Hyppää pääsisältöön

Jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentaminen Taivalkunnantiellä Nokialla

Toimitusnumero
2017-570542
Toimituslaji
Maantietoimitus
Kunta
Nokia

Tälle sivulle päivitetään toimitusta koskevia asioita ja tuodaan mm. kartta-aineistoa näkyville. 

  • EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR / 25.5.2018) takia ei tämän maantietoimituksen asiakirjoista voi verkkosivuilla (www.maanmittauslaitos.fi/TN2017-570542) julkaista kuin toimituskartan, kokouskutsun sekä tiedotteet maanomistajille. Mm. toimituspöytäkirjoja (jossa mm. päätökset perusteluineen) ja kiinteistökohtaista korvaus -asiakirjaa (Lunastettava omaisuus ja korvaukset -asiakirja) ei voi näillä verkkosivuilla julkaista.

Maantietoimituksen hakija

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus eli ELY-keskus valtion alueellisena tienpitoviranomaisena.

Maantietoimituksen kohde

Maantietoimitus koskee kevyen liikenteen väylän rakentamista Nokialla Taivalkunnantielle (maantie 2501) välille Pihtikorventie (Taivalkunnantie n. 486) - Taivalkunnantie n. 198. Jalankulku- ja pyöräilyväylä rakennetaan Taivalkunnantien eteläpuolelle, paitsi Pihtikorventien läheisyydessä pieneltä osin Taivalkunnantien pohjoispuolelle olemassa olevan jalankulku- ja pyöräilyväylän jatkeeksi.

Kevyen liikenteen väylä rakennetaan myös tievälillä Taivalkunnantie n. 198 - Taivalkunnantie n. 156 (tiesuunnitelman mukainen paaluväli 2926 - 3380), mutta tätä tieväliä ei tämä maantietoimitus koske. Kyse on tällä tievälillä kaikilta tarvittavilta osin asemakaavan mukaisesta ja Nokian kaupungin omistamasta yleisestä alueesta 536-5-9903-0 (V kaupunginosan puistot), jossa ei tarvitse maantietoimituksessa lunastaa mitään alueita. Tämä tieväli toteutetaan samassa yhteydessä kaupungin tekemän katusuunnitelman perusteella.

  • Tiesuunnitelman hyväksymispäätöksen mukaan Nokian kaupunki osallistuu valtion lisäksi koko hankkeen rakentamiskustannuksiin merkittävällä osuudella: n. puolet arvioidusta hankkeen rakentamiskustannuksista.

Maantietoimituksen tarkoitus

Maantielain (MTL 503/2005) 5. luvun mukaisessa maantietoimituksessa lunastetaan tiehanketta varten tarvittavat alueet sekä käsitellään  hankkeesta aiheutuvat korvausasiat. Lisäksi käsitellään mm. tarpeelliseksi osoittautuvat rajankäynnit sekä tilus- ja yksityistiejärjestelyt. Lunastus perustuu Liikenneviraston hyväksymään ja laivoiman saaneeseen tiesuunnitelmaan (LIVI/3097/04.01.01/2017).

Maantietoimituksen asiat käsitellään ja päätetään kahdessa tai useammassa toimituskokouksessa toimitusinsinöörin johdolla ja virkavastuulla. Ennen kuin lunastustoimikunta (toimitusinsinööri sekä kaksi uskottua miestä) antaa lopulliset päätökset toimitukseen kuuluvissa asioissa, toimitusinsinööri mm. esittää asioihin liittyvät säädökset ja niiden vakiintuneet tulkintalinjat, esittää muut tarpeelliset selvitykset sekä kuulee asianosaisia (mm. mahdollisuus esittää suullisia ja kirjallisia korvausvaatimuksia). Toimituksen asiat pyritään käsittelemään 2 - 3 toimituskokouksella.

