mahdollisuuksia ympäri Suomen

Maanmittauslaitoksella on toimipaikkoja 37 paikkakunnalla Hangosta Ivaloon, ja myös tietohallinnon asiantuntijoita työskentelee eri puolilla Suomea. Janin työpöytä löytyy Turun toimipisteeltä, mutta monipaikkaisen työn hengessä hän työskentelee välillä myös kotona.

Jani korostaa, että Maanmittauslaitoksesta löytyy paljon mahdollisuuksia ja urapolkuja erilaisille it-osaajille, oli sitten kiinnostunut kehittämisestä, testaamisesta tai vaikkapa koordinoivasta roolista.

– Uuteen rooliin voi kasvaa ja jokaiselle löytyy oma polku. Työnkuvaa on helppo muokata omien kiinnostusten mukaan. Meillä työtehtävät voivat liittyä lähes mihin tahansa aina satelliiteista rajapyykkeihin.