Hyppää pääsisältöön

Alueiden eriytyminen vaikuttaa koko elämään

Alueellinen eriytyminen ei liity vain asumiseen. Se vaikuttaa niin koulunkäyntiin, liikenteeseen kuin harrastuksiinkin.

Teksti: Katri Isotalo

Pieni lapsi leikkipuistossa.
Kuva: Susanna Karhapää, Helsingin kaupungin aineistopankki

Hiljalleen supistumassa olleet tuloerot räjähtivät suomalaiskaupungeissa kasvuun 1990-luvun lamassa.

– Olen huolissani siitä, että näin käy myös koronan jälkeen, ennustaa kaupunkimaantieteen apulaisprofessori Venla Bernelius Helsingin yliopistosta.

Bernelius on tutkinut alueellista segregaatiota eli eriytymistä ja erityisesti sen vaikutusta peruskoulujen oppimistuloksiin ja päiväkotilasten arkeen.

– Alueiden eriytyminen on vahvistunut niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa jo ennen koronaa. Koska korona on kohdellut ihmisryhmiä hyvin eri tavoin, se tulee erittäin todennäköisesti vahvistamaan segregaatiota edelleen, Bernelius sanoo.

Hän on erityisen huolissaan siitä, että eriytymistä tapahtuu yhä useammalla elämänalueella. Eurooppalaisten tutkimusten mukaan ihmiset kohtaavat työpaikoilla entistä useammin itsensä kaltaisia ihmisiä. Vaikka töihin kulkisi julkisilla liikennevälineillä, oma kupla ei välttämättä rikkoudu edes työmatkalla. Myös liikennevälineiden käyttö eriytyy, eikä korona lupaa hyvää tällekään kehitykselle.

Suomi ei eroa edukseen

Suomalaisessa segregaatiokeskustelussa on usein vedottu siihen, että meillä eriytyminen hyvin ja heikosti toimeentulevien asuinalueisiin on vähäisempää kuin muualla maailmassa. On totta, että tilanne on Helsingissä parempi kuin Tukholmassa, mutta esimerkiksi Oslo ja Praha ovat alueellisten erojen osalta hyvin lähellä Helsinkiä.

Helsingissä segregaatiota on pyritty suitsimaan sekoittamalla samoille asuinalueille omistusmuodoltaan erilaisia asuntoja. Tämä selittää pitkälti Helsingin ja Tukholman eroja. Turussa alueiden eriytyminen on Helsinkiä voimakkaampaa, ja tuoreen selvityksen mukaan alueelliset erot toimeentulotuen saajien osuuksissa ovat olleet kasvussa myös Tampereella.

Asumismuotojen sekoittaminen näyttää siis osoittautuneen Helsingissä toimivaksi, vaikkakaan ei riittäväksi, keinoksi. Asumisen suunnittelussa tulisi hallintamuodon lisäksi ottaa huomioon muun muassa asuntojen koko. Jos uusi asuinalue rakennetaan täyteen pieniä yksiöitä, muuttoliike alueella on omistusmuodosta riippumatta tiuhaa, ja sitä kautta yhteisöllisyyttä on vähemmän.

Työ ratkaisee enemmän kuin äidinkieli

Alueiden eriytyminen perustui Suomessa pitkään ammatteihin. Porvarit asuivat omilla alueillaan ja työläiset omillaan. Toisen maailmansodan jälkeen alueelliset erot pienenivät, kunnes 1990-luvun lama repäisi erot kasvuun. 1990-luvun laman jälkeen käynnistynyt ICT-alan kasvu syvensi kuilua, kun matalan koulutustason alueet eivät päässeet mukaan talouskasvun imuun.

Viime aikoina eriytyminen on ollut myös etnistä. Suomessa ja muualla Euroopassa etninen eriytyminen on usein vahvinta siellä, missä sosioekonominen status on matala. New Yorkin Chinatownin kaltaisia taloudellisesti sekoittuneita yhden etnisen ryhmän alueita ei Euroopassa juurikaan ole.

– Syynä heikkoon sosioekonomiseen asemaan ei ole äidinkieli tai syntymämaa vaan ensisijaisesti työmarkkinaasema, Venla Bernelius korostaa.

Koulurajat kaavoitukseen 

Koulujen on todettu olevan merkittävä tekijä alueellisessa eriytymisessä. Usein kuplautuminen alkaa jo päiväkodista. Hertta Sydänlammi tutki pari vuotta sitten gradussaan paikkatietomallintamisen mahdollisuuksia Helsingin oppilaisalueiden optimoinnissa, ja sen mukaan oppilasalueiden sosiaalisen pohjan eroihin voidaan vaikuttaa koulurajojen siirtelyllä merkittävästi.

– Kaavoituksessa voisi käyttää nykyistä enemmän paikkatietoaineistoja oppilasaineksen sekoittamiseksi, myös hyvin pienipiirteistä aineistoa, Bernelius toteaa.

Koulualueiden aiheuttaman segregaation torjumista edistävät myös investoinnit heikompien oppimistulosten kouluihin. Lähikouluista tulisi saada houkuttelevia myös niille perheille, joilla on mahdollisuus valintoihin.

– Segregaatio on pitkälti keskiluokan valintoja. Syrjään jäävät alueet syntyvät, kun ne, joilla on varaa valita, kiertävät nämä alueet tai muuttavat niiltä pois.

Erilaistuminen eroaa eriytymisestä Kaupungeissa on aina ollut erilaisia alueita, ja alueellinen identiteetti on lähtökohtaisesti myönteistä. Eriytyminen ja erilaistuminen ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Hyvinä esimerkkeinä helsinkiläisistä asuinalueista, jotka on suunniteltu niin, etteivät ne perustu ainakaan ensisijaisesti kotitalouksien käytettävissä oleviin tuloihin, Bernelius mainitsee ekologista elämäntapaa korostavan Viikin ja taiteesta identiteettiä hakevan Arabianrannan.

Korona koettelee erityisesti matalatuloisten alueita

Rakennuksilla, kuljetusalalla tai kaupassa työskentelevät eivät ole voineet paeta koronaa etätöihin. Heitä on paljon matalan tulotason alueilla. Samoilla alueilla asutaan myös ahtaasti, eikä varsinkaan monilapsisessa perheessä riitä kaikille työtilaa, tietokoneista puhumattakaan. Myöskään ne koululaiset, joita koulu ei ole koronan aikana tavoittanut, eivät jakaudu tasaisesti.

Koronakartan punaiset kaupunginosat korreloivat siis valitettavan voimakkaasti niiden kaupunginosien kanssa, joissa ei ennenkään mennyt kovin hyvin.

– Segregaatiolla on koko ajan enemmän ulottuvuuksia. Ei ole olemassa hopeanuolta, joka pysäyttäisi mörön kerralla, vaan monialaistuvien ongelmien taklaaminen edellyttää eri hallinnonaloilta tiiviimpää ja monipuolisempaa yhteistyötä, apulaisprofessori Bernelius summaa.

Venla Bernelius on Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen apulaisprofessori (FT, dosentti). Häntä kiinnostaa erityisesti alueiden sosioekonominen ja etninen segregaatio sekä sen vaikutukset lasten ja nuorten koulunkäyntiin. Sähköposti: etunimi.sukunimi@helsinki.fi.

Palaa lehden sisällysluetteloon.