Maantietoimituksen maastotyöt ennen alkukokousta ja haltuunottoluettelo

Tammikuussa 2018 Maanmittauslaitoksen kartoittajat ja mittamiehet

  • paaluttivat maastoon puupaaluin haltuun otettavan tiealueen sekä tarpeellisilta osin yksityistieliittymien muutospaikat (lähinnä Teernijärventie) lainvoiman saaneen tiesuunnitelman mukaisesti.

  • selvittivät tiealueelle jääneiden kiinteistöjen rajoja ja rajapyykkien paikkoja sekä

  • kirjasivat lunastettavalla alueella olevan puuston ominaisuustiedot ja muun omaisuuden (mm. koristekasvillisuuden) paitsi siirrettävät rakenteet, kuten postilaatikot, jäteastioiden aitaukset, ilmoitustaulut ja yksityisteiden liikennemerkit.

Kohteet on myös valokuvattu tulevaa korvausarviointia varten.

Kiinteistökohtainen luettelo lunastettavalla alueella olevasta omaisuudesta oli nähtävänä alkukokouksessa 31.1.2018. Tarvittavilta osin tehtiin kokouksessa vielä täydennyksiä / korjauksia kiinteistökohtaiseen haltuunottoluetteloon. Lunastuksen kohteen maanomistajille lähetettiin alkukokouksen jälkeen postitse ja osin lisäksi sähköpostitse ote kiinteistökohtaisesta haltuunottoluettelosta (lunastettava omaisuus) tarkistettavaksi sekä saatekirje ja alustava alkukokouksen pöytäkirja. Haltuunottoluettelo on pohjana toimituksen loppukokouksessa määrättäville lunastuskorvauksille.

Maantietoimituksen alkukokous ja haltuunottopäätös 31.1.2018

Toimituksessa pidettiin alkukokous keskiviikkona 31.1.2018 klo 10.00 Nokian kaupungin kulttuuripalvelujen Kerhola -rakennuksessa, 2. kerros, Polonin sali. Käyntiosoite Souranderintie 13, Nokia.

Toimituskokouksessa selostettiin toimitukseen kuuluvia asioita sekä esiteltiin tiehanketta ja alustavaa haltuunottoluetteloa lunastettavasta omaisuudesta.

Toimituksen alkukokouksessa 31.1.2018 lunastustoimikunta (toimitusinsinööri sekä kaksi uskottua miestä) päätti hanketta varten tarvittavien alueiden ottamisesta tienpitoviranomaisen haltuun lainvoiman saaneen tiesuunnitelman mukaisesti paitsi tiesuunnitelman mukaisten läjitysalueiden osalta (rakennustyön aikainen oikeus maa-ainesten läjitykseen tiesuunnitelman mukaisesti ja oikeus kulkemiseen tiesuunnitelman osoittamille läjitysalueille).

  • Maantielain 56 §:n mukainen haltuunotto antaa tienpitoviranomaiselle oikeuden käyttää alueita tiesuunnitelmassa osoitettuihin tarkoituksiin kiinteistöön kohdistuvan muun oikeuden estämättä.

Toimituksen alkukokouksen (31.1.2018) alustava pöytäkirja on saatavissa toimitusinsinööriltä pyynnöstä. EU:n tietosuoja-asetuksen (voimaan 25.5.2018) takia ei toimituspöytäkirja voi olla toimituksen internet -sivuilla esillä.

Kevyen liikenteen väylän rakentaminen lykkääntynyt

Kevyen liikenteen väylän rakentamisen aloittaminen on viivästynyt. Nokian kaupungin Infrajohtajalta, Mika Räsäseltä, saadun selvityksen (puhelimessa 3/2020) perusteella rakentaminen ei ole alkamassa vuonna 2020 eikä Räsäsen arvion mukaan todennäköisesti myöskään vuonna 2021

  • Nokian kaupunki osallistuu tiesuunnitelman hyväksymispäätöksen (LIVI/3097/04.01.01/2017) mukaan koko hankkeen rakentamiskustannuksiin merkittävällä osuudella: 938 000 euroa, lopuista (n. 1 000 000 euroa) vastaan valtio (Väylävirasto / ELY-keskus).

