Tilusjärjestelyn lähtökohtana ovat maanomistajien toiveet ja tarpeet. Tilusjärjestely toteutetaan, mikäli sillä on alueen maanomistajien vahva kannatus ja se on taloudellisesti kannattava. Tilusjärjestelyn toteutusvaiheessa ei äänestetä vaan päätökset tekevät toimitusinsinööri ja kaksi uskottua miestä (toimitusmiehet). Tästä huolimatta maanomistajalla on vahvat vaikutusmahdollisuudet. Ennen päätöksiä maanomistajia kuullaan ja esimerkiksi uuden tilussijoituksen suunnittelun yhteydessä pidetään useita neuvottelukierroksia, joissa suunnitelmaa hiotaan maanomistajien tavoitteiden perusteella.