Hyppää pääsisältöön

Euroopan maiden ilmasto- ja paikkatiedot ensimmäistä kertaa samalle alustalle

Maanmittauslaitoksessa kehitetyn Location Europe -alustan tavoitteena on helpottaa etenkin energiatehokkuutta tukevien ratkaisujen tekemistä. Kyseessä on kansainvälisesti merkittävä hanke, sillä ensimmäistä kertaa eri toimijoiden datamassat tulevat saataville yhden palvelun kautta ja helppokäyttöisessä muodossa. Sitra on valinnut alustan datatalouden kiinnostavimpien listalle, joka julkaistiin 12. joulukuuta.

Visualisointeja Location Europe -alustalta: erilaisia rakennuksia ja teitä.
Location Europe -alusta sisältää tietoa muun muassa eri Euroopan maiden rakennuksista. Alustan sisältämiä tietoja voi tarkastella yhtenäisessä karttanäkymässä tai käyttää rajapinnan kautta. Alusta valittiin Sitran datatalouden kiinnostavimpien listalle joulukuussa 2023.

Location Europe on ensimmäinen alusta, joka yhdistää eri Euroopan maiden ilmasto-, tilasto- ja paikkatietoa samaan paikkaan.

Se vastaa tarpeeseen, joka Euroopan Unionissa on tunnistettu: Tarvitsemme kiireesti työkaluja erilaisten aineistojen yhdistämiseen ja tiedon parempaan saatavuuteen, jotta yritysten on helpompi rakentaa vihreää siirtymää auttavia ratkaisuja. Alusta sisältää tietoa esimerkiksi rakennusten ominaisuuksista ja ilmaston keskimääräisistä lämpötiloista.

Suomessa on varmasti monia yrityksiä, joilla olisi intoa ja taitoa kehittää vaikkapa rakennusten energiatehokkuutta parantavia ratkaisuja. Tähän saakka tietoja on pitänyt yhdistellä eri lähteistä, mikä vie aikaa ja resursseja. Location Europe vastaa tähän tarpeeseen, kertoo projektipäällikkö Antti Jakobsson

Alustan sisältämiä tietoja voi tarkastella yhtenäisessä karttanäkymässä tai käyttää rajapinnan kautta. Erilaiset visualisoinnit ja mallintamiset voivat auttaa kohdentamaan esimerkiksi energiaremontit nykyistä tehokkaammin niihin kohteisiin, joissa niitä eniten kaivataan. 

Maiden rajat ylittävää liiketoimintapotentiaalia

Location Europe antaa suomalaisille yrityksille vauhtia myös kansainvälisen liiketoiminnan kehittämiseen, sillä maiden rajat ylittävien tietojen ansiosta liiketoimintaa on helppo laajentaa ulkomaille samalla kaavalla. Suomen lisäksi alustaa on ollut kehittämässä Alankomaat, Espanja, Norja ja Viro. 

Tarvitsemme maiden rajat ylittävää yhteistyötä kestävän Euroopan rakentamiseen. Alusta toivottavasti auttaa myös synnyttämään uusia markkinoita ja liiketoimintaa. Mahdollisia sovelluskohteita löytyy rakennetun ympäristön lisäksi myös esimerkiksi maa- ja metsätaloudesta sekä logistiikasta, Jakobsson kertoo.

Alusta on nyt tarjolla testikäyttöön yrityksille ja julkisille toimijoille. Sen kehittäminen aloitettiin Euroopan Unionin rahoittamassa GeoE3-hankkeessa, joka päättyy helmikuussa. Tämän jälkeen alustan hallinta siirtyy Location Innovation Hubille. Location Innovation Hub on osaamiskeskus, joka auttaa yrityksiä kehittämään liiketoimintaansa sijaintitiedon avulla. Sen toimintaa koordinoi Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus.

Lisätietoja

projektipäällikkö Antti Jakobsson, etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi, 050 599 4123 (lomalla 17.12. saakka). 

tutkimuspäällikkö Lassi Lehto, etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi, 050 572 1611

Paikkatieto
Paikkatietokeskus

Uusimmat uutiset ja artikkelit