Maantietoimituksen jatkaminen vuonna 2020 kaksivaiheisena

Koska 

  • kevyen liikenteen väylän rakentaminen ei ainakaan vuonna 2020 ole alkamassa (eikä todennäköisesti myöskään 2021) ja 
  • lunastuskorvauksille juoksee maantielain 79 §:n edellyttämä 6 %:n vuotuinen korko alueiden ja oikeuk-sien haltuunotosta (31.1.2018),

on maanteiden alueellisen tienpitoviranomaisen (Pirkanmaan ELY-keskus) edustaja, Jouko Sivula, pyytänyt maantietoimituksen ja siinä tapahtuvan lunastuksen jatkamista kaksivaiheisena (maantielaki 62 §)

Näin ollen tätä maantietoimitusta jatketaan kaksivaiheisena, vaikka kevyen liikenteen väylän rakentaminen ei ole alkanutkaan. 

  • 1. VAIHEESSA vuonna 2020 tiesuunnitelman mukaiset ja 31.1.2018 tienpitäjälle (Väylävirasto / ELY-keskus) haltuun otetut uudet maantiealueet siirretään maantiealueen rekisteriyksikköön (lunastuksen kohde haltuunoton mukaisesti), suoritetaan tarvittavat rajankäynnit sekä määrätään maantietoimituksen 1. vaiheen loppukokouksessa (aikatauluarvio syksy 2020) lunastuksen kohteesta kohteen- / luovutuksenkorvaukset.  
  • Kun / jos kevyen liikenteen väylä rakennetaan, niin sen jälkeen mahdolliset haitat ja vahingot sekä muut mahdolliset ratkaisemattomat lunastusasiat (mm. uudet yksityistielittymät) käsitellään ja ratkaistaan erillisessä 2. VAIHEEN maantietoimituksessa (maantielaki 62 §). Tässä toisen vaiheen maan-tietoimituksessa voidaan vielä myös erityisestä syystä vähäisessä määrin muuttaa lunastuksen kohdetta (maantielaki 57 ja 62 §).   

Maantietoimituksen maastotyöt keväällä 2020

Keväällä ja mahdollisesti alkukesällä 2020 (20.4.2020 alkaen) Maanmittauslaitoksen kartoittajat ja mittamiehet:

  • merkitsevät tiesuunnitelman mukaiset (ja tammikuussa 2018 maastoon puupaaluin merkityt) maantiealueen uudet rajat (Taivalkunnantien eteläpuolella ja Pihtikorventien kohdalla myös pohjoispuolella) maastoon oranssin värisillä muovipaaluilla ja putkipyykeillä (maantietä kohti tulevan kiinteistörajan kohdalla), paitsi viljelyä haittaavissa paikoissa, tieliittymissä sekä muissa vastaavissa paikoissa. Tällöin maantiealueen raja määritellään rajapisteinä (koordinaattipiste).  
  • rakentavat (Taivalkunnantien eteläpuolella ja Pihtikorventien kohdalla myös pohjoispuolella) kadonneiden ja uudelle maantiealueelle jääneiden rajapyykkien tilalle uudet punaisen väriset ja metalliset putkipyykit maantiealueen uuteen reunaan tilojen väliselle rajalinjalle. Joissakin tapauksissa ei putkipyykkiä kyseiseen paikkaan voida rakentaa tai rakentaminen ei ole tarkoituksenmukaista (esim. tieliittymä tai viljelty pelto). Tällöin tilojen välisen rajalinjan ja maantiealueen leikkaus määritellään rajapisteenä (koordinaattipiste). 
  • mittaavat paalujen ja pyykkien rakentamisen jälkeen lunastetun maantiealueen ulkorajan, tarvittavat vanhat kiinteistörajat sekä muita tarvittavia kohteita toimituskartan laatimista varten.

