Hyppää pääsisältöön

Alueellinen tietoimitus Purnuvuori

Toimitusnumero
2019-608355
Toimituslaji
Alueellinen tietoimitus
Kunta
Hartola

Alue: Hartola, kunnan pohjoisosassa oleva Purnuvuoren, Juuvinmäen ja Kankaalan alue, osa Harankylää ja Vuorenkylää rajoittuen Sysmän, Luhangan ja Joutsan kuntien rajoihin.

Toimitusalue ilmenee aluekartasta.

Maanmittauslaitoksen tehtäviin kuuluu mm. kiinteistörekisterin perusparantaminen. Koska kiinteistörekisteriin merkittyjen tieoikeuksien kohdalla on puutteita, maanmittauslaitos täydentää kiinteistörekisteriä tieoikeuksien osalta valtion varoin suoritettavilla alueellisilla tietoimituksilla.

Alueellisen tietoimituksen tavoitteena on järjestellä toimitusalueen kiinteistöjen kulkuoikeudet vastaamaan niiden todellisia kulkutarpeita ottaen huomioon alueella ennestään oleva tieverkko. Kiinteistörekisteriin ja toimituskartalle saadaan näin vahvistetuiksi kiinteistöjen tarpeelliset viralliset tiet.

Toimituksessa ei tulla käsittelemään sellaista uuden tieoikeuden perustamista, joka kohdistuisi alueeseen, jossa ei ole olemassa tietä. Lisäksi toimituksessa ei tulla käsittelemään sellaista tieoikeuden perustamista, jossa ilmenee epäselvyyttä tai riitaisuutta.

Tietoimituksen kohteena olevalla alueella sijaitsevat mahdolliset tarpeettomat tieoikeudet tullaan lakkauttamaan.

Koska kysymyksessä on käytössä olevan tieverkoston inventointi ja perusparantaminen kiinteistörekisteriin, ei toimituksessa määrätä tien kunnossapidon osittelua.

Toimituskokous pidetään torstaina 9.3.2023 klo 10.00 Hartolan kunnanviraston valtuustosalissa, Kuninkaantie 16.

 

Lisätietoja:

Toimitusinsinööri, Ari Mäkinen, 040 7792445

ari.makinen@maanmittauslaitos.fi