Yhteismetsä on yksityismaata, joka kuuluu kiinteistöille yhteisesti. Se on tarkoitettu kestävän metsätalouden harjoittamiseen yhteismetsän osakkaiden hyväksi. Tälle sivustolle on koottu perustietoa yhteismetsien hallinnosta, perustamisesta ja yhteismetsään liittyvistä maanmittaustoimituksista.
Syksyllä 2011 tehdyn tilaston mukaan yhteismetsiä on koko maassa 206. Sijoittajien perustamat yhteismetsät ovat lisääntyneet, kuten myös suvun yhteismetsät.
Uusinta yhteismetsissä ovat yhteismetsät, joiden perustamisessa ovat mukana erilaiset yhteisöt ja yritykset (esim. kunnat, seurakunnat, metsäalan organisaatiot, valtio).
Maanmittauslaitos käynnisti alkuvuodesta 2009 yhdessä Metsätalouden Kehittämiskeskus Tapion ja metsäkeskusten kanssa Yhteismetsä Tutuksi -tiedotuskampanjan.
Yhteismetsä Tutuksi -tiedotuskampanja jatkuu vuonna 2011. Tilaisuudet on tarkoitettu metsä- ja maanmittausalan ammattilaisille, metsätilojen kiinteistövälitystehtävissä ja pankeissa toimiville sekä metsänomistajille.
Lokakuussa 2010 aloitti toimintansa Yhteismetsien asiantuntijaverkosto, joka
Verkosto edistää myös yhteismetsiä koskevaa tutkimusta sekä tilastotietojen keruuta.
Verkostossa ovat edustettuina yhteismetsät, maa- ja metsätalousministeriö, metsäkeskukset, Tapio, Metla, MTK ja Maanmittauslaitos.
Lisätietoja antavat yli-insinööri Kalle Konttinen, Maanmittauslaitoksen Keskushallinto, p. 040 563 6066 ja yli-insinööri Pekka Vilska, Etelä-Savon maanmittaustoimisto, p. 040 018 5310.
www.yhteismetsat.fi (Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio)
www.metsanomistus.fi/om-yhteismetsa.htm (Metsäntutkimuslaitos)
Esite Yhteismetsä on metsänomistajan ja metsän parhaaksi (pdf) (Metsäkeskus, Maanmittauslaitos ja Tapio)
Yhteismetsälaki 109/2003 (Finlex)
Kiinteistönmuodostamislaki 554/1995 (Finlex)
Sähköpostitse: etunimi.sukunimi(at)maanmittauslaitos.fi