Korvaukset ja mahd. korvausvaatimukset 31.5.2020 mennessä

Lunastuslain 29 §:n mukaan lunastettavan omaisuuden omistajalla on oikeus saada täysi korvaus lunastuksen vuoksi aiheutuvista taloudellisista menetyksistä. Korvaukset on määrättävä sen perusteella, mitä luovuttaja menettää eikä sen perusteella, mitä vastaanottaja saa (Hallituksen esitys koskien lunastuslain 30 §). 

Lunastuskorvauksille määrätään 6 %:n vuotuinen korko lunastettavien alueiden haltuunotosta eli 31.1.2018 alkaen korvauksen maksamiseen asti.  

Kohteen- / luovutuksenkorvauksesta annetaan päätökset maantietoimituksen 1. vaiheen loppukokouksessa (aikatauluarvio syksy 2020), josta tiedotetaan erikseen. Kohteen- / luovutuksenkorvaus sisältää 

  • maapohjakorvauksen 
  • rakennuspaikkojen kohdalla mahd. erityiseen hoitoon otetun kasvillisuuden ja rakenteiden korvauksen sekä
  • metsätalousmaalla mahd. ennenaikaisen hakkuun korvauksen 

Kun / jos kevyen liikenteen väylä rakennetaan, niin sen jälkeen mahdolliset haitat ja vahingot sekä muut mahdolliset ratkaisemattomat lunastusasiat käsitellään ja ratkaistaan erillisessä maantietoimituksessa (maantielaki 62 §). 

Lunastuksen kohteena oleville kiinteistöille lunastustoimikunta määrää korvaukset viran puolesta, muille naapureille vain vaatimuksesta (koskien mahdollisia haittoja ja vahinkoja, jotka käsitellään 2. vaiheen erillisessä maantietoimituksessa, jos / kun kevyen liikenteen väylä on rakennettu). 

Alla liitteenä erillinen ohje mahdollisen korvausvaatimusten tekemiseksi, korvausvaatimuslomake sekä infoa korvauksista. Mahdollisen kirjallisen korvausvaatimuksen voi hyvin tehdä ilman liitteen lomaketta vapaamuotoisesti ja lähettää sen esim. sähköpostilla allekirjoittaneelle.

  • Mahdolliset haitan-, vahingon- ja kustannustenkorvausasiat käsitellään erillisessä 2. vaiheen maantietoimituksessa, jos / kun kevyen liikenteen väylä on rakennettu. Tällöin kysytään erikseen ja toivotaan, että näistä asioista tehdään erikseen korvausvaatimus, koska lunastustoimikunta ei voi aina havaita kaikkia aiheutuneita menetyksiä.
  • Eli tässä maantietoimituksen 1. vaiheessa voi halutessaan esittää korvausvaatimuksen kohteen-/ luovutuksenkorvauksen suuruudesta ja perusteista, vaikka kohteen- /luovutuksenkorvaukset määrätään nyt tässä 1. vaiheen maantietoimituksessa viran puolesta. Liitteen lomakkeella on merkitty ne kohdat, joista voi ja kannatta tehdä korvausvaatimus vasta erillisessä 2. vaiheen maantietoimituksessa.
  • Myös edunvalvontakustannuksista on korvauksen saamiseksi aina esitettävä vaatimus. Lunastuslain 82 §:n mukaan maanomistajalla on oikeus saada korvaus myös välttämättömistä edunvalvontakustannuksista mitä hänelle on aiheutunut etujensa valvomisesta lunastustoimituksessa. 

Mahdolliset KIRJALLISET KORVAUSVAATIMUKSET pyydän toimittamaan allekirjoittaneelle postitse tai sähköpostitse tai toimittamalla korvausvaatimus Maanmittauslaitoksen asiakaspalvelupisteeseen VIIMEISTÄÄN 31.5.2020.

  • Maanmittauslaitos, Petteri Lauronen, Yliopistonkatu 38, 33100 Tampere, pette-ri.lauronen@maanmittauslaitos.fi, puh 040 722 7090.

Korvausten maksua varten lunastaja, Pirkanmaan ELY-keskus, tarvitsee korvauksen saajien pankkiyhteystiedot. Tilitiedot voi parhaiten antaa oheisella lomakkeella, jossa tarkemmat menettelyohjeet. Lomakkeen voi toimittaa toimitusinsinöörille postin välityksellä, lähettää sähköpostin liitetiedostona tai tuoda seuraavaan toimituskokoukseen.

Liitteen yleisesitteessä (esite maantietoimituksesta) on myös tietoa korvauksista ym. yleistä maantietoimituksesta. 

Maantietoimituksen 1. vaiheen loppukokous 25.11.2020 ja muutoksenhakumahdollisuus

Tämän maantietoimituksen 1. vaiheen loppukokous pidetään 25.11.2020 klo 10:00 Attila-virastotalon auditoriossa (1. krs). Yliopistonkatu 38, Tampere. Sisäänkäynti Yliopistonkadun tai Tullintorin puolelta. Asianosaisille lähetetty kokouskutsu sivun alaosassa liitteenä.

Maantietoimituksen 1. vaiheen loppukokouksessa lunastustoimikunta (toimitusinsinööri ja uskotut miehet) mm. vahvistaa lunastuksen kohteen haltuunoton mukaisesti ja määrää näistä lunastettavista alueista kohteen / luovutuksenkorvauksen:

  • maapohjakorvaus, 
  • rakennuspaikkojen kohdalla mahd. erityiseen hoitoon otetun kasvillisuuden ja rakenteiden korvaus sekä
  • metsätalousmaalla mahd. ennenaikaisen hakkuun korvaus. 

Tässä 1. vaiheen maantietoimituksessa merkitään myös maantiealueen ulkopuolinen ja maantien 44 §:n mukainen maantien suoja-alue kiinteistörekisteriin: 20 metriä ajoradan keskilinjasta kummallekin puolelle. Samoin käsitellään myös tarpeelliset rajankäynnit (ks. myös toimituksen maastotyöt edellä).

Maantietoimituksen 1. vaiheessa tehtyihin ratkaisuihin saa hakea muutosta kirjallisella valituksella maaoikeutena toimivalta Kanta-Hämeen käräjäoikeudelta (Hämeenlinna). Valitusaika (30 pv) alkaa maantietoimituksen ensimmäisen vaiheen lopettamisesta (loppukokous, aikatauluarvio syksy 2020).



Maantietoimituksen asiakirjat

Tässä maantietoimituksen 1. vaiheessa käsitellyt asiat (mm. päätökset perusteluineen) on kirjattu toimituskokousten (31.1.2018 ja 25.11.2020) toimituspöytäkirjoihin sekä kiinteistökohtaiseen korvausselitelmään (Lunastettava omaisuus ja korvaukset -asiakirja). Tämän maantietoimituksen asiakirjoista  

  • Toimitushakemus
  • Toimituskartta ja rajamerkkiluettelo, 
  • Tiedote 3.4.2020 toimituksen jatkamisesta kaksivaiheisena sekä korvausvaatimusmahdollisuudesta
  • Toimituskokousten (31.1.2018 ja 25.11.2020) toimituspöytäkirjat sekä valitusosoitus (toimituspöytäkirjan viimeinen sivu), 
  • Kokouskutsut,
  • Kiinteistökohtainen korvausselitelmä (Lunastettava omaisuus ja korvaukset -asiakirja) sekä
  • esitetyt kirjalliset korvausvaatimukset (pöytäkirjan liitteenä no 1)

arkistoidaan Maanmittauslaitokseen sähköiseen arkistoon Maanmittauslaitoksen arkistosäännön mukaisesti pysyvästi säilytettävinä toimitusasiakirjoina, kun toimitus saavuttaa lainvoiman. Tämän jälkeen näistä pysyvästi säilytettävistä toimitusasiakirjoista saa kopioita Maanmittauslaitoksen asiakaspalvelupisteistä. 

  • EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR / 25.5.2018) takia ei tämän maantietoimituksen asiakirjoista voi verkkosivuilla (www.maanmittauslaitos.fi/TN2017-570542) julkaista kuin toimituskartan, kokouskutsun sekä tiedotteet maanomistajille. Mm. toimituspöytäkirjoja (jossa mm. päätökset perusteluineen) ja kiinteistökohtaista korvaus -asiakirjaa (Lunastettava omaisuus ja korvaukset -asiakirja) ei voi näillä verkkosivuilla julkaista.

Omaisuus lunastettavilla alueilla ja kevyen liikenteen väylän tuleva rakentaminen

Kevyen liikenteen väylän rakentamisen aloittamisen ajankohta ei ole vielä tiedossa ja rakentamisen aikataulu on muutenkin auki. Nokian kaupungin Infrajohtajalta, Mika Räsäseltä, saadun selvityksen (puhelimessa) perusteella rakentaminen ei ole alkamassa vuonna 2020 eikä Räsäsen arvion mukaan todennäköisesti myöskään vuonna 2021.

  • Tiepitoviranomainen ilmoittaa vielä lunastuksen kohteen maanomistajille kevyen liikenteen väylän rakentamisen aloittamisesta

TÄSSÄ VAIHEESSA, kun kevyen liikenteen väylän rakentamisen aikataulusta ei ole tietoa, EI lunastettavalta alueelta TARVITSE POISTAA mitään maanomistajan tai erityisen oikeuden (esim. maanvuokraoikeus) OMAISUUTTA

Kun kevyen liikenteen väylän rakentaminen on alkamassa, on maanomistajilla mahdollisuus poistaa itse se omaisuus lunastetulta alueelta, minkä he itse haluavat talteen, tietöiden alkuun mennessä. Ottaen huomioon kasvillisuuden sijainnin yleisen tien varressa sekä alueella olevat mahdolliset sähköjohdot ym., vastuu puuston poistamisesta kannattaa jättää rakennuttajalle tarpeettomien riskien välttämiseksi. Rakennuspaikkojen piha-alueilla on mahdollista, että kasvillisuutta säilyy haltuunottorajan tuntumassa, tien rakentajilta voi tiedustella asiaa.

 

Yhteystietoja

Tiedustelut kevyen liikenteen väylän rakentamisesta:

  • Nokian kaupungin yhteyshenkilö: Infrajohtaja Mika Räsänen, puh. 044 4861 705, mika.rasanen@nokiankaupunki.fi
  • Pirkanmaan ELY-keskuksen yhteyshenkilö: Projektipäällikkö Jarkko Peurala, puh. 0400 995 818, jarkko.peurala@ely-keskus.fi

Tienpitäjän (Väylävirasto / ELY-keskus) edustajana maantietoimituksessa (mm. korvauskysymykset):

  • Jouko Sivula Pirkanmaan ELY-keskuksesta, puh. 040 744 7857, jouko.sivula@ely-keskus.fi

Tiedustelut maantietoimituksesta:

  • Toimitusinsinööri Petteri Lauronen, Maanmittauslaitos, Yliopistonkatu 38, 33100 Tampere. Puh. 040 722 7090, petteri.lauronen@maanmittauslaitos.fi
  • maantietoimituksen maastotyöt (maastoon merkinnät ja mittaukset) keväällä 2020: Kartoittaja Jukka Koskinen, Maanmittauslaitos, puh. 0400 130 181, jukka.koskinen@maanmittauslaitos